HSL:n liikennöintisuunnitelma 2023 - 2024

Eikö siellä pitänyt olla jotain automaattista valvontaa jonka pitäisi havaita, jos joku liikkuu tunnelissa? Jotain sellaista muistelen lukeneeni. Eikö sellaista olekaan vai eikö sitä ole todettu riittävän toimivaksi?

Hahmontunnistus on tunnelissa ja se toimii ja hälyttää myös tunnelin suu aukolla jos vaunusta käy ulkona. On kuitenkin todettu, että se hahmontunnistus on hyvä lisä, mutta ei yksissään riittävä.

Nykytilasta en tiedä, mutta aiemmin ainakin mutu-tuntumalta hahmontunnistus tuntui huomaavan hahmot tunnelin läheisyydessä hyvinkin nopeasti
 
Ja nyt pikaraitiolinja 15 löytyy kuljettajaohjeesta. https://kartat.hsl.fi/kuljettaja/map/?2015[dateBegin]=1999-02-02&2015[dateEnd]=2050-12-31 Kaikkea tietoa ei kai ole vielä syötetty, kun pysäkkien väliltä puuttuu linjaviiva ja linjan tiedoissa sanotaa liikennöitsijäksi Nobina ja ajoajaksi 35-45min. muokkaus: mitkä taisi olla vanhan espoon sisäisen linjan 15 tiedot.

Pysäkit on numeroitu H07XX. Ajantasauspysäkit ovat Oulunkylän ja Leppävaaran asemat sekä suunnasta riippuen Ilkantie tai Vihdintie. Aloitusajaksi merkitty 1.1.2024, mikä oli jo ilmoitettu myöhäisimmäksi aloitusajankohdaksi.

Näitä sattuu. Espoon Linjasta 15 noi ovat peräisin.

Espoossa pysäkki koodi on E 07xx
 
Patterimäen tunnelissa alempi rajoitus liittyy tunnelin valvontaan tai sen puutteeseen. Jos tunnelia ei saada varmistettua tyhjäksi joudutaan ajamaan näkemällä jolloin nopeus on rajattu koeajoissa esim 40 km/h:iin. Muutamia testiajoja on ajettu tunnelinkin läpi 70 km/h kun tunnelin suu aukoilla on ollut vahdissa liikenteenohjaajat ja tunneli on varmistettu tyhjäksi.
Ainakin Göteborgissa ja Bratislavassa tunneleissa ajetaan täyttä vauhtia. En tiedä sitten siitä, onko Göteborgissa jotain hahmontunnistusta luotettavampaa tekniikkaa käytössä. Bratislavassa ei ainakaan, koska yhdellä kerralla tunnelissa tuli vastaan sen läpi luvattomasti oikaissut yksityisauto ja silloinkin ajettiin 65 km/h.
 
Mielenkiintoista on, että linja-autoilla ei tehoja rajoiteta kiihdytyksissä vaan kuljettaja saa sen valita itse.

HSL rajoittaa joidenkin sähkölinja-autojen kiihtyvyyttä arvoon 1 m / s². Tällainen määräys on ainakin kilpailutuskierroksen 58 kalustovaatimuksissa.

Totta tietysti on, että tuohon kiihtyvyyteen tarvitaan ylämäessä enemmän tehoa kuin alamäessä, eli tehoa sinänsä ei ole rajoitettu.
 
HSL julkaisi tiedotteen, jonka mukaan metron vuoroväli lyhenee ruuhkassa 2,5 minuuttiin syysliikenteen alusta, mutta vain tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liik...-ajetaan-jatkossa-tiheampaa-ruuhkaliikennetta

Jopa vielä kesäkuussa hallituksen käsittelyssä olleessa TTS:ssä vuorovälin piti tihentyä vasta vuoden päästä syksyllä. Ilmeisesti HSL:llä uskotaan, kun kesäkuussa metron matkustajamäärät ovat olleet enää -11% verrattuna vuoteeen 2019 verrattuna ja huhtikuussa oltiin vielä -17%, että sama tulee jatkumaan syksylläkin, jolloin paljon suurempi osa matkoista on ollut työmatkoja, jotka ovat vähentyneet.
 
