Uudet matkakortinlukijat

Juuri näin. Muistaakseni jossain asia muotoiltiin, että jos matkustaja on ollut selkeästi yli tunnin samassa liikennevälineessä on lupa vaatia uutta leimausta / lippua.
Ainakin opiskelija-, eläkeläis- ym. lippuja voi olla voimassa vain yksi kerrallaan. Jos nousee kyytiin minuuttia ennen voimassaoloajan umpeutumista, pitääkö viimeistään reilun tunnin jälkeen käydä edessä leimaamassa/ostamassa uusi lippu, jos tekee vaikka 1,5 tunnin matkan?
 
Tai oikeammin niin, että leimaamatta jäänyt lippu on joko menetetty lippu tai oikeuttaa hyvitykseen jos sellainen mahdollisuus halutaan antaa. Lippu on kuljetussopimus paikasta a paikkaan b tiettynä päivänä, tietyllä vuorolla.
Jolloin ensimmäisessä tapauksessa sillä leimaamisella ei ole merkitystä mutta jälkimmäisessä tapauksessa on.
 
En tiedä, millanen systeemi nykyään on kaukojunissa ja -busseissa, kun en niitä käytä --

Oletettavasti tässä keississä on kuitenkin kyse lipusta, joka on jo ostettu ja on jo voimassa. Siis esimerkiksi kuukausilippu, joka sisältää rajattoman määrän matkoja tiettynä aikana. Tai vaikkapa tunnin lippu, joka on ostettu pankkikortilla, ja jolla tehdään sitten uusi nousu esim. 40 minuutin kuluttua ostosta. Sellaisen lipun todellinen voimassaolo ei riipu mitenkään siitä, käytetäänkö se leimauslaitteessa vai ei. Se on voimassa joka tapauksessa ja voimassaolo lakkaa aikanaan, eikä näistä kumpikaan riipu siitä leimauslaitteessa käyttämisestä toisin kuin ylemmässä kappaleessa.
Tuo junakeissi onkin mielenkiintoisempi, eli jos VR siis myy kuukausilippuja tietylle yhteysvälille, onko niissä sama leimausvelvollisuus kun yksittäisissä (sisältäen sarjaliput) lipputuotteissa? Minun on vaikea uskoa näistä edes saatavan tarkastusmaksua, kun eihän siellä ole edes velvollisuutta lunastaa paikkalippua, eli saada erikseen vain ja ainoastaan siihen junaan kelpaava lippua itselleen? Joka tapauksessa tähän mielestäni rinnastuu suoraan.

VR:n junissa ja Matkahuollon (kautta ostetuilla lipuilla) busseissa voimassa oleva kausilippukin on matkustusehtojen mukaan esitettävä aina konduktöörille tai kuljettajalle. Tuo junalipun esittämisvelvollisuus on voimassa riippumatta siitä, onko matkustaja tehnyt paikkavarauksen tiettyyn junaan vai ei.

"Näytä lipuntarkastuksessa konduktöörille voimassaoleva kausilippusi sovelluksesta."

"Huom! Jos kausilippusi jää kotiin, joudumme perimään valvontamaksun. Pidäthän siis VR Matkalla -sovelluksesta löytyvän kausilipun aina matkalla mukana."

VR:ään ja Matkahuoltoon nähden HSL-alueen tai Nysse-alueen liikenteessä on kuitenkin se ero, että ne ovat julkisyhteisöjä, joilla on oikeus määrätä perintäkelpoinen tarkastusmaksu perustuen lakiin joukkoliikenteen tarkastusmaksusta. VR:llä ja Matkahuollolla ei tätä oikeutta ole. Toki junasta ja bussista voidaan poistaa ilman asianmukaista lippua kulkevat.
 
HSL:n uutiseen on eilen päivitetty että kokeilu on keskeytetty ohjelmistopäivitykset vuoksi. Mitäköhän on ollut ongelmana? Ja hassua jos tosiaan jokainen laite pitää päivittää erikseen.
 
VR:n junissa ja Matkahuollon (kautta ostetuilla lipuilla) busseissa voimassa oleva kausilippukin on matkustusehtojen mukaan esitettävä aina konduktöörille tai kuljettajalle. Tuo junalipun esittämisvelvollisuus on voimassa riippumatta siitä, onko matkustaja tehnyt paikkavarauksen tiettyyn junaan vai ei.

