Vs: Kivenlahden metro
Koska asun Espoossa niin olen huomannut että se koetaan muualla Suomessa myönteisempänä kuin helsinkiläisyyttä. Samoin vantaalaisuutta. Osaako kukaan selittää mistä se johtuu? Valitettavasti olen syntynyt Helsingissä ja asunut siellä pitkiä jaksoja ja koen itseni henkisesti helsinkiläiseksi. Samalla tavalla kuin sinä niin minäkin olen maksanut veroja sen eteen että Helsinkiin on rakennettu arvokkaita rakennuksia, taidelaitoksia, virastoja, yliopistoja, metroa, satamia, lentokenttä (tosin Vantaalle), ja toisin kuin muut paljasjalkaiset espoolaiset olen ylpeä siitä että tänne meidänkin perukoille saadaan metro. Ne kaikki ovat lisäksi kaikkien suomalaisten ja pk-seudulla vierailevien ulkomaalaisten käytettävissä.
Riippuu mielikuvista varmaan. Minä (ja sama pätenee moneen muuhun?) en ole koskaan ajatellut Espoota Helsingistä erillisenä kaupunkina. Tiedän toki että sillä on itsehallinto, mutta se toiminnallisesti osa samaa kaupunkialuetta. Olen aikoinaan työmatkaillut paljonkin Espooseen, mutta ikinä ei ole muodostunut kokonaiskuvaa jonka mukaan Espoo (tai espoolaisuus) olisi mitään muuta kuin sekalainen kokoelma Helsingin läntisiä esikaupunkeja. Vaikka siis on ensi käden kokemusta Espoossa käymisestä, mielikuvien tasolla Espoo on yhtä suurta tyhjyyttä. Ja siinä missä Espoo on hyvinvoiva läntinen esikaupunkialue niin Vantaa on mielikuvissa lentokenttä, jotain teollisuushalleja sen kupeessa ynnä muutama vähemmän hyvinvoiva lähiö (Myyrmäki, Tikkurila, Koivukylä ja Korso <-- joista muissa olen joskus käynyt mutta Korsossa en ikinä ja mielikuva siitä on junan ikkunasta näkyvä Korson sosiaali- ja terveysasema, paino sanalla "sosiaali").
Kaikkea tätä ynnä Helsingin kantakaupunkia kutsun yksinkertaisesti nimellä Helsinki, vaikka tiedänkin että se ei detaljitasolla pidä paikkaansa. Mutta ei kai helsinkiläisellekään ole mielenkiintoarvoa sillä että minä olen pispalalainen tai länsitamperelainen. Varmaan pirkkalalaiset menisivät samassa nipussa ilman kummempaa ihmettelyä. Ja raisiolainen tai kaarinalainen on yhtä kuin turkulainen (vaikka olen Turussa opiskellutkin enkä ole siis ihan ummikko). Vain Naantalilla on selkeä oma, vahva imago.
Meillä kuten ei muuallakaan kakkoskaupunkien elämäntyyli ei poikkea niin paljon pääkaupungin, ja asuminenkin on aina niissä halvenmpaa, joskaan ei työpaikan saanti yhtä helppoa. Joka tapauksessa kakkoskaupunkilaisilla ei ole mielestäni mitään oikeutta kadehtia tai arvostella ykköskaupungin joukkoliikenne- ja muita kunnallisteknisiä infraratkaisuja tms koska ne ovat itsenäisiä kaupunkeja ja voivat houkutella asumaan niin paljon ns hyviä ja varakkaita veronmaksajia rahoittamaan hankkeitaan kuin lystäävät, sekä anoa valtiolta rahaa niiden toteuttamiseksi.
On oikeus arvostella kyllä silloin kun liikennehankkeet ovat ylimitoitettuja kuten metro, Kehärata tai Pisara ovat. Ja silloin jos 2/3 rahoituksesta tulee valtion budjetista. Jos helsinkiläiset (sanan laajassa merkityksessä) maksaisivat metronsa kokonaan itse niin mikäs siinä. Silloin en kritisoisi muutoin kuin siitä näkökulmasta ovatko hankkeet ylipäätään järkeviä. Mutta kun jonossa on koko ajan uusia megahankkeita, joihin kaikkiin halutaan valtavasti valtion rahaa, niin kyllä sitä saa arvostella.