Sain käsiini vihdoinkin uusimman Raitio-lehden ja siinä kerrotaan Tahitinkadun slmukan myöhästyvän joulukuulle. Kuljettajaohjeessa aukeamispäivämäärä on edelleen 2.10, vaikka sitä tuskin hirveästi päivitellään kesän aikana, mutta tuon jälkeenkin on julkaistu syksyn aikataulut, joissa on sama päivämäärä. Lehden taitto ja painatusajan puolesta asian on oltava ollut tiedossa jo ennen kuin aikataulut tulivat nähtäville, eli ilmeisesti se ei ole kantautunut HSL:lle asti. Vaikka lehden kirjoitukset ei olekkaan samalla tavalla virallista, kuin HSL:n tai kaupungin julkaisemat asiat, mutta kun silmukan työmaa oli edelleen menneellä viikolla käynnistymättä, niin ei voi pitää vääränäkään.

Kuljettajaohjeesta on nyt hävinnyt 8:n ja 9N:n reitit Tahitinkadulle ja edeltävät reitit on merkitty jatkumaan uudenvuodenaattoon asti. 9N siirtyy siis Linjoilta Ilmalaan 2.10, mutta kulkee edelleen Jätkäsaarta vain vastapäivään senkin jälkeen.

Vaihteet silmukalle on saatu paikalleen parin illan katkoksella elokuun alussa, mutta ilmeisesti lokakuun aloitukseen ei ehditä silti.
 
HSL:ltä on tullut uutissähke ja infosivu joidenkin linjojen vuorovälin tihentämisestä vuodenvaihteessa https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/uuti...an-palveluun--parannuksia-useisiin-yhteyksiin

Ruuhkan vuoroväli tihenee ainakin linjoilla 23, 63, 80 ja 82. Muita linjoja joilla tihenee ainakin jokin päivä-, ilta-, sunnuntain tai koko viikonlopun liikenteestä ovat 40, 114, 118, 345, 544, 560, 600, 623, 625, 641.


Lisäksi 345:n reitti muuttuu lisäksi kulkemaan Askiston kautta, josta olikin jo kuljettajaohjeessa pari kuukautta sitten. Ohjeesta löytyy myös uutena helmikuusta aloitettavaksi merkitty 711K, joka kiertää Jakomäen ja Heikinlaakson kautta reittiä Porvoonväylä-Somerikkotie-Huokotie-Suurmetsäntie-Vanha Porvoontie
 
HSL:n etusivulle kiinnitettyjen tiedotteiden määrä teki kepposen jälleen ja 70:n vuorovälin tihentymisestä on tullut jo viikko sitten uutissähke, joka ei missään vaiheessa näkynyt etusivulla. https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liik...-70-ruuhka-ajan-liikenteeseen-parannuksia-8.1

Parannusta ei ole lueteltu edellisen viestin infosivulla vaikka itse uutisessa infosivu on linkattuna. Aikaisemmin linjalla on ollut 10-11min vuoroväli Malmilta 7:00:sta 8:54:ään, mutta nyt 7:42:sta eteenpäin vuorovälit ovat 8-6-7-10-12-15min eli klo 8:30 eteenpäin vuoroväli pitenee.
 
HSL:n etusivulle kiinnitettyjen tiedotteiden määrä teki kepposen jälleen ja 70:n vuorovälin tihentymisestä on tullut jo viikko sitten uutissähke, joka ei missään vaiheessa näkynyt etusivulla. https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liik...-70-ruuhka-ajan-liikenteeseen-parannuksia-8.1

Parannusta ei ole lueteltu edellisen viestin infosivulla vaikka itse uutisessa infosivu on linkattuna. Aikaisemmin linjalla on ollut 10-11min vuoroväli Malmilta 7:00:sta 8:54:ään, mutta nyt 7:42:sta eteenpäin vuorovälit ovat 8-6-7-10-12-15min eli klo 8:30 eteenpäin vuoroväli pitenee.

70:n puuttuminen infosivulta ei sinänsä ihmetytä, koska sille ei lisätä yhtäkään uutta lähtöä. Lähtöaikoja siirretään vain muutamilla minuuteilla, jotta ne painottuisivat enemmän niihin aikoihin jolloin on enemmän matkustajia.

Tässä vanha ja uusi aikataulu vierekkäin.
Screenshot 2023-12-28 at 06.52.35.jpgScreenshot 2023-12-28 at 06.52.49.jpg
 
Takaisin
Ylös