Laajasalon raideyhteys

Ylen artikkelissa Krunuvuorensillan palkinnosta https://yle.fi/a/74-20206122, sanotaan, että sillalle päästään ajamaan koeajoja maalis-huhtikuun vaihteesa ja koko matkaa koeajetaan toukokuussa. Kävelijät pääsevät sillalle "ennen kesää".

Ilmeisesti on hirttäydytty tuohon Kalasataman aseman katkokseen liikenteen alkuna, kun ei olla valmiita lupailemaan aikaisempaa aloitusta, vaikka esimerkiksi Kalasatamassa koeajojen aloitus huhtikuussa riitti liikenteen alkuun elokuussa.
 
Höseli joutuu maksamaan infrakorvauksia siitä lähtien kun liikenne alkaa, joten eivät halua aloittaa turhan aikaisin.
 
En ole varma onko liikenteen aloitus kuitenkaan infrakorvausten aloitusajankohta, koska HSL:n Toiminta- ja taloussuunnitelmassa on varattu infrakorvauksia Kruunusilloista 1,2M€ vuodelle 2026, mikä vastaa noin kuukauden osuutta seuraavien vuosien korvauksesta. Liikenne tuskin alkaa marraskuun lopussa, jos se alkaa aikasemmin, eli korvausten pyöriminen on jotenkin sidoksissa tilaajalle luovuttamiseen.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 8.6
Ajojohtimet olivat tänään sillalla paikallaan, mutta jotain asennustöitä tehtiin niiden kanssa Laajasalon päässä, eli aivan valmista ei vielä ollut.
 
Uutisessa luki että "Raitiotiellä ajetaan koeajojen aikaan maksimissaan 70 km/h nopeudella, joka on Kruunusillat-raitiotien suurin tavoiteliikennöintinopeus. Käytännössä raitiovaunu kuitenkin liikkuu pääosin nopeudella 30–50 km/h, risteysalueilla ja kaarteissa hitaammin."

Siis onko niin että koko silta missä ei ole yhtään pysäkkiä, ylitetään sitten kun säännollinen liikenne alkaa, max 50 km/h?
 
Uutisessa ei mainittu Kruunuvuorensillan suurin sallittu nopeus, mutta se on todennäköisesti 70 km/h.
 
Milloinkohan Hakaniemen sekamelska on liikennöitävässä kunnossa? Jos vaikka saataisiin "koeliikennettä" ihan matkustajien kanssakin jo ennen ensi vuotta.
 
Operaattori, siis KLOY? Onko syy että kunnollisia opastimia ei haluta asentaa, että pelätään että perässä tuleva vaunun kuljettaