Ilmastointi

Sen verran ilmastointi keskusteluun; Ilmastointi menee automaattisesti pois päältä jos joku matkustaja tai kuljettaja tietämättömyyttään avaa matkustamosta kattoluukun tai sivu ikkunan. Tunnistimia on ympäri autoa ja haistelevat esi ohjelmoitua ilmankiertoa. Siksi esim. uusissa Manneissa ei ole kattoluukkuja eikä avattavia ikkunoita. Ja kaupunki liikenteessä tulee vielä kauan olemaan vikoja noissa ilmastoinneissa koska ovia avataan jatkuvasti ja elektroniikka kovilla kun ei oikein osaa päättää pitääkö ilmastointia päällä vai ei. Ja esim. Helbillä kuljettaja ei voi -09 ja uudemmissa(eikä kohta kaikissa vanhemmissakaan kun automatisoidaan niissäkin) autoissa vaikuttaa matkustamon lämmitykseen millään tavalla, lukuunottamatta sitä ilmastoinnin kytkentää. Ja Ilmastointi menee Scalassa automaattisesti päälle auto käynnistettäessä, Volvossa ja Mannissa ei. Eli monet kuljettajat eivät niitä osaa käyttää... tai eivät haluakaan.

Tuollaisesta ei tule yhtään mitään! Aina on joku avaamassa niitä ikkunoita. Paras olisi jos ilmastointi toimisi vaikka ikkunat ovat auki tai sitten ei ollenkaan, jotain pitäisi keksiä. Nyt näkee usein kun kuljettajalla on ikkuna auki eikä huomaa että bussissa on yhtä kuumaa kuin saunassa. Vasta kun asiakas tulee sanomaan asialle tehdään jotain...
 
Tuollaisesta ei tule yhtään mitään! Aina on joku avaamassa niitä ikkunoita. Paras olisi jos ilmastointi toimisi vaikka ikkunat ovat auki...
Mutta kun se ei toimi niin; kokeiles pitää jääkaapin tai pakastimen ovea auki ja katso, mitä tapahtuu. Ne lämpenevät ja sulavat. Jäähdyttävä ilmastointi toimii samalla periaatteella ja yksikin avoin ikkuna tai kattoluukku sellaisessa bussissa (jossa on siis se koneellinen jäähdyttävä ilmastointi) toimii samoin kuin vaikkapa juuri pakastimen avoin ovi.
 
Itse olin aiemmin sitä mieltä, että ei kaupunkiliikenteen bussissa voi ilmastointi toimia ainakaan hirveän hyvin. Tänä kesänä tulin toisiin aatoksiin, kun ilmastoiduissa busseissa on ollut viileää :eek:

Varmasti toimii ilmastointi ihan hyvin jos säätää sopivan lämpö-asteen sinne 18-20c ja pitää ne luukut kiinni. Olikohan Nobinan Scaalassa jossa katsoin kun terraarion kattoluukussa luki kissankokoisella tekstillä, että "autossa ilmastointi, älä avaa".

Ja Scalassa myös huomaa milloinka ilmastoinnin kompressori lähtee toimimaan, kun alkaa hintti-scaniamainen tärytys ja helinä ja pärinä kuulumaan siellä takana.
 
Olikohan Nobinan Scaalassa jossa katsoin kun terraarion kattoluukussa luki kissankokoisella tekstillä, että "autossa ilmastointi, älä avaa".

Oli varmaanki Nobinan Scala, koska itsekkin muistelen että olisin ainekin nähnyt samanlaisen tekstin.
 
Itse olin aiemmin sitä mieltä, että ei kaupunkiliikenteen bussissa voi ilmastointi toimia ainakaan hirveän hyvin. Tänä kesänä tulin toisiin aatoksiin, kun ilmastoiduissa busseissa on ollut viileää :eek:

Varmasti toimii ilmastointi ihan hyvin jos säätää sopivan lämpö-asteen sinne 18-20c ja pitää ne luukut kiinni. Olikohan Nobinan Scaalassa jossa katsoin kun terraarion kattoluukussa luki kissankokoisella tekstillä, että "autossa ilmastointi, älä avaa".
Juuri näinhän minä sanoin, toimii jos luukut kiinni ja toimii kunnes tulee tekninen vika koska ovien avaaminen jatkuvasti rasittaa koneistoa ja elekroniikka sekoaa. Ja Helbillä esim. Scalat automatisoitu niin että patterit lämmittää 18-19 asteeseen ja ilmastointi jäähdyttää 21 asteeseen. Kokeilin vanhemmassa Scalassa missä ei automatisointia, 18 astetta ilmastoinnilla jäähdytettynä on paljon kylmempi kuin pattereilla lämmitettynä! 20-21 on sopiva ja sekin liian kylmä jos hellettä yli 30.. Ilmastoinnillla kuuluisi jäähdyttää korkeintaan 4-5 astetta ympäröivää lämpötilaa viileämmäksi...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tuollaisesta ei tule yhtään mitään! Aina on joku avaamassa niitä ikkunoita. Paras olisi jos ilmastointi toimisi vaikka ikkunat ovat auki tai sitten ei ollenkaan, jotain pitäisi keksiä. Nyt näkee usein kun kuljettajalla on ikkuna auki eikä huomaa että bussissa on yhtä kuumaa kuin saunassa. Vasta kun asiakas tulee sanomaan asialle tehdään jotain...

Voisiko olla niin, että ilmastoinnin lämpötila on säädetty liian korkeaksi, jos on halua avata ikkunoita. Harvempi ehkä aukaisee ikkunoita sen vuoksi, että bussissa on kylmä ja haluaa ulkoa lämpimämpää ilmaa. Jonkun (kuljettajan) pitäisi tietysti osata laittaa kaikki ikkunat ja luukut kiinni.

Juuri näinhän minä sanoin, toimii jos luukut kiinni ja toimii kunnes tulee tekninen vika koska ovien avaaminen jatkuvasti rasittaa koneistoa ja elekroniikka sekoaa. Ja Helbillä esim. Scalat automatisoitu niin että patterit lämmittää 18-19 asteeseen ja ilmastointi jäähdyttää 21 asteeseen. Kokeilin vanhemmassa Scalassa missä ei automatisointia, 18 astetta ilmastoinnilla jäähdytettynä on paljon kylmempi kuin pattereilla lämmitettynä! 20-21 on sopiva ja sekin liian kylmä jos hellettä yli 30.. Ilmastoinnillla kuuluisi jäähdyttää korkeintaan 4-5 astetta ympäröivää lämpötilaa viileämmäksi...

Varsin kuuma työpäivä tulee, jos ulkona on yli 30 astetta ja kuljettaja joutuu istumaan työvuoron helteessä. Kevyissä töissä suosituslämpötila on max. 25 astetta. Jos kuljettajan työ on laskettaisiin keskiraskaaksi, niin sitten pitäisi olla viileämpää.
 
Voisiko olla niin, että ilmastoinnin lämpötila on säädetty liian korkeaksi, jos on halua avata ikkunoita. Harvempi ehkä aukaisee ikkunoita sen vuoksi, että bussissa on kylmä ja haluaa ulkoa lämpimämpää ilmaa. Jonkun (kuljettajan) pitäisi tietysti osata laittaa kaikki ikkunat ja luukut kiinni.

Monet matkustajat eivät ehkä tajua myös sitä, että matkustamon ilmastoinnin puhaltimet ovat ikkunoiden vieressä. Ikkunapaikan ajatellaan olevan se kuumin paikka, vaikka ilmastoinnin ansiosta se on juuri se viilein. Sitten istutaan jonnekin käytävälle ja tuskaillaan kuumuuden kanssa.

Varsin kuuma työpäivä tulee, jos ulkona on yli 30 astetta ja kuljettaja joutuu istumaan työvuoron helteessä. Kevyissä töissä suosituslämpötila on max. 25 astetta. Jos kuljettajan työ on laskettaisiin keskiraskaaksi, niin sitten pitäisi olla viileämpää.

Joukkoliikennevälineen ilmastointi pitää aina suunnitella siltä pohjalta, että kuljettajalla ja matkustajilla on joko erilliset järjestelmät, tai kuljettajalla on oma päällekkäinen järjestelmä. Avoimessa ohjaamossa käytetään päällekkäistä ratkaisua, eli ohjaamon lisälämmittimiä ja -puhaltimia. Jos ei näitä ole, niin sitten on mahdotonta saavuttaa sekä hyviä matkustus- että työoloja yhtäaikasesti. Yleensä ainakin jotain puhallusta kuljettajalle löytyy, ja se on myös yleensä ainoa ilmastoinnin osa-alue johon kuljettaja voi itse vaikuttaa.
 
Ilmastoinnin täytyy olla toki erillinen kuljettajalla ja matkustamossa - niin kuin taitaa aina ollakin. Matkustamossa pitkälti automatisointi lämmitys ja ilmastointia ovat hyviä, koska ei kuljettaja matkustamoon yleensä ehdi aistimaan lämpötilan sopivuutta. Ilmastoinnin teho max 4-5 astetta ulkoilmaa viileämmällä tuottaa kyllä mielestäni kovilla helteillä liian lämmintä. Itse ainakin henkilöautossa säädän aina 18-20 asteeseen. Sopivasta lämpötilasta tosin taitaa olla aina yhtä monta mielipidettä kuin on mielipiteen esittäjiäkin.
 
