Kaukoliikenne ja henkilöliikennelain kokonaisuudistus

Jos asialla olisi Paunu, Länsilinjat tai Veolia, voi olla ettei. Jos asialla puolestaan olisi vaikka Savonlinja, varmaan olisi.
 
Jos asialla olisi Paunu, Länsilinjat tai Veolia, voi olla ettei. Jos asialla puolestaan olisi vaikka Savonlinja, varmaan olisi.

Eikö tässä voida nähdä vähän oligopolin piirteitä.

Paunu, Länsilinjat tai Veolia saa perustaa uuden vuoron Helsingistä Tampereelle, mutta Savonlinjalle tai Koiviston Autolle tätä ei sallita. Tämähän aiheuttaa myös aluepoliittisia hankaluuksia. Savonlinja on keskittynyt Itä-Suomeen, josta väki valuu Helsinkiin ja kohta idässä huhuilevat enää sudet.

Paunu taas hoitaa aikojen alussa jaetun linjaluvan voimin Helsingin ja Tampereen välistä kasvukeskusyhteyttä, jossa matkustajamäärät nousevat ilman, että Paunulla siihen on mitään vaikutusta, silti he saavat pitää voitot.

Vähän kuin bussiliikenteen Lottoa, toiset voittavat ja toiset häviävät, eikä omaa asemaansa voi muuttaa tässä pelissä ellei ole kahisevaa jolla ostaa kilpaileva firma. Ja sitä kahisevaa ei koululaiskuljetuksilla hommata.
 
No ihan sama juttu, jos Paunu pyrkisi Savonlinjan tai Koiviston Auton parhaille reiteille kermaa kuorimaan esim vartti alkuperäisen liikennöitsijän vuorojen eteen. Olisiko mitään järkeä ? Pitkässä juoksussa koko reitin palvelutaso romahtaisi ja ainoastaan hyvätuottoiset vuorot ajettaisiin.Kun ajatellaan Helsinki -Tampere väliä, joka on ollut Paunun liikennotävänä yli 50-vuotta, Leino & Kump. aloittamana ja nykyisin jokapäiväisiä liikennöijiä on kolme, eli Paunu, Länsi Linjat sekä Veolia. Neljäntenä on Osmo Aho viikonloppuvuoroineen. Paunulla on liikenteestä noin 80 % , ensi kesästä lähtien 85% , kun Seinäjoen Vaasan kimppavuorot siirtyvät Paunulle. Vuorotarjinta sekä ajallisesti, että reiteittäin on todella kattavaa kellonajoista riippumatta. Varmati myös puolityhjiä vuoroja sisältäen, kuitenkin että palvelutaso pysyisi kattavana. eli mihin väliin uusia vuooja tai liikennöijiä mahtuisi, ilman että pitkällä tähtäimelleä palvelutaso kärsisi ? Pahimmillaan mentäisiin siihen, että ainoastaan kannattvat kenttä ja satama yhteydet ajettaiiin viiden kuuden toimijan voimin ja samalla unohdettaisiin sivykylien, esim Valkeakosken, Kangasalan yms, yhteydet pääkaupunkiseudulle.
 
Pahimmillaan mentäisiin siihen, että ainoastaan kannattvat kenttä ja satama yhteydet ajettaiiin viiden kuuden toimijan voimin ja samalla unohdettaisiin sivykylien, esim Valkeakosken, Kangasalan yms, yhteydet pääkaupunkiseudulle.

Ehdotan, että annetaan ensin liiketaloudellisesti toimivien yrityksien ottaa haluamansa vuorot ajettavaksi. Tämän jälkeen, jos palvelutarjonnassa esiintyy aukkoja, yhteiskunta kilpailuttaa yritykset ja taloudellisimman tarjouksen jättänyt saa vuoron ajettavakseen. Tämä olisi paljon läpinäkyvämpää, kuin nykyinen järjestelmä. Helsingistä ei ole suoria vuoroja Hervantaan, koska Paunu ei sellaisia aja. Kyllä muutama vuoro voisi olla kannattavaa ajaa Helsingistä Tampereelle Hervannan kautta, mutta ilmeisesti jos joku muu firma sellaisen katsoisi hyödylliseksi, sitä ei saa aloittaa mikään muu firma kuin Paunu?
 
Muuten hyvä, mutta mikä olisi tuo yhteiskunta, siis tarkempi instanssi, joka kilpailuttamisen suorittaisi? Lvm ei oikein istu tähän ajatusmalliin, sillä hehän kilvan kilpailuttavat syrjäseutujen tappiollisia junavuoroja ja saariston yhteysaluksia, joita kohtaan yksityisoperaattoreilla ei juurikaan edes ole kiinnostusta...
 
