Ilmastointi

Suomessakin on kesällä joskus niin kuuma, että osa ihmisistä kärsii, infarktiriski kasvaa. Osalle senioreista on päivällä ulkona liikkuminen työlästä. Moisia hellekausia ei ole joka kesä. Kausi ei ole pitkä, mutta jos tekniikka suo mahdollisuuden helpottaa helteestä kärsivien ihmisten elämää, niin miksi sitä ei käytettäisi. Samainen ilmastointilaite voidaan säätää talvella lämmitämään.
Jouduin heinäkuussa -07 silminnäkijäksi tilanteseen että ammattikuljettaja oli saanut lämpöhalvauksen, onneksi auto oli pysäköitynä. Paikalle tullessani oli ohikulkijoiden kutsuma ambulanssi jo saapunut. Entä jos lämpöhalvaus iskisi auton ollessa liikkeessä....?
Siksi kannatan ilmastointilaitetta tai vastaavaa joukkoliikenteessä.
 
Vs: Uudet bussit, vuodenvaihde 2008/2009

Suomessa ei tarvita jäähdytysilmastointia kaupunkilinja-autoissa yhtään mihinkään, pelkkää rahan ja ympäristöntuhlausta. Avattavat ikkunat ja tehokas ilmanvaihtokoneisto riittävät oikein hyvin.

Naurettavaa tekstiä. Myöhemmässä viestissäsi perustelet kommenttiasi kreikkalaisen kaupunkibussin tarjoamilla kokemuksillasi. Itselläni ei ole kokemusta yhdestäkään kreikkalaisbussista, mutta useammankin mallisen kotimaisen (automaattiohjatulla jäähdytysilmastointi/lämmitysjärjestelmällä varustetun) kaupunkibussimallin käytöstä niin kuljettajana kuin matkustajana. Näiden kokemusten perusteella pidän ehdottoman positiivisena seikkana sitä, että pk-seudullakin VIHDOIN JA VIIMEIN on tilaajataholla havaittu kehityksen kulkeneen melkoisen harppauksen eteenpäin 70-luvulta. Paluuta entisaikaan ei tässäkään asiassa onneksi ole.

Ps. Kuten eräät kirjoittajat ovatkin maininneet, tuo samainen "turha, tuhlaava" ilmastointijärjestelmä antaa kattokanavalämmityksen (eli raitisilmalämmityksen) myötä mahdollisuuden siedettävään sisäilman laatutasoon myös kosteilla talvikeleillä. Vanhemmassa kalustossa, missä lämmitys tapahtuu vain sisällä vellovaa tunkkaista ja kosteaa ilmaa patterein kuumentamalla, tilanne on valitettavan usein täysin päinvastainen.
 
Naurettavaa tai ei, niin en edelleenkään näe ainakaan ulkolämpötiloja perusteeksi jäähdyttävälle ilmastoinnille. Nimittäkää sitten jääräksi. :) Ja tottakai käytän kokemuspohjana kreikkalaisia linja-autoja, kun kerran siellä seitsemän vuotta asuin ja käytin kaupunkiautoja niin kotikaupungissani kuin Ateenassakin. Ymmärrän toki kehityksen kehittymisen ja kannatan kyllä hyvää ilmastointilaitteistoa ylipäänsä, nimenomaan kuvaamanne yhdistelmäkoneisto alkaa jo kuulostaa järkeen käyvältä. Mutta erillisten jäähdytyskoneistojen asentaminen n.5-10 todellisen hellepäivän takia on kyllä tarpeetonta. Ja tuleepa vain ennakkokauhukuva mieleeni millaista tappelua aletaan käydä jäähdytyksen käytöstä ja viileyden määrästä, kun kerran esim. ratikoittenkin avattavien ikkunain määrää pienenennettiin asiakaspalautteen=vedosta valitusten takia.
 
On toki kaunista pitää kiinni omista mielipiteistään viimeiseen saakka, mutta toisaalta voitaneen perustellusti kysyä, onko ilmastointiasia linja-autossa nyt sitten loppujen lopuksi kovinkaan laajalti mielipiteen asia. Hyötyjä (en keksi haittoja) laitteistosta lienee tässä ketjussa esitellyn, ja kun kuitenkin puhutaan "vain" joidenkin tuhansien eurojen mittaluokan koneistosta, ei Länsimetrosta, ei sen eri nyanssien läpipuimiseen tarvittane seitsemääkymmentä sivua.