Varsin kuuma työpäivä tulee, jos ulkona on yli 30 astetta ja kuljettaja joutuu istumaan työvuoron helteessä. Kevyissä töissä suosituslämpötila on max. 25 astetta. Jos kuljettajan työ on laskettaisiin keskiraskaaksi, niin sitten pitäisi olla viileämpää.
Juu varmaan kuuma päivä tulee mutta suositus on n. 5 astetta viileämpi kuin ympäröivä ilma, sekin tuntuu jo viileältä. Kyllä alkaa vilustumis oireet olla lähellä jos pidät ilmastoinnin 8 tuntia säädettynä 18 asteeseen ja käyt välillä ulkona +30 asteessa... no jokaisen oma mielipide, minä en niin tekisi, en edes matkustajille, kohtuus kaikessa...
 
On valitettavaa että kaikki kuljettajat ei osaa edes panna kanavapuhallusta päälle: kävinpä kerran kysymässä mutta kielimuuri esti aiheesta keskustelemisen. Jos ilma edes vähän liikkuisi helteisessä bussissa olisi matkustaminen tämänkin kesän helteillä jotenkin siedettävää.

VR onneksi tietää että avattavat ikkunat eivät lisää matkustusmukavuutta, Sm1/2 junissa oli ennen saneerausta kaikki (?) ikkunat avattavia, nyt vain joka toinen. Espoon keskustaan ei ilmastoiduilla pupuilla pääse, miksiköhän? Kävelen kesähelteillä mieluummin puolisen kilometriä pidemälle ja kuljen linjonen 154 ja 156 ilmastoiduilla busseilla kaupunkiin kun lähes oven edestä lähtevillä linjojen 270 tai 213 ilmastoimattomilla ja usein myös ilman ilmanvaihtoa olevilla busseilla.

HKL:n vanhoissa nivelvaunuissa oli alunperin 10 avattavaa ikkunaa, nykyään taitaa olla vain neljä.

pekka
 
Ja Ilmastointi menee Scalassa automaattisesti päälle auto käynnistettäessä, Volvossa ja Mannissa ei. Eli monet kuljettajat eivät niitä osaa käyttää... tai eivät haluakaan.

Totuus näyttää kai olevan se, että jos tuollainen toiminta ei ole automatisoitu, niin se ei yleensä toimikaan.

Oma kokemus tältä aika lämpimältä kesältä osoitti, että Scalassa toimii ilmastointi yleensä jopa yllättävän hyvin, mutta Volvoissa oli täysin sauna päällä ja (yleensä) myös kattoluukut auki. Tuossa kai muodostuu sellainen muna-kana tilanne, että ei ole selvää, vedettiinkö luukkuja auki, kun tuli kuuma tai menikö ilmastointi pois päältä avoimien luukkujen vuoksi (kuski vetää luukut aamulla tietämättömyyttään auki jo ennen vuoron aloittamista). Tuloksena on kuitenkin se, että koko raitisilmapuhalluskin menee täysin pois päältä. Monessa Volvossa olikin juuri näin, että nuo katolla olevat lauhdutuspuhaltimet huusi täysillä ja kondenssivettä tuli poistoputkista (Volvolla sivuilla, Scalalla takakulmissa) myös, mutta sisään ei puhaltanut yhtään mitään. Lisätään siihen vielä se, että ilmastoiduissa busseissa ei ole matkustamoissa avattavia ikkunoita ollenkaan (paitsi nuo muutamat ensimmäiset bussit, johon ilmastointi jälkiasennettiin), niin onkin soppa kasassa.

Lopulta ollaan ilmeisesti heräämässä tilanteeseen, kun on alettu laittelemaan dymo-tarroilla ja muilla kylteillä varoituksia luukkuihin ja jopa kojelaudallekin kuskeja varten. Yhdessä Tammelundin Volvossa oli jopa jeesusteipattu A4 paperilla ISOLLA fontilla teksti takapuolen kattoluukussa, että "ei saa avata - tämä ei ole tuuletusluukku, autossa on automaattinen ilmastointi".

Yleensäkin muodostui kuva, että ehkä on Scalassa koko se ilmastointiin liittyvä tuuletussysteemi toteutettu hieman Volvoa fiksummin, kun koko katolla oleva kojeisto ja ilmeisesti puhaltimetkin on sijoitettu keski- ja takaoven väliin, niin että puhallus jakautuu tasaisemmin matkustamoon - kun tuosta kuskin puoleltakin sitä matkustamoon pääsee. Volvossa sen sijaan on koko kalusto siellä keskioven etupuolella ja tuloksena tuntuu, että matkustamon takapuolelle ei meinaa tulla ilmaa riittävästi verrattuna etuosaan. Tuuletuspuhalluksen teho eli puhaltimien ilmantuottomäärätkin voi mahdollisesti olla erilaisia.