Mutta onko lippu esitettävä aina, uhalla, että muuten saa yksityisoikeudellisen tarkastusmaksun, heitetään ulos kulkuvälineestä tms.? Eli jos vaikka nukahtaa ennen lipuntarkastusta ja konduktööri kävelee ohi tarkastamatta lippua, saako sakon tai lentääkö ulos? Oletettavasti ei kumpaakaan.
 
Laissa on sanottu, että lippu pitää näyttää, mutta se on kyllä mun mielestä muotoiltu niin, että jos sitä lippua kysytään, niin ei saa kieltäytyä näyttämästä sitä. Tämähän on ihan järkeenkäypää. Jos ei sitä kukaan sitten kysy, niin ei kai sitä sitten tarvitse näyttääkään, eli konduktöörin kai pitäisi herätellä.

Nyt en enää muista, sanotaanko tuo tarkastusmaksulaissa vai laissa järjestyksenpitämisestä joukkoliikenteessä. Tarkastusmaksulaki ja VR on nimittäin mielenkiintoinen yhdistelmä, kun junaliikenne on periaatteessa sen piirissä, mutta tarkastajia ei ole olemassa.

Se VR:n yksityisoikeudellinen höpöhöpömaksuhan ei kuulu tuon lain piiriin, eikä konduktööri voi sellaista määrätä kenellekään, joka ei anna henkilötietojaan. Mutta liputtoman voi konduktööri kyllä poistaa junasta.
 
HSL:n uutiseen on eilen päivitetty että kokeilu on keskeytetty ohjelmistopäivitykset vuoksi. Mitäköhän on ollut ongelmana? Ja hassua jos tosiaan jokainen laite pitää päivittää erikseen.
Kalasataman metroasemalla näytti olevan huputettuna
 
HSL:n uutiseen on eilen päivitetty että kokeilu on keskeytetty ohjelmistopäivitykset vuoksi. Mitäköhän on ollut ongelmana? Ja hassua jos tosiaan jokainen laite pitää päivittää erikseen.
Maininta keskeytyksestä on (tänään?) poistettu uutisesta, eli oletettavasti jatkuu taas normaalisti
 
Uutiseen päivitetty tänään, että yhteen raitiovaunuun ja yhteen lähijunaan on asennettu uudet lukijat
 
Ainakin tämän videon perusteella vaikuttaa ihan toimivalta (ja paremmalta kuin Pusatecin QR-lukija)
Ihan hyvin ne Pusatecin lukijat tuntuu toimivan muualla Suomessa Waltti-lippujärjestelmän laitteissa. Alkuun vaikuttivat vähän epäluotettavilta, mutta nykyisin ei juuri näy ongelmia ja toimivat melko nopeasti. Sama lähimaksun kanssa.

Hyvä, että saadaan HSL-alueellekin vihdoin nämä ominaisuudet, on niitä saatu odottaa… 😁
 
Ihan hyvin ne Pusatecin lukijat tuntuu toimivan muualla Suomessa Waltti-lippujärjestelmän laitteissa. Alkuun vaikuttivat vähän epäluotettavilta, mutta nykyisin ei juuri näy ongelmia ja toimivat melko nopeasti. Sama lähimaksun kanssa.
Mulla on kyllä aika rajoittunut käyttökokemus Pusatecin masiinasta, viime kesänä käytin pari kertaa mobiililippua Vaasassa ja oli kauheaa tappelua saada laitetta lukemaan lipun QR-koodi, kaikilla kerroilla meni parikymmentä sekuntia lukea se koodi. Matkaseuralainen käytti lähimaksulla ja se vaikutti tosin toimivan hyvin
 
Voi olla, etten tiedä kaikkia faktoja, mutta onko siis niin, että uudella lukijalla tullaan jatkossa optisesti tunnistamaan esim. mobiilisovelluksen kausilippu?

Tämä tuntuu oudolta, kun luulisi, että tuo olisi mahdollista toteuttaa myös NFC:llä samaan tapaan kuin maksaminen luurilla noin muutenkin. Tällöin mitkään optiset seikat eivät vaikuttaisi asiaan.

Mutta ehkä tässä on jotain teknisiä haasteita.
 
Takaisin
Ylös