Itse vain jaksan aina harmistua argumentoinnin tasosta silloin, kun se lähentelee asiatonta näennäisperustelun tasoa. Olen joutunut perehtymään laajojen opintojaksojen ajan esimerkiksi tuomio-oikeellisuuteen; etenkin siihen, kuinka tuomion perustelujen laatiminen niin selkeiksi, valaiseviksi ja hyvin perustelluiksi, että ne saavat hävinneen osapuolen - ja tuomioistuimen itsensäkin - tuntemaan vakuuttuneisuutta ratkaisun sisällöllisestä kestävyydestä, on omiaan edeltämään tuomio-oikeellisuutta ja siten aineellisen oikeuden toteutumista konfliktiratkaisussa, lyhyen näennäisperustelun sijaan ("koska näin sanotaan, on katsottava näin olevan tms.").

Joku voinee väittää edellämainittua kaukaa haetuksi, mutta kyllä sama perustelulinja toimii linja-auton teknisistä ominaisuuksistakin keskusteltaessa. Kommentointi tyyliin "en näe suomalaisia ulkolämpötiloja perusteeksi jäähdytysilmastoinnin hankkimiseksi" - huolimatta siitä faktasta, että jatkuvasti kesäisin Suomessa esiintyy lämpötiloja, joissa marginaaliset ryhmät kansasta ovat jopa akuutin sairaalahoidon tarpeessa - on samalla tasolla kuin todeta "tarvitsemme lainsäädännöllisen muutoksen ABS-jarrujen poistamiseksi linja-autoista PK-seudulla, sillä enkä näe pääkaupunkiseudun liukkausolosuhteita perusteeksi ABS-jarrujen hankkimiselle, ja jossain on sitä paitsi tutkittu, että linja-auto pysähtyy umpihangessa lyhyemmällä matkalla ilman ABS-jarruja" tai että "pääkaupunkiseudulla on usein valoisaa, ja kun ei ole valoisaa, on katuvalaistus jonka valovoima riittää valaisemaan linja-autonkin sisätilat, en näe suomalaisia valaistusolosuhteita perusteeksi linja-auton sisävalojen hankkimiselle".

Näin. ;)
 
Ja tottakai käytän kokemuspohjana kreikkalaisia linja-autoja, kun kerran siellä seitsemän vuotta asuin ja käytin kaupunkiautoja niin kotikaupungissani kuin Ateenassakin. Ymmärrän toki kehityksen kehittymisen ja kannatan kyllä hyvää ilmastointilaitteistoa ylipäänsä, nimenomaan kuvaamanne yhdistelmäkoneisto alkaa jo kuulostaa järkeen käyvältä. Mutta erillisten jäähdytyskoneistojen asentaminen n.5-10 todellisen hellepäivän takia on kyllä tarpeetonta.

Uskoakseni jossain Kreikan kaltaisessa maassa sinne uutena hankituissa ja täkäläisten olojen mukaan suunnitelluissa busseissa ilmastointilaitteiston teho on jotain hieman muuta kuin meikäläisissä oloissa käytettävissä laitteissa. Mikäli sitten tälläistä joidenkin mielestä "ylitehokasta" kylmäkonetta käytetään täydellä teholla ulkolämpötilan ollessa >30 celsiusta, on vedon ja kylmän tunne varmasti todellinen. Mitään kattokanavalämmitystä Kreikan oloissa tuskin tarvitaan tai kaivataan.

Vielä näistä meikäläisillä leveysasteilla käytettävistä bussin ilmastoinneista muutama sana. Jo useiden vuosien ajan nämä automaattiset, kaksitoimiset lämmitys/ilmastointijärjestelmät ovat hallinneet meikäläisiä markkinoita. Pelkkää ilman jäähdytystä tarjoavia, manuaalikäyttöisiä ilmastointilaitteita on viime vuosina hankittu oikeastaan vain jälkiasennettuna vanhoihin busseihin. Niistäkin useimmissa 90-luvulla tai sen jälkeen Suomessa koritetuissa autoissa on kattokanavalämmitys ollut jo valmiiksi olemassa. (Viimeinen lause koskee käytännössä ainoastaan pitkän matkan busseja, kaupunkiautoihin ilmastointilaitteiston jälkiasennukset ainakin Suomessa ovat olleet hyvinkin harvinaisia. Itse asiassa niin harvinaisia, ettei tule äkkiä mieleen yhtään tapausta.)