Kun ajattelee, että jopa vanhimmissakin lähijunissa ja metrossa, jossa ei ole ilmastointia, on vuoden ympäri toimiva raitisilmatuuletus itsestäänselvyys, niin ehkä on nyt edes toivoa siitä, että joskus alkaa se olemaan busseissakin ihan normaali juttu, kun muuten ei-ihan-uusimmissa joutuu koko hellekauden ulkopuolelle jäävän ajan istumaan tilassa, jossa ilma on kun vuorokaudeksi paikalle jumiutuneessa hississä. Joissakin vanhoissakin busseissa puuttuvat matkustamossa avattavat ikkunat kokonaan (esim. jotkut Ruotsi-Volvot vuosituhannen alusta). Ilmastoimattomien Scala-bussien puolesta puhuu sekin, että niissä on sentään avattavia ikkunoita kohtuullisemmin, kun 8700-Volvoissa, jossa on vain edessä pienet kaposet räppänät. En tiedä, mikä on estänyt aikanaan laittamaan avattavia ikkunoita "keskieurooppalaisemmin" kuin esim. Mersun tai MANin busseissa on.
 
On sitten kiva taas matkustaa bussilla kesällä, kun ilmastointi on kuin koiran kuuma läähätys ja ikkunat on kiinni. Jotkut kuskit jopa pitävät lämmitystä samalla päällä. Minä kannatan sitä, että kaikki ikkunat pidetään auki eikä mitään ilmastointia. Mitä nyt olen nähnyt näissä uusissa Volvoissa, että näihin ikkunan yläosiin kertyy pölyä tai jotain muuta. Jos Ikaruksessa on 4 sivuikkunaa ja 2 kattoluukkua auki, niin se riittää. Mutta Scaloissa ilmastointi voisi olla kovemmalla ja viileämmällä ja lämmitys pois.
 
Ikaruksissa ei ole lämmitystä ymmärtääkseni olemassa. Scaloista ainakin uusimmissa HelB:n 10xx- ja 11xx -sarjan autoissa ja muiden liikennöitsijöiden vastaavissa on todella tehokas ilmastointi. Ihanan viileetä näissä busseissa. Mutta sitten ihan ekoista Scaloista en tiedä, eikä ainakaan esim. HelB 914:ssä näytä mitään ilmastointia olevan. Myös näissä uusissa Nobinan Volvo 8500LE:ssa on ilmastointi todella kehno. Ei auta paljoa mitään. Joissain Volvo 8700LE:ssä sentään on kunnon ilmastointi. Ja Irisbus Crossway LE:ssä. Mutta, sitten on niitä ärsyttäviä kuljettajia jotka eivät osaa ilmastointia käyttää/matkustajia jotka avaavat ilmastoidussa bussissa kattoluukut ja ilmastointi meneekin pois päältä.
 
Kyllä Helb 914:ssa on ilmastointi! Kaikissa 90x ja uudemmissa on. Scalassa ja Volvo 8700:ssa ilmastointi menee automaattisesti päälle kun auton käynnistää. Autosta 1001 (Scalat) eteenpäin kuljettaja ei voi matkustamon lämmitystä säätää, on täysin automatisoitu.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ikaruksissa ei ole lämmitystä ymmärtääkseni olemassa. Scaloista ainakin uusimmissa HelB:n 10xx- ja 11xx -sarjan autoissa ja muiden liikennöitsijöiden vastaavissa on todella tehokas ilmastointi. Ihanan viileetä näissä busseissa. Myös näissä uusissa Nobinan Volvo 8500LE:ssa on ilmastointi todella kehno. Ei auta paljoa mitään.

Ikaruksessa on tehokaskin lämmitys jos on vaan kunnossa! Ja Sta:n e95 malleissa on myös tehokas ilmastointi :)

Scalassa on tosiaan tehokas ilmastointi matkustamoon, mutta ainakin Nobinan 711-748 scaloissa kuljettajan oltavat on hikiset kun ainoastaan etupuhallinta voi säätää.

Uusissa 8500LE:ssä lämpötila-asetus on 17-25c ja yrittää säätää tällä aina mahd lähelle ulkolämpötilaa. Osassa näistä oli kyllä ilmastointi viallinen jo tehtaalta tullessaan joten tiedä sitten onko vieläkään saatu Volvolla kuntoon.
 
Takaisin
Ylös