Korvaavat yhteydet itään metroradan korjauksen aikana

No mutta eiköhän Helsingin päättäjät vaan olkiaan kohauta ja ihmettele että mikä ihmeen itä-Helsinki ja miksi sinne pitäisi mennä juna? Helsinki päättyy itäsuunnassa Kalasatamaan, joka sekin on vastentahtoisesti siihen hyväksytty.
 
Tänään julkaistun uutisen mukaan korvaavan liikenteen kilpailutuksen aloitus olisi ensi viikon kokouksen esityslistalla.

Korvaava linja 99 välillä Herttoniemi - Hakaniemi, välipysäkit Kulosaari ja Suvilahti. Vuoroväli tiheimmillään 2 minuuttia. Muilla linjoilla olisi lisäksi tihennyksiä.

Raitiolinjat 12 ja 13 jatkettaisiin keskustaan Kalasataman metroaseman ollessa pois käytöstä.

Uutinen
 
Tänään julkaistun uutisen mukaan korvaavan liikenteen kilpailutuksen aloitus olisi ensi viikon kokouksen esityslistalla.

Korvaava linja 99 välillä Herttoniemi - Hakaniemi, välipysäkit Kulosaari ja Suvilahti. Vuoroväli tiheimmillään 2 minuuttia. Muilla linjoilla olisi lisäksi tihennyksiä.

Raitiolinjat 12 ja 13 jatkettaisiin keskustaan Kalasataman metroaseman ollessa pois käytöstä.

Uutinen
Lainaukset uutisesta:
Kalasataman lisäksi myös Kulosaaren ja Sörnäisten asemat on suljettu lähes koko metrokatkon ajan, sillä aiheutuva liikennekatko halutaan hyödyntää Sörnäisten ja Kulosaaren metroasemien sekä Kalasataman ja Herttoniemen välillä olevien muiden siltojen korjaustöihin.
Bussi kulkee Herttoniemen ja Hakaniemen välisen osuuden Itäväylää ja Sörnäisten rantatietä pitkin. Busseille pyritään järjestämään mahdollisimman sujuva kulku ja bussikaistat linjan koko reitille.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo 2 minuutin vuoroväli korvaavalla bussilla kyllä vähän arveluttaa kun vertaa metron 2,5 minuutin vuoroväliin. Vaikka matkustajia kuinka siirtyisi muille reiteille ja muihin kulkumuotoihin, niin riittääkö tuollainen kapasiteetti oikeasti? Vai onko tavoitekin ohjata ihmiset muille reiteille?
 
HSL hallituksen 10.12.2025 esityslistalta:

HSL:llä ei ole vielä tiedossa tarkkoja korvaavan liikenteen liikennöinnin alkamis- ja päättymispäivämääriä, mutta ne vahvistuvat hyvissä ajoin ennen liikennöinnin alkua, kuitenkin viimeistään kesäkuun 2026 aikana. Liikennöinti alkaa aikaisintaan huhtikuussa 2027 ja päättyy viimeistään helmikuussa 2028. Alustavan arvion mukaan korvaavan bussiliikenteen liikennöinti kestää noin 6,5-7,5 kuukautta. Metroliikenteen katkon kesto täsmentyy joulukuun 2025 aikana, kun Kaupunkiliikenne Oy:n hankkeen suunnitteluvaihe etenee.
Tarjouskilpailuun sisältyvä liikenne

Hankittava metroa korvaava bussiliikenne sisältää seuraavan linjan:

99 Herttoniemi – Hakaniemi

Metroliikennettä korvaavaan bussiliikenteeseen tarvitaan yhteensä kaksikymmentäviisi (25) bussia. Hankittava metroa korvaava liikenne on jaettu neljään (4) kohteeseen, joista ajetaan linjan 99 liikennettä:

Kohteen A liikennöintiin tarvitaan kymmenen (10) bussia.

Kohteen B liikennöintiin tarvitaan viisi (5) bussia.

Kohteen C liikennöintiin tarvitaan viisi (5) bussia.

Kohteen D liikennöintiin tarvitaan viisi (5) bussia, joidenka liikennöintiä voidaan muuttaa normaalia joustavammin, jotta lisätarjontaa voidaan ohjata tarpeen mukaan kuormitetuimmille linjoille.
Esityslistan asia
 
Tuo 2 minuutin vuoroväli korvaavalla bussilla kyllä vähän arveluttaa kun vertaa metron 2,5 minuutin vuoroväliin. Vaikka matkustajia kuinka siirtyisi muille reiteille ja muihin kulkumuotoihin, niin riittääkö tuollainen kapasiteetti oikeasti? Vai onko tavoitekin ohjata ihmiset muille reiteille?
Kuinka monta matkustajaa kulkee tällä hetkellä metrossa Kulosaaren sillalla huipputuntina ruuhkasuuntaan?
 
Käsittääkseni asema peruskorjataan ja huolletaan mm. paloturvallisuuden ja matkustusmukavuuden lisämiseksi.
Eikö se asema peruskorjattu ihan muutama vuosi sitten?
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Sekä Sörnäisten ja Hakaniemen välillä ei ole vaihteita, joten liikennöinnistä tulisi sekavaa ja vuoroväli pitenisi.
Entä jos niitä vaihteita asennettaisiin tätä homaa varten?
 
Vaikka uutissähkeessä katkon alkamisajankohdaksi on mainittu alkukesä kilpailutuksessa korvaavan liikenteen aloittamisen aikaisin ajankohta on huhtikuu, niin ilmeisesti on tunnistettu Kruunusiltojan mahdollinen aikaisempi aukeaminen. Jos ennen katkoa Kalasataman aseman pitää olla kiinni n. 6kk Kruunusiltojen pitäisi aueta ainakin kolme kuukautta suunniteltua aikaisemmin. Tai siis 13 voisi varmaan jatkaa Nihdistä Mikonkadulle heti, kun Nihti-Hakaniemi on kai koeajettu jos sitä ei vielä kokonaan ole, mutta annettu korvaava liikenne sisältää myös 12:sta.

Ennen huhtikuuta katkosta ei kai kannatakkaan aloittaa, jotta katkoksen kuusi kuukautta osuvat mahdollisimman hiljaisille kuille.

Mikonkadulle ajamisessa saatta kuitenkin olla se sudenkuoppa ainakin tayden katkon aikana, että helpoin paikka vaihtaa metroon on Kaisaniemessä, kun taas Rautatieasemalla ja Hakaniemessä kävely on paljon pitempi. 2024 katkon aikaan aseman rullaportaiden kapasiteetti ei riittänyt kaikille halukkaille, eli vaunujen riittäessä kannattaisi ajaa ainakin jompaakumpaa linjaa Kolmikulmaan asti.
 
Takaisin
Ylös