Väinö Paunu Oy

Vs: Havainnot Nysse-liikenteestä, syksy 2022

Selittääkin asiaa, Pohjolan liikenne oli kuulemma hyvinkin suosittu ja tulijoita olisi ollut. Ei kieltämättä paikallisliikenne ole mikään mieltä ylentävin työmaa. Paunulta se vaan vähenee kuljettajat, muistanko oikein viestiketjuja seuranneena, että olet ollut joskus Paunulla töissäkin. Osaatko yhtään sanoa, mikä on syy, että Paunulta on eväät syöty ja toimari ajelee päissään?
Paunu oli kyllä todella hyvä työnantaja siihen aikaan kun seutuliikenne ei vielä ollut kilpailutettua. Autot oli todella puhtaita ja hyväkuntoisia. Olisi kuitenkin pitänyt osata uudistua. Toimari oli kuitenkin jo silloin haluamassa eläkkeelle. Länskä on tinkinyt aivan kaikesta, mutta pidän parempana työnantajana kuitenkin ihan muista syistä. Autot voi olla rumia ja rikki, mutta voi tarjota jotain muuta. Hyvän työvuorosuunnittelun.
 
Eräs saman kylän kaveri oli myös innokas Paunulainen, kehui myös, että oli hyvä talo olla ja ajettavaa riitti, jäi kuitenkin pois ennen alamäkeä, taisi viimeiseksi ajella Kotkan pikavuoroa. Tuntuu, että Paunulla eletään edelleen toisella vuosituhannella ja uskotaan, että voidaan kilpailla laadulla muttei se mitään auta. Ihme, että ei ole löytynyt uutta toimitusjohtajaa tai yritystä ei olla myytä, ehkä Länsilinjat-Paunu fuusio voisi kilpailla paremmin muuttuvassa maailmassa, tosin en tiedä onko Paunussa enää mitään fuusioitavaa. Länsilinjat on ainakin yrittänyt pyristellä ja lähtenyt valloittamaan alueita, joissa se voittaa liikennettä. Eikö Paunulta ole henkilökuntakin jo lähtenyt, suunnittelupäällikkö Pirkanmaan tilausliikenteelle, kalustopäällikkö tms TKL:lle ja varatoimitusjohtaja Jarmo Paunu Länsilinjoille?
 
Yksi tuttu noin 40+ naiskuski ollut talossa 19,5 vuotta Paunulla, lähti Pohjolalle. "En usko, että on töitä lähivuosina, pakko lähteä jo nyt!".

Toinen yli 20 vuotta talossa, eläköityy tänä vuonna.

Sinne on nyt hankittu uusia kuljettajia Paunulle paljon, kun niin paljon lähti Pohjolalle ja paljon eläkkeelle vielä jää.

On hyvä firma. Yksi naiskuski, minkä tunnen oli ennen Länsilinjoilla, sanoi että Paunulta takaisin ei menisi. Sai tarjouksen Pohjolalta, jäi silti Paunulle.

"Hyvä työpaikka, miksi vaihtaa!", oli hänen päällimmäinen mielipide.

Sitten yksi kuski jäi jo linjalla 1 aikaan Pirkanmaan tilausliikenteelle. Se oli hyvä kuski, nykyään tekee vissiin jotain muuta kuin kuskityötä Pirtilillä.
 
Mentiin viikko sitten Helsinkiin ja piti tulla kahdeksaksi juna-asemalle.

Paunulta ei ollut aamulähtöjä, joten ainoa bussi oli Tampereelta se Valkeakosken liikenne. Valkeakosken liikenne ei ihan ole sitä miettinyt, että pitäisi päästäkin sillä bussilla.
7.45 on vähän huono Kampissa, kun täytyisi olla esim. 8.00 töissä tai rautatieasemalla jatkamaan matkaa. Etenkin jos bussi olisi vähän myöhässäkin.

Lopulta parhaaksi koimme junan, joka tuli jo 7.35 rautatieasemalle ja ehdimme menoihin.

Pieni pettymys kyllä, että sen enempää #pupuliikenne kuin #paunu ei halua matkustajia sillä, että ei ole sopivaa lähtöä.

Moni muukin junassa sanoi, että joutuivat junalla menemään, kun ei ollut sopivaa bussia, tai tulisi bussin kanssa melkoinen kiire. Juna on kaiken lisäksi nopeampikin ja oli melkeinpä yhtä halpa kuin bussikyyti.

Nyt itsekin tajunnut sen miten mukavaa junamatkailu on, tuntui että liikuit koko ajan eteenpäin ja maisemissa muutakin kuin moottoritietä.
 
Nyt on käyty Väinö Paunu Oy:llä Loimaalla.

Todella hyvä naiskuski oli ratissa, tosi empaattinen, ystävällinen ja rauhallisesti ajava kuski. Poistuessa autossa kiitin häntä ja hän katsoi minua ystävällisesti kiittäen hyvästä valinnasta.

Kyseinen kuljettaja ei kuuluttanut välipysäkkejä, eikä muutakaan infoa tullut, mutta jäin pois Loimaa th E pysäkillä taidolla ja kai vähän tuurillakin.

Tai sitten olin vain niin pihalla (ja varmimmin vastamelukuulokkeissa). Otin toisen puoliskon kyllä pois ennen Loimaata ja Sääksjärven jälkeen missä yleensä on aiemmin kuulutettu.

Junia olisi ollut tarjolla samaan hintaan, mutta en mennyt sillä.

Pirkanmaan Tilausliikenteen autosta helppoa poistua Ratinassa suoraan linja-autoasemalle ja tykkään muutenkin eniten busseista.

Kyseinen paunulainen naiskuski kruunasi matkan. Se jäi mieleen positiivisesti.

Kaiken lisäksi iltakuski ei ollut minuuttiakaan myöhässä, kun Paunun pikavuoro saapui kyseiselle Loimaa th E -pysäkille.

Ehdin sanoa etunimeni ja hän sanoi mihin pitää istua tismalleen, sillä varasin paikan Kalevala-sarjan autosta suhteellisen edestä. Ja hän oli oikeassa, kun vielä varmistin paikkavarauksen.

Jos haluat kokea tätä Loimaa-hetkeä itsekin, niin tein siitä myös videon blogiini.

Hitsi, että oli muuten videossa näkyvä Paunun kuskin lähtö linja-autoaseman edestä tiukkaa settii, en olisi itse uskaltanut :D
 
Mats Karlsson tarjoaa taas hyvää palvelua :)

eb.JPG

Täytyy varmaan mennä ExpressBussilla uudestaan Loimaalle, jos vaikka sattuisi se Mats ajamaan sitä.
 
Viimeksi muokattu:
25. marraskuuta 2022, Väinö Paunu Oy / ExpressBus.

Neljä ryyppäävää aikuista täydessä bussissa, kuljettaja Mats pysäyttää auton, puuttuu juomiseen lopettamalla sen, ja sanoo poistavansa tarvittaessa juomista jatkavat autosta.

Laittakaa se kaljakori ruumaan, jos ei pysy matkustamossa täytenä, sitten sopivat että käyttäydytään. Juomiset loppuivat siihen. Perillä kiitteli heitä että hyvin meni, tervetuloa uudelleen.

Asiakkaat lähtivät kaljakorin kanssa kotiin tai minne lähtivätkään jatkamaan juopottelua. Lienee sanomattakin selvää, että auto tuli satamasta Tamperetta kohti.

Bussi ei ole baari. Kuljettaja takasi muille matkustajille turvallisuuden ja matkustusmukavuuden.

Täydet pisteet hyvästä paunulaisesta palvelusta. Tullaan kyytiin toistekin vaikka meillä kaljaa ollutkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Yllättävää että Paunu ajaa Onnibus:n vuoroja ja tekee yhden päivän paluun Kotkaan linjavuorolla
Seuraavat vuorot operoidaan Paunun yksikerroksisella linja-autolla:

M12 11:00 TAMPERE-KOTKA

M7 16:20 KOTKA-HELSINKI

M3 19:05 HELSINKI-TAMPERE
 
TSB:ssä Satakunnan Liikenteen kalustolistalla on joukko hiljattain Paunulta Satakunnan Liikenteelle siirtynyttä kalustoa. Veikkaisin, että kyseessä on joku noista siirtyneistä busseista, ja siitä ei ole vielä ehditty poistaa edes Paunun logoja.
 
Bussidatan mukaan Satakunnan Liikenne on ostanut kaikki 5 Paunun OmniExpressiä.
 
TSB:ssä Satakunnan Liikenteen kalustolistalla on joukko hiljattain Paunulta Satakunnan Liikenteelle siirtynyttä kalustoa. Veikkaisin, että kyseessä on joku noista siirtyneistä busseista, ja siitä ei ole vielä ehditty poistaa edes Paunun logoja.

Juuri näin. Itse ajoin jouluaattona tälläisellä autolla. Ihan SatLin ostama auto, Onnibus.comin vuoro ja kuljettaja (minä). Eivät ehtineet teippiä poistaa kun tarvittiin ajoon.
Kuva löytyy "Mennään bussilla" - facebook-ryhmästä (yksityinen ryhmä, vaatii liittymisen ryhmään jotta kuva näkyy).
 
Viimeksi muokattu:
Tietääkö kukaan montako pikavuoroautoa Paunulla on päivittäin ajossa? Montakohan kuljettajaa ja autoa tarvitaan paikallisliikenteen kokonaan Paunulta lakattua. Surullisen näköistä kun bussit mätänee Nekalassa.
 
Päättyykö siis Paunun aika Nysse-liikenteessä tulevana kesänä? harmi juttu jos näin käy. Onhan Paunu ollut pitkään merkittävä toimija Tampereeen bussiliikenteessä, myös paikkuripuolella.
 
Päättyykö siis Paunun aika Nysse-liikenteessä tulevana kesänä? harmi juttu jos näin käy. Onhan Paunu ollut pitkään merkittävä toimija Tampereeen bussiliikenteessä, myös paikkuripuolella.
Ei pääty, sillä tuon 6-linjan sopimus on voimassa 2025 saakka, koska Nysse halusi käyttää optiovuodet.
 
Takaisin
Ylös