Vs: Satakunnan Liikenne

Ruotsissa kaukoliikenteen luvissa kielletään kuitenkin läänin sisäisten matkustajien kuljettaminen (siellähän läänit ovat suomalaisia paljon pienempiä).

Kuinka hoidetaan läänien sisäinen liikenne? Ruotsin läänit vastannevat karkeasti ottaen Suomen maakuntia. Onko läänien sisällä helppoa perustaa uusi vuoro?
 
Vs: Satakunnan Liikenne

Kyselin liikenne- ja viestintäministeriöstä, onko mahdollista perustaa linjaliikenneluvalla ajettavaksi reittiä, jossa kalusto on pienempi kuin 1+9, reitti ei olisi ostoliikennettä eikä matkustajakysyntä edellyttäisi isompaa kalustoa.

Vastaus:

Liikenne- ja viestintäministeriö sanoi:
Tiedustelitte linjaliikenneluvista henkilöautoille. Nykyisen henkilöliikennelain mukaan linjaliikennelupa voidaan myöntää vain linja-autolle, eli vähintään 1+9 kalustolle. Linjaliikenneluvan myöntäminen edellyttää myös, että hakijalla on jo joukkoliikennelupa. Toisin kuin taksiluvan, joukkoliikenneluvan myöntämistä ei ole rajoitettu kiintiöin, mutta kyseinen lupa edellyttää mm. ao. liikenneyrittäjäkurssin läpäisemistä hyväksytysti. Linjaliikenneluvan myöntämisessä otetaan huomioon haetun liikenteen taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Lupia voi anoa ao. lääninhallitukselta.

Todettakoon, että henkilöliikennelakia ollaan parhaillaan muuttamassa ja tarkoituksena on, että uusi laki tulisi voimaan v.2009 lopulla. On mahdollista, että lupajärjestelmään tulee joitain muutoksia, mutta toistaiseksi on vielä liian aikaista arvioida muuttuuko laki myös mainitsemanne kalustokysymyksen osalta jollain tavalla.

Ystävällisin terveisin,

Irja Vesanen-Nikitin
ylitarkastaja
Liikenne- ja viestintäministeriö
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Satakunnan Liikenne

Kyselin liikenne- ja viestintäministeriöstä, onko mahdollista perustaa linjaliikenneluvalla ajettavaksi reittiä, jossa kalusto on pienempi kuin 1+9, reitti ei olisi ostoliikennettä eikä matkustajakysyntä edellyttäisi isompaa kalustoa.

Miksi kukaan ylipäänsä hakisi linjaliikenneluvalla ajettavaa vuoroa henkilöautolla ajettavaksi? Muutaman matkustajan kuljettaminen ei nykyisillä Matkahuollon taksoilla varmastikaan löisi leiville. Toki yrittäjällä olisi oikeus periä kustannuksia vastaavaa taksaa, mutta silloin hinta nousisi helposti lähelle taksitaksaa, jolloin touhu varmastikin olisi järkevintä hoitaa normaalina taksiliikenteenä tai vaikkapa etukäteen tilattavana kimppataksina.
 
Vs: Satakunnan Liikenne

Miksi kukaan ylipäänsä hakisi linjaliikenneluvalla ajettavaa vuoroa henkilöautolla ajettavaksi? Muutaman matkustajan kuljettaminen ei nykyisillä Matkahuollon taksoilla varmastikaan löisi leiville. Toki yrittäjällä olisi oikeus periä kustannuksia vastaavaa taksaa, mutta silloin hinta nousisi helposti lähelle taksitaksaa, jolloin touhu varmastikin olisi järkevintä hoitaa normaalina taksiliikenteenä tai vaikkapa etukäteen tilattavana kimppataksina.

1+8 -autoja saa ajaa B-kortilla ja ne ovat paljon linja-autoja edullisempia. Pienellä kalustolla voitaisiin ajaa esimerkiksi viikonloppuisin, kun matkustajakysyntä on vähäisempää. Henkilöautoksi rekisteröidyllä kalustolla on myös etunaan maksiminopeus 120 km/h, kun busseilla on vain 100 km/h.

