VR:lle uutta lähi- ja yöjunakalustoa

Onpas kumma, että niitä on jo junissa, mutta HSL:n sivustolla on vielä vanhat kartat. Muutenkin muistelisin, että uusien karttojen julkaisu ei olisi tapahtunut alle viikkoa ennen talviliikenteen alkua.

Onkos jompikumpi saanut kuvaa napattua, kun niitä ei pysty muuten vielä näkemään?

muokkaus: eikä vielä VR:nkään sivulla.
Reittikaavio lienee jäynä, jäynäkartat varmaan poistetaan pikimmiten.

Itse näin kuvan tuollaisesta fb:n Rautatieharrastus-ryhmässä.
 
Facebookissa rautatieharrastus ryhmässä on Mikko Nymanin postaama kuva

Kiitos oikein paljon.

Reittikaavio lienee jäynä, jäynäkartat varmaan poistetaan pikimmiten.

Joo, kummallinen on tosiaan. On kuin kaikki mahdollinen suunnittelussa oleva tai edes ehdotettu (paitsi Vallinoja Korson ja Savion välillä) on kartassa. Ikään kuin valmistauduttaisiin siihen ettei karttoja tarvitse vaihtaa useampaan vuoteen. HSL.n Runkolinjat ovat silti vain tämän talven mukaisesti.

Joltain epäviralliselta vaikuttaa, kun esimerkiksi, mitä tuollaisen kysymysmerkkilinjankin merkitseminen Orivedelle auttaa matkustajia informoimaan. Onnistuneesti tehty se on, jos ei ole virallinen, osattu aika hyvin mukailla yhtä HSL:n ehdotuksista uusiksi junakartoiksi. Virheitäkin on kuitenkin esimerkiksi Ruskeasanta sekä Leinelä ovat kartalla väärin päin.
 
J-tunnuksen käyttöönotossa kannattaa olla ripeä. Eiköhän J:lle tule käyttöä jo ensi vuonna, jos Helsingin ja Järvenpään välillä siirrytään kokopäiväiseen 15-minuutin vuoroväliin. J on siitäkin kätevä, että se sopii sekä Helsinki-Järvenpää että Helsinki-Jokela linjalle.
 
Katkotaanpa spekuloinneilta vähän siipiä.

Näiden reittikaavioiden synty- ja julkaisuhistoria oli seuraava: painofirmaan oli mennyt tarrasta oikea versio, mutta painofirman kone oli jostain syystä poiminut tiedostosta piilotettuja tasoja printtiin. Tarran asentajat eivät kaikesta päätellen olleet huomanneet virheitä. Viimeisten väärien reittikaavioiden pitäisi poistua rungoista vuorokauden sisällä.

Kyseessä ei siten ollut sen enempää teekkarijäynä kuin mikään muukaan pila.
 
J-tunnuksen käyttöönotossa kannattaa olla ripeä. Eiköhän J:lle tule käyttöä jo ensi vuonna, jos Helsingin ja Järvenpään välillä siirrytään kokopäiväiseen 15-minuutin vuoroväliin. J on siitäkin kätevä, että se sopii sekä Helsinki-Järvenpää että Helsinki-Jokela linjalle.
Voipa olla niin. Toisaalta M -tunnusta ei ole usiampaan vuoteen ollut käytössä, ja sekin sopisi mikäli keksivät että sillä tunnuksella voisi liikennöidä Mänttään asti, ensimmäistä kirjainta mukaillen. Tosin sinne ei kyllä mitään kovin kummoista asiakasvirtaa ole edelleenkään.
 
M - tunnus on jo varattu Tampere - Toijala paikallisjunille https://www.epressi.com/tiedotteet/...teen-vuorojen-maara-tuplaantuu-elokuussa.html

Ainakin mitä itse olen Vilppulasta Tampereelle ja takaisin kulkenut junalla niin ei yksi junayksikkö riitä, välillä ei kaksikaan (vaan osa joutuu seisomaan matkansa).
Mäntästä näyttää asemalla seisovien autojen määrästä päätellen olevan iso osa matkustajista, täällä kun ei ole vieläkään julkista liikennettä edes Mänttä - Vilppula välillä.
Mitä paikallista keskustelua vuoroista on ollut niin ongelma on enemmänkin vuorojen vähyys, ei asiakasmäärä..
 
Kirjaimistoa olisi syytä rempata, jos tosiaan tavoitteena on, että järjestelmä olisi koko maassa yhtenäinen.
Helsingistä:
E1 ja E2 Espoon ja U1 ja U2 Kirkkonummen linjoille, kakkoset sellaisia, jotka jättävät asemia väliinkin. Raaseporiin ja mahdollisesti osalla vuoroista Hankoon jatkavalle S.
A1 ja A2 Kehäradalle.
J Järvenpäähän, H Hämeenlinnaan ja Tampereen kautta Nokialle, R Riihimäen kautta Lahteen ja L oikorataa Lahteen.
Ja muualla:
N Orivedeltä Nokialle, O Nokialta Orivedelle, H Nokialta Tampereen kautta ainakin Hämeenlinnaan.
K Lahdesta Kouvolaan ja Kotkaan, M Kouvolasta Mikkeliin, I Kouvolasta Imatralle.
B Oulusta Raaheen, C Oulusta Kajaaniin, G Oulusta Kemin kautta Haaparannalle, Y Kokkolasta Ylivieskan kautta Iisalmeen.

Turun seudun sekä Savo-Karjalan linjoilla ei ehkä kirjaintunnuksia tarvita, koska samoille seuduille ei useampia linjoja varmaan tule -tai jos tuleekin, ne kulkevat sen verran kaukana toisistaan, että erilliset tunnukset enemmän sekoittaisivat kuin selventäisivät matkustajien ajatuksenjuoksua. Tosin esittämäni malli Tampereen tyyliin voisi toimia Turussakin: U Uuteenkaupunkiin, N Naantaliin, L Loimaalle ja P Paimioon tai S Saloon riippumatta siitä, mistä ollaan tulossa. Samoin idempänä: J Joensuuhun, P Pieksämäelle ja K Kuopioon sekä S Savonlinnaan.
 
M niin kuin Martinlaakso silloin aikoinaan. Ja P lähti Hiekkaharjusta. Sorry oli pakko laittaa
 
Ja A4 valtion virastoihin johtaville linjoille.

Keravan-Lahden oikoradan junilla voisi olla lisämääre XYZZY. Esimerkiksi Joensuun juna voisi J.XYZZY1 ja paluusuunnassa J.XYZZY2. Toisalta 1 ja 2 ovat niin banaalin arkisia, että menosuunta voisi olla 37 ja paluusuunta 89. Alkulukuja kumpikin ja siksi tavattoman käyttökelpoisia.
 
Takaisin
Ylös