VR:lle uutta lähi- ja yöjunakalustoa

HS uutisoi VR:n tiedottaneen lähiliikenteen sähkömoottorijunakilpailutuksen tuloksen.

Hankittava määrä on 20 sähkömoottorijunaa, hinta 250 miljoonaa euroa ja toimittaja Stadler Bussnang. Lisäksi optiona on 50 sähkömoottorijunaa.
 
Kaikki asiasta julkaistut artikkelit ovat toistaiseksi uudelleenjulkaisuja STT:n uutissähkeesta, mukaanlukien tuo Hesarin, missä ei ole paljoakaan tietoa. Ylellä on tosin toimitusjohtajan haastattelu myös juuri julkaistu https://yle.fi/uutiset/3-12666022 , mutta se käsittelee eri asioita ja lähijunista ei ole sen enempää kuin muuallakaan. VR ei ole julkaissut vielä omaa lehdistötiedotettaan ja kello on sen verran, että saadaan kai odottaa sitä huomiseen.

Hankinnan perusosa on pienentynyt 5 junalla, vaikka hinta pysyi samana. Pelkästään junien pituus tuskin riittää tätä selittämään, sillä vaikka junat olisivat kilpailutuksen sallimaa maksimipituuttta eli 110m, ja VR arvioi hankkivansa 100 metrisiä, niin 20 vastaisi silti vain 22:ta 100-metristä. Stadlerilta hankitaan ilmeiseti Flirttiä, eli 110 metriä sopisi siinä mielessä, että Sm5:n lyhyemmillä jacobsintelisillä vaunuilla saisi sen pituisen juuri kuudella.
 
Vai olisiko kaksikerroksista Stadlerin KISSiä?

Kilpailutuksessa vaadittiin yksikerroksisia http://jlf.fi/f19/16437-vr-lle-uutta-lahi-ja-yojunakalustoa/index3.html#post233825

---------- Viestit yhdistetty klo 16:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:39 ----------

Hankinnan perusosa on pienentynyt 5 junalla, vaikka hinta pysyi samana.

Eipäs ollutkaan, vaan hankintailmoituksessa oli perusosalle annettu haitari 15:sta 25:een.
 
Jos suunnitelmat eivät ole muuttuneet ihan mahdottomasti, Stadlerilta pitäisi olla tulossa yksikerroksisia junia jonka tapaisia ei ymmärtääkseni ole missään muualla maailmassa. Vaunut olisivat noin 25-metrisiä ja niissä ei olisi Jakobsin telejä vaan ihan tavalliset telit kummassakin päässä vaunua (kuten esimerkiksi KISS:ssä). Toisin sanoen KISS mutta yksikerroksisena ja nokka varmaan muistuttaa enemmän Flirttejä (ei siis Sm5:n tapaisia vaan uudempaa versiota).
 
Ja tämän tapaisia juniako ei ole missään muualla maailmassa?
 
Olen ihmetellyt, miksi VR:ltä ei ole tullut mitään lisätietoa junahankinnasta kilpailutuksen voittajasta kertoneen lyhyen uutissähkeen jälkeen ja vastaus hiljaisuuteen löytyikin Aamupostin versiosta uutisesta. https://www.aamuposti.fi/uutissuomalainen/5453438 Siinä kerrotaan, että VR tiedottaa asiasta vasta kun sopimus on tehty ja noissa muissa viimeviikkoisissa uutissähkeissä oli taas mainittu, että sopimuksen voi solmia aikaisintaan, kun 14 päivän valitusaika on päättynyt.
 
VR hankkii siis 20 lähijunayksikköä Stadlerilta. Junat tulevat liikenteeseen keväästä 2026 alkaen. Hankintaan kuuluu lisäksi optiot tilata 50 junaa lisää ja niiden kunnossapito. Kalustohankinnan arvo ilman optioita on noin 250 miljoonaa euroa. Lue lisää VR:n tiedotteesta.
 
Eipä ollut paljoa tietoa VR:n tässäkään tiedotteessa. Onneksi Stadlerin lehdistötiedotteesta https://www.stadlerrail.com/media/pdf/2022_1129_media release_flirt vr group_en.pdf löytyy sentään, että huippunopeus on 160km/h ja yksikkö on nelivaunuinen.

Havainnekuvassa tosiaan näkyy juna jolla on kaksi teliä vaunua kohden ja erilainen väritys verrattuna muihin Sm-juniin. Penkit ja kyltit tosin ovat edessä sillä tavalla, ettei erottanut oliko junassa kolme vai neljä vaunua.
 
Stadlerin tiedotteessa näitä kutsuttiin tosiaan FLIRTeiksi. Käsitykseni oli tähän asti, että olennainen FLIRTin ja KISSin ero on se, että FLIRTissä on jakobintelit (tai Jacobsintelit, kutsuttakoon miksi tahdotaan) ja KISSissä kaksi teliä per vaunu, ja KISSissä myös yleensä kaksi kerrosta ainakin osassa vaunuja. Voihan olla niinkin, että havainnekuvassa on virhe, mutta tämä yksityiskohta joka tapauksessa alkoi mietityttää. Jos tämä on FLIRT ilman jakobintelejä, lienee se ensimmäinen laatuaan! Kokonaan yksikerroksisia KISSejäkään ei ole taidettu mihinkään toimittaa.
 
Ei sitten tilattu 200 km/h-versioita. Aikatauluissa ja liikenteenohjauksessa huomiotava, että ei jää IC-junien jalkoihin. Toisaalta voidaan käyttää samoilla junavuoroilla (ei siis samoissa junissa) Pupujen kanssa, koska huippunopeus on sama.
 
Stadlerin tiedotteessa näitä kutsuttiin tosiaan FLIRTeiksi. Käsitykseni oli tähän asti, että olennainen FLIRTin ja KISSin ero on se, että FLIRTissä on jakobintelit (tai Jacobsintelit, kutsuttakoon miksi tahdotaan) ja KISSissä kaksi teliä per vaunu, ja KISSissä myös yleensä kaksi kerrosta ainakin osassa vaunuja. Voihan olla niinkin, että havainnekuvassa on virhe, mutta tämä yksityiskohta joka tapauksessa alkoi mietityttää. Jos tämä on FLIRT ilman jakobintelejä, lienee se ensimmäinen laatuaan! Kokonaan yksikerroksisia KISSejäkään ei ole taidettu mihinkään toimittaa.

Veikkaan tosiaan, että koska kyseessä on yksikerroksinen junayksikkö, ei sitä haluttu nimetä Kiss-mallinimen alle, vaikka perusrakenne lieneekin lähempänä sitä. VR tilasi "maksimissaan 110-metrisiä" yksiköitä, ja neljällä normaalirakenteisella vaunulla pääsee sopivasti siihen mittaan.

Kun joka tapauksessa kaluston ulottumat on täällä Keski-Eurooppaa avarammat, ei "hyllyversiot" oikein sellaisenaan ole optimaalisia. Ja kun räätälöidään joka tapauksessa, niin ehkäpä samalla saa sitten tilattua yksikerroksista Kissiä.
 
Takaisin
Ylös