Kyseessä voi myös olla jostain syystä tapahtuva säännöllinen aikataulua noudattava liikenne paikasta A paikkaan B, johon joku haluaisi ottaa myös ulkopuolisia kyytiin. Tulee mieleen myös matkailunäkökulma, eli joku iso matkailukohde haluaisi rahoittaa linjaliikennepalvelua läheisestä suuresta keskuksesta paikan päälle ja samalla saada lisätuloja kuljettamalla myös reitin varrelle meneviä matkustajia. Linjaliikenteessä on sekin etu, että se voidaan saada Matkahuollon valtakunnalliseen tietojärjestelmään, jolloin ihmiset löytävät vuorot helposti.

Myös rahtia voidaan tällöin kuljettaa, joka ei onnistu taksikyydissä. Joku/jotkut voisivat myös haluta tarjota paikallisille ihmisille talkoomeiningillä kulkuyhteyksiä korvausta vastaan, vaikka toiminta ei paljoa voittoa tuottaisikaan, jos kokisivat palvelun tärkeäksi.

Joku yrittäjä voisi tarjota täsmäkuljetuksia, jos tietää tarpeen olevan olemassa ja matkustajat mahtuisivat pieneen autoon sekä laskee toiminnan kannattavaksi. Jos hänen pitä ostaa iso linja-auto, joka maksaa paljon ja syö paljon polttoainetta, toiminta voisi olla kannattamatonta.

Jos joku näkee homman kannattavaksi, tuntuu merkilliseltä, jos reittivuoroa ei olisi lupa perustaa? Mitä etua on sillä, että ei sallita linjaliikenteen harjoittamista esim. tila-autolla?
 
Viimeksi muokattu:
Edellä velloneeseen keskusteluun on mainittava, ettei lain silmissä mitään etuasemaa reitin nykyiselle liikennöitsijälle uusiin vuoroihin ole. Kumminkin täysin omituisella tavalla homma menee niin, että tuo etu on täyttä totta.

Siispä, Helsingistä Poriin lauantaisin aamupäivällä lähtevät runsaan viikonloppumatkustuksen aikaan vuorot 7:00, 8:45, 10:30, 12:00. Jos Tilausliikenne T. Möttönen havainnoi aamulähdöillä olevan paljon matkustajia ja toteaa liikennetarvetta olevan myös kello 9:35 lähdölle, lupahakemusta on turha edes lähettää. Kulkijoita riittäisi kyllä sillekin lähdölle. Jos sen sijaan Satakunnan Liikenne ja Lauttakylän Auto lähettävät vastaavan hakemuksen, se saattaa mennä läpihuutojuttuna läpi.

Ainakaan lakiin tuo järjestys ei vapaan kilpailun Euroopassa perustu. Vaikka viranomainen toteaisi mainitun vuoron tarpeelliseksi, alkaisi sitä käytännössä ajaa reitin vanha liikennöitsijä, vaikka uusi yrittäjä olisi jättänyt lupahakemuksen säädetyssä järjestyksessä ensimmäisenä. Pikkufirmat eivät ala käräjöimään moisista. Kilpailuviranomainen saattaisi saattaa asiat järjestykseen.

Mitenkä muuten Matkahuollon taksa? Käytännössä sitä käytetään lähes kaikessa yksityisessä linja-autoliikenteessä. Hinnat autoissa nousevat aina Matkahuollon nostaessa taksojaan. Kartelli on kuitenkin lailla kielletty. Kilpailuviraston poikkeuslupa antaa Matkahuollolle mahdollisuuden myydä omalla taksallaan lippuja, jotka kelpaavat useampien likennöitsijöiden autoissa. Poikkeuslupa siis ei anna mahdollisuutta myydä autoissa lippuja MH:n taksalla. Oikeasti ei ole mitään sattumaa, että samat taksat ovat voimassa aina. Todellisesta hintakartellistahan tässä on kyse. Olisi aika viranomaisen tajuta, ettei Matkahuollon km-taksa ole niin arvokas asia, että se sallimalla sallitaan käytännössä valtakunnallinen hintakartelli. Vaikkapa Virossa kaukobussissa hinnan päättää liikennöitsijä. Hinnat kuitenkin vaihtelevat vuorosta ja yrityksestä riippuen. Silti lippuja myydään linja-autoasemilla.

Samaan aikaan kilpailuvirasto järsii kaikenmaailman pikkuasioita. Loviisan, Kotkan, Kuopion, Porin ym. ym. paikallisliikenteessä on alin kertamaksu sama. Ei se mitään sattumaa ole. Voisi keskittyä laittamaan ison asian kuntoon ensin ja sitten miettiä liikennelan pikkujuttuja. Muilla aloilla vastaava kartelli olisi ison luokan rikos, bussialalla arkipäivää.
 