Tosin tuore liikennepoliittinen linjaus että samaa valtionosuusprosenttia sovelletaan samanlaisiin hankkeisiin kaikissa suurissa kaupungeissa on ollut tervehdyttävä. Kun siinä nyt sitten pysyttäisiin, ja toisaalta kun nyt saataisiin Tampereen ja Turun hankkeitakin liikkeelle. Aina se ei ole kiinni vain kaupungin omasta tahdosta. (Sitä kyllä vähän ihmettelen että lähijunaratoihin luvataan 50 % ja raitioteihin vain 30 %. Miksi eri prosentti? Miksei kaikkiin hankkeisiin esim. 40 %? Se ohjaisi järkevämpään rahankäyttöön.)
Pikkukaupunkien ja maaseudun helsinki-viha selittyy enemmän uskonnollisuudella, xenofobialla ja pinttyneillä mielikuvilla miten pitäis elää ja mikä on hyvä itselle ja mikä ei ole. Nuoret miehet maaseudulla vihaavat Helsinkiä siksi että kaikki nuoret naiset haluavat sinne. Tai ainakin ennen oli niin.
Motiivi tuokin, joskin aika outo.
Helsinkiin alettiin metro suunnitella jo 60 vuotta sitten ja sen ajan raitiotietekniikat eivät olleet niin käteviä ajamaan asiaa. Toki Stadtbahnia/esimetroa rakentamalla linjapituus olisi saatu pidemmäksi mutta rahaa olisi poltettu yhtä paljon. Se olisi merkinnyt kanssa perinteisen raitiotieverkoston alasajoa. Järjestelmä olisi nyt teknisen elinkaarensa ehtoopäivillä ja paljon siitä pitäisi uusia joka tapauksessa.
Väitettä että Helsingin seudun joukkoliikennettä voitaisiin hoitaa pelkästään kaduilla kulkevin raitiovaunuin ja busseillla yhtä hyvin kuin metro + lähijunat osana kokonaisuutta en niele. Tai sitten pk-seudun väkiluku pitäisi puolittaa.
Tästä on väitelty monta kertaa ja pidän kiinni näkemyksestäni. En tosin jaksa toistaa enää samoja väitteitä uudestaan jos ei ole ihan pakko.
Terävä s-äänne helsinkiläisneitosilla on perua tsaarin ajalta kun monien palvelusneitosten piti osata myös venäjää.
Tämä on mielenkiintoinen hypoteesi, jota en ole ennen kuullutkaan. Olisiko sillä niin kauas ulottuva historia? Voiko olla? Kun kerran tyypillisesti kyse on parinkympin molemmin puolin olevista nuorista naisista, joista harvalla luulisi olevan mitään kosketuspintaa tsaarinaikaiseen palvelijakieleen. Aikuisten naisten kuulee harvemmin ääntävän tuosta /s/-äännettä terävästi ja luulisi että he olisivat kielellisinä esikuvina (äiteinä, opettajina) nuorille tytöille.
Entäs tamperelaisten taka-a joka korvaa ä-kirjaimen sitten? "Lahretaks pelaa jaagiekkoa"? Mistä se on tullut?
Tällaista takavokaalipainotteista tamperelaista puheenpiirrettä en tunnista vaikka olen syntyperäinen. Samoin "lähdetäänkö pelaa" ei ole tampereen murretta millään muotoa. Ehkä "lähdetäänkö pelaan" voisi olla, mutta kenties paremmin vielä "mennäänkö pelaan" tai "mennäänks pelaan kiakkoo" (huom: en ole koskaan pelannut jääkiekkoa kavereiden kanssa joten en voi 100 %:sesti taata että tämä on juuri oikea tapa ehdottaa asiaa, enkä yleensä muutenkaan puhu kovin murteellisesti).
Takavokaaleista tuli kyllä mieleen... Alle kouluikäisenä minulla oli kyllä vähän vaikeuksia ääntää /ä/-äännettä. Äänsin "aiti" kun piti ääntää "äiti". Murrepiirre se ei ollut vaan yksilöllinen ääntövirhe. Ala-asteen ekaluokalla sain siihen puheopetusta: kävin kerran viikossa kesken koulupäivän puheopettajalla, jonka kanssa teimme ä-harjoituksia. Puolen vuoden jälkeen /ä/ oli hallussa ja on pysynyt siitä asti.