Hämeenlinnan paikallisliikenne

Vekan liikennöinti linjoilla 13, 14, 16 ja 17 alkoi eilen 6.6.2022 seuraavalla kalustolla:

64 @ 13
90 @ 16
91 & 96 @ 14/17

Kaasubussien 91 ja 96 linjakilvet eivät olleet käytössä, joten linjat ajettiin ainakin ensimmäisenä ja toisena päivänä paperikyltein.
 
Kaasubussien 91 ja 96 linjakilvet eivät olleet käytössä, joten linjat ajettiin ainakin ensimmäisenä ja toisena päivänä paperikyltein.
Sen verran olivat käytössä, että iso etukilpi näytti tekstiä "Hämeenlinnan bussiliikenne". Mutta ajettava reitti ei sen perusteella ilmennyt. Paperilappu tuulilasin alareunassa oli melko huomaamaton, niinpä meidänkin nuori missasi 14:n ollessaan matkalla työharjoitteluun.
 
Reissu Ruotilla on näkynyt Hämeenlinnassa kaksi Länsilinjain GLM-kilpistä Säffleä, joista toinen on numero #132 ja kulki tänään linjaa 4.

Linjalla 2 näkyi tänään puolestaan OTP Travelin vanha Suburban kilvillä ZNE-770, josta on revitty Oulun tilaajaväritys pois.
 
Reissu Ruotilla on näkynyt Hämeenlinnassa kaksi Länsilinjain GLM-kilpistä Säffleä, joista toinen on numero #132 ja kulki tänään linjaa 4.
Myöhemmin iltapäivällä / alkuillasta #132 oli vaihtunut toiseen autoon. Illempana nelosella kulki NMO-749, joka on saanut suomalaiset kilpensä tänään 11.7.2022. Se on aikanaan ensirekisteröity 25.8.2014. Moottorin iskutilavuudeksi ilmoitetaan 6700 kuutiosenttimetriä, joten aika pieni mylly on Citywidessä.
 
Reissu Ruotilla on näkynyt Hämeenlinnassa kaksi Länsilinjain GLM-kilpistä Säffleä, joista toinen on numero #132 ja kulki tänään linjaa 4.

Toinen on #131, ja kuvien perusteella kummassakin on vielä Länsilinjat-tekstit, -numerot ja Nysse-logot jäljellä. Onko Ruodilla siellä jotain kalustopulaa, kun näinkin vanhoja yksilöitä otettiin nopealla tahdilla liikenteeseen?

Myöhemmin iltapäivällä / alkuillasta #132 oli vaihtunut toiseen autoon. Illempana nelosella kulki NMO-749, joka on saanut suomalaiset kilpensä tänään 11.7.2022. Se on aikanaan ensirekisteröity 25.8.2014. Moottorin iskutilavuudeksi ilmoitetaan 6700 kuutiosenttimetriä, joten aika pieni mylly on Citywidessä.

Näemmä tuossa NMO:ssakin on edellisen omistajan osoite etuovessa. Muistuu mieleen eräs liikennöitsijä Tampereelta, jonka autoissa on/oli ties minkä eri liikennöitsijän tunnuksia. :lol:
 
Toinen on #131, ja kuvien perusteella kummassakin on vielä Länsilinjat-tekstit, -numerot ja Nysse-logot jäljellä. Onko Ruodilla siellä jotain kalustopulaa, kun näinkin vanhoja yksilöitä otettiin nopealla tahdilla liikenteeseen?

Lahden seudun liikenteen sopimus alkoi 1.7. ja sinne vietiin käytännössä kaikki vapaat autot heti. Bussit #22, #36 ja molemmat RTG-Scalat häipyivät sinne bussi #20:n jäädessä Hämeenlinnaan. Nyt Länskät voivat kaiketi lähteä (elleivät ole jo lähteneet), kun on saatu molemmat Scaniat tänään ajoon.
 
10.8.2022

Vekka Group on palauttanut Scania L94 / Vestejä Kajaanista Hämeenlinnaan. Nykyiseltä numeroltaan 104 liikkui linjalla 13. Nykyinen 132 oli taas sijoitettu linjojen 14 ja 17 yhteiselle kierrolle. Talviaikataulujen ensimmäisen voimassaolopäivän kuvia on katsottavissa täällä.
 
Vekka #137 (KNR-713, Volvo 8700 vuodelta 2007) palasi Kajaanista Hämeenlinnaan viime viikolla. Torstaina 8.9. se oli linjalla 14 ja 17 ja tänään maanantaina 12.9. tavattiin linjalta 16.
 
Lehtimäen Liikenteen vanha #2 GIS-120 MB Citaro vuodelta 2009 ajelee linjaa 16 tänään maanantaina 24.10.2022.
 
Takaisin
Ylös