Havainnot Nysse-liikenteestä, syksy 2022

25.11.

PL #239 / 10
PL #241 / 10
PL #632 / 5

Kalustohavaintojen lisäksi: ihme on tapahtunut! Pirkanmaan Tilausliikenne on korjannut viimein kilpensä, aika lailla kaikkiin autoihin on saatu päivitettyä tilaajan ohjeistuksen mukainen versio, linjanumero paksunnettuna ja toinen määränpääteksti isommalla fontilla. Ei se fontti vieläkään ole sama mitä muilla liikennöitsijöillä, mutta vihdoinkin pystyy esimerkiksi erottamaan 9:n ja 19:n kaukaa kun numero ei ole niin kapea. Jopa autoihin #81-#86 on saatu teksti niin isoksi kuin mahdollista, ja Perl-pääte on saanut ä-kirjaimet. Eihän tässä mennytkään kuin muutama vuosi että saatiin viimein kilvet kuntoon, toki Perliä saimme ihastella vain reilun vuoden. Mutta kerrankin positiivinen muutos Pirtililtä, olen iloisesti yllättynyt! :D

25.11

TKL #3/2

Poliisit pysäyttäneet Hämeenkadulle

Oho! En olekaan ikinä nähnyt, että poliisi pysäyttää bussin.
 
No niin, nyt onnistuin vihdoin saamaan edes jonkinlaisen räpsyn tällaisesta sijoituksesta, tosin tänään autona oli TKL #84.

Näytä liitetiedosto 3420

Nähty, hajoilin kunnolla. Kas kun ei ollut Paunun autoja.

30.11.21 VÄINÖ PAUNU OY linjalla 70A/70B

#143 ja #156 (oma nimitys sille kauppa-auto, ollut monesti kasilla autona kun menin tai palasin ruokakaupasta).
 
No niin, nyt onnistuin vihdoin saamaan edes jonkinlaisen räpsyn tällaisesta sijoituksesta, tosin tänään autona oli TKL #84.

Kiitos kuvasta! Otan talteen.

1.12.

PTL #87/9

Piti hieraista silmiäni, kun näin uuden Scala telin Tampereen liikenteessä. Näitä on vissiin PTL:llä ollut liikkeellä kolme kappaletta jonkin ajan. Ja tosiaan kuten edellä mainittiin, täältä myös kehut PTL:n uudelle tekstifontille. Vaikkakin fontti on eri kuin muilla liikennöitsijöillä, se mielestäni on siitä huolimatta oikein hyvä. Nyt enää RAI-kilpiset TKL:n autot, niissä tosiaankin fontit ovat ihan hajonneet. Muutama vuosi sitten ne olivat luettavat, mikähän niille oikein kävi.
 
No niin. Tänään 2.12. linjan 82 lähtölaituri on (kuulemma) vaihtanut paikkaansa Pyynikintorilla pysyvästi samaan tolppaan 72:n lataamon kanssa, keskellä kirkasta päivää. Kuljettajille oli tullut tiedote, että astuu voimaan välittömästi.

No käytäntö ja info on sitten oma taitolajinsa. Ainakin toinen 82:n auto ajeli vielä viimeiseen lähtöönsä asti vanhalta puulaiturilta kellotornin läheltä. Mutta mitenkäs tämä tiedotus
- puulaiturilla 82:n päre
- nysse.fi – ei ajankohtaista kerrottavaa
- reittiopas – ei myöskään uutta kerrottavaa

Ihmetelläämpä sitten lauantaina, miten asiakkaat tottuu tähän muutokseen, tokihan 82:n rooli ratikan liityntälinjana tässä taitaa olla syy, että saadaan lyhyempi matka kiskoille.

Niin ja pitkästä aikaa 82:lla muutakin kuin noita töpövolvoja, nyt oli vähän pidempi auto, TKL #5 tässä pitkässä vuorossa.
 
No olen minäkin mm. kerran lauantai aamuna joutunut puhaltamaan pilliin keskellä Hämeensiltaa poka päällä, eli kyllähän bussejakin pysäytellään poliisin toimesta.
Vähän yli kymmenen vuoden aikana minut on kahdesti puhallutettu bussin ratista. Sellaisia ratsioita, että kaikki puhallutetaan. Yksittäisenä autona ei bussia pysäytetä koskaan. Kerran vilkuttivat kyllä pitkiä ja sinisiä, että voisi vähän laskea nopeutta. :lol:
 
Uudet pysäkit avattu, havainto linjalla 5, Pohjolan Liikenteessä.

Lahdesjärvi, Jalkaharpinkatu pysäkit nro 3657 ja 3658 ovat matkustajien käytössä heti.
 
TKL #60 se vaan jatkaa menoaan, vaikka museoinnista ja luovutuksesta puhuttiin jo kesällä. Tänään linjalla 8. Syksyllähän autoa nähtiin paljon 12:n osapäivässä jo tuon museointiuutisen jälkeen.
 
12.12. (avoimesta datasta)

PTL #59 / 41 (Bussikirjaston mukaan Helsingistä tuotu UBG-840 on auto #58, niin tämän on sitten pakko olla UBG-835)

Paunu #126 / 70
Paunu #127 / 6 (Paunu #151 oli keskipäivällä hinausauton perässä Ratinassa, tämä auto todennäköisesti sitä korvaamassa)

TKL #60 / 33
 
Takaisin
Ylös