Jos Tilausliikenne T. Möttönen havainnoi aamulähdöillä olevan paljon matkustajia ja toteaa liikennetarvetta olevan myös kello 9:35 lähdölle, lupahakemusta on turha edes lähettää. Kulkijoita riittäisi kyllä sillekin lähdölle. Jos sen sijaan Satakunnan Liikenne ja Lauttakylän Auto lähettävät vastaavan hakemuksen, se saattaa mennä läpihuutojuttuna läpi.

Tätä minäkin ihmettelen. Ei niitä nykyisiä liikennöitsijöitä tarvitsisi hyysätä. Isot firmat kyllä pystyvät pitämään puolensa. Sen sijaan tulisi kannustaa siihen, että pienet yhtiöt perustaisivat uusia reittejä ja vuoroja nykyisille reiteille. Tämä olisi loppujen lopuksi hyväksi myös isoille yhtiöille, koska niiden olisi pakko parantaa palveluaan ja kohtuullistaa hinnoitteluaan pärjätäkseen kilpailussa. Ei tule mitään, jos Helsingistä Satakuntaan on erään kapyysifirman monopoli. Millä muulla alalla hyysättäisiin olemassa olevia isoja firmoja ja suojattaisiin niitä kilpailulta? Lähinnä tulee mieleen VR. Finnairin monopoliasema oli ja meni, nyt ovat lentojen hinnatkin kohtuullistuneet ja Finnair joutunut kilpailutilanteessa etsimään ihan uusia vahvuuksia.
 
Mitenkä muuten Matkahuollon taksa? Käytännössä sitä käytetään lähes kaikessa yksityisessä linja-autoliikenteessä. Hinnat autoissa nousevat aina Matkahuollon nostaessa taksojaan. Kartelli on kuitenkin lailla kielletty.


Taitaapi kuitenkin olla liikenneministeriö se, joka päättää taksoista. Matkahuollon hinnat vain monesti ovat maksimi-hintoja millä taksa antaa myydä (Tosin tästäkin löytyy poikkeuksia vaikka kuinka paljon, että matkalipun hinta on alempi kuin mitä kilometrien mukainen "oikea" hinta olisi). Jokainen liikennöitsijä saa toki vapaasti myydä autoissaan lippuja sillä hinnalla minkä parhaakseen näkee, kunhan ei ylitä ministeriön asettamia taksoja. Onko se kartelli jos liikennöitsijä on päättänyt myydä lippuja samalla hinnalla kuin naapuri, ilman että mitään heidän välillään on asiasta sovittu?
 
Sitkeässäpä elää ajatus ministeriön taksasta. Ei sellaista ole vuosikausiin ollut. Matkahuolto päättää oman taksansa, liikennöitsijät periaatteessa omansa. Viranomainen määrää ostoliikenteessä perittävän enimmäismaksun. Kilpailunrajoituslain mukaan kiellettyjä ovat sopimukset, päätökset ja menettelytavat, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja.

Mielestäni Matkahuollon taksa on menettelytapa, jolla hintoja nimenomaan välilillisesti vahvistetaan. Matkahuolto osaa jo nyt myydä lipun Helsingistä Tampereelle muulla, kuin omalla km-taksallaan. En ymmärrä, miksei kaikkia lippuja voisi myydä samaan tapaan. Paikalliset olosuhteet kyllä vaikuttavat liikenteen kannattavuuteen ja kustannuksiin. Sen sijaan hintojen korotukset eivät lainkaan liity paikallisiin seikkoihin, vaan MH:n taksan nousuajankohtaan.
 
Ministeriö vahvistaa sarjalipputaksan enintään 100 km matkoille. Tätä hintaa käytetään perusteena koulumatkatukilippua myytäessä. Koulumatkatukilipun omavastuuosuus on 43 euroa ja loput korvaa Kela tuon ministeriön vahvistaman taksan perusteella. Tukea saavat toisen asteen opiskelijat 10 - 100 km koulumatkalle.

Tuo ministeriön sarjalipputaksa on -25 % ministeriön "perustaksasta", joka on hieman edullisempi kuin MH:n taksa. Tästä syystä 6 - 100 km pituiselle matkalle ladatulla 44 matkan vuosilipulla matkustava saa todellisuudessa noin 30 % alennuksen Matkahuollon kertalippuhintoihin verrattuna.
 
Takaisin
Ylös