Olisikohan näinollen viisaampaa jatkossa puhua vaikkapa "automaattisesta koneellisesta ilmanvaihto- ja lämmönsäätelyjärjestelmästä", kuin "(jäähdytys)ilmastoinnista"? Vaikka kovin kankea termi onkin, se ehkä kertoisi hieman paremmin myös asiaa tuntemattomille, mistä todellisuudessa on kysymys... ;-)
 
Tästähän saatiin mukavasti myös ilmastokeskustelu... Tarkennan vain sen verran, että Kreikassakin tarvitaan lämmitystä linjureissa-se seikka olikin erittäin huonosti hoidettu vielä takavuosina.

Mutta pysyäksemme pääaiheessa, alan pikkuhiljaa kenties viiletä jopa melkein hyväksyvälle kannalle , kuhan jäähdytyksen käyttö pysyy kohtuullisena.
 
Vs: Uudet bussit, vuodenvaihde 2008/2009

Suomessa ei tarvita jäähdytysilmastointia kaupunkilinja-autoissa yhtään mihinkään, pelkkää rahan ja ympäristöntuhlausta. Avattavat ikkunat ja tehokas ilmanvaihtokoneisto riittävät oikein hyvin.
Olen kyl samaa mieltä, matkustin tänään noissa ilmastoinnilla varustetuissa busseissa ja eipä se ilmastointi näytä toimivan mm. Volvoissa ja MAN:issa on kuuma kuin saunassa.
 
Vs: Uudet bussit, vuodenvaihde 2008/2009

Suomessa ei tarvita jäähdytysilmastointia kaupunkilinja-autoissa yhtään mihinkään, pelkkää rahan ja ympäristöntuhlausta. Avattavat ikkunat ja tehokas ilmanvaihtokoneisto riittävät oikein hyvin.

kyl ilmastointi on tarpeellinen ja mukava asia kesähelteellä. useampaan busiin vaan!
 
Vs: Uudet bussit, vuodenvaihde 2008/2009

Tarvitaan vain etelässä missä voi olla jopa 50 astetta auringossa (suomessa max. 30)

Mistähän sinä päättelet että vain 30 astetta? Oikeasti auringossa kun ollaan niin lämpötila voi helposti keskikesällä olla 35 asteen hujakoilla. Että se siitä 30 asteesta ja ilmastoinnin tarpeettomuudesta. Eräissäkin haukkumissani Manneissa moottori kun on tarpeeksi lämmin niin se puskee sen lämmön matkustamoon, jolloin ei puutu enää kuin koivuvihta ja muodollisesti kiuas matkustamosta..
 
Vs: Uudet bussit, vuodenvaihde 2008/2009

Olen kyl samaa mieltä, matkustin tänään noissa ilmastoinnilla varustetuissa busseissa ja eipä se ilmastointi näytä toimivan mm. Volvoissa ja MAN:issa on kuuma kuin saunassa.

Kummallista... Ainakin täällä Tampereella niin Volvo 8700:ssa, Volvo-Lahti 402:ssa, Scania-Lahti 402:ssa kuin Scania-Scaloissakin ilmastoinnit tuntuu toimivan... Puhumattakaan pitkän matkan busseista. Voiko olla mahdollista, että Peran havainnoimissa ja kokemissa tapauksissa kyseessä olikin "Invalid user"? ;)
 
Jos pitää ilmastointia suomessa tarpeettomana niin ei kyllä tiedä mistä puhuu-ollenkaan. Kun ulkona on 15c tai yli ja aurinko paistaa niin ai jumpe kun on kivaa kun automaattinen ilmastointi puhaltaa hengityskelpoista ilmaa sisään. (Jos ulkona on aurinkoisella säällä 15 astetta niin auton sisällä helposti 40. Mihin sitä ilmastointia mahtaa tarvita jos 40c ei siihen riitä?)

Kukaan ei enää osta henkilöautoa ilman ilmastointia, niin hyvä vekotin se on. Yleensä ilmastointia tarpeettomana pitäviä yhdistää yksi asia: heillä on henkilöauto jossa ei sitä ole. Harmittaa vietävästi olla ilman joten täytyy sitten perisuomalaiseen tyyliin vähätellä "että eihän minulla sitä ole kun ei suomessa tarvii...". Niinpä niin.
 
Kukaan ei enää osta henkilöautoa ilman ilmastointia, niin hyvä vekotin se on. Yleensä ilmastointia tarpeettomana pitäviä yhdistää yksi asia: heillä on henkilöauto jossa ei sitä ole. Harmittaa vietävästi olla ilman joten täytyy sitten perisuomalaiseen tyyliin vähätellä "että eihän minulla sitä ole kun ei suomessa tarvii...". Niinpä niin.

Voivat nämä ilmastoinnin tarpeettomuuden/turhuuden puolestapuhujat olla myös joitain viherpiipertäjiä jotka surevat ilmastonmuutosta tai muuta vastaavaa.

Niin tai näin, ihmettelen suuresti niitä puheita, joiden mukaan "suomalaisessa kesässä ei kaupunkibussissa ilmastoinnilla tee mitään". Kuten kirjoitit, jo 15 asteen ulkolämpötilassa auringon paistaessa uudehkoissa mutta ilmastoimattomissa kaupunkibusseissa on suoranaista kidutusta matkustaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Omasta mielestäni näillä lähes 30 asteen helteillä kaikkein tukalinta on ollut matkustaa Helbin maakaasu-Manneilla, ei minkäänlaista ilmanvaihtoa ja jostain käsittämättömästä syystä usein myös sivuikkunoiden tuuletusräppänät ovat kiinni! Tunnelma on kuin saunassa, vain vihta puuttuu.
 
Omasta mielestäni näillä lähes 30 asteen helteillä kaikkein tukalinta on ollut matkustaa Helbin maakaasu-Manneilla, ei minkäänlaista ilmanvaihtoa ja jostain käsittämättömästä syystä usein myös sivuikkunoiden tuuletusräppänät ovat kiinni! Tunnelma on kuin saunassa, vain vihta puuttuu.

Oletko varma, että kuljettajat ovat edes pistäneet ilmastoinnit päälle? Itse olen mennyt monilla 8700LE:llä ja Scaloilla joissa pitäisi olla ilmastoinnit, mutta yllätys yllätys joko kuljettaja ei osaa pistää sitä päälle tai sitten ei vain halua! Tunnen yhden Nobinan kuljettajan jonka kanssa juttelin tässä viikko sitten niiden ilmastoiduista busseista, ja se kertoi muinlle että jos ilmastointi on jossain autossa rikki niin se yritetään korjata välittömästi. Mutta kuskeja on kuulemma opetettu käyttämään ilmastointia, ainakin Scaloissa. Joten tuosta voi päätellä, että suurimmaksi osaksi taitaa olla kuljettajan syy jos eivät ilmastointia päällä pidä. Joillakin toisilla liikennöitsijöillä saattaa olla myös sillain, että ei edes ole opetettu ollenkaan käyttämään ilmastointeja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Sen verran ilmastointi keskusteluun; Ilmastointi menee automaattisesti pois päältä jos joku matkustaja tai kuljettaja tietämättömyyttään avaa matkustamosta kattoluukun tai sivu ikkunan. Tunnistimia on ympäri autoa ja haistelevat esi ohjelmoitua ilmankiertoa. Siksi esim. uusissa Manneissa ei ole kattoluukkuja eikä avattavia ikkunoita. Ja kaupunki liikenteessä tulee vielä kauan olemaan vikoja noissa ilmastoinneissa koska ovia avataan jatkuvasti ja elektroniikka kovilla kun ei oikein osaa päättää pitääkö ilmastointia päällä vai ei. Ja esim. Helbillä kuljettaja ei voi -09 ja uudemmissa(eikä kohta kaikissa vanhemmissakaan kun automatisoidaan niissäkin) autoissa vaikuttaa matkustamon lämmitykseen millään tavalla, lukuunottamatta sitä ilmastoinnin kytkentää. Ja Ilmastointi menee Scalassa automaattisesti päälle auto käynnistettäessä, Volvossa ja Mannissa ei. Eli monet kuljettajat eivät niitä osaa käyttää... tai eivät haluakaan.
 
Takaisin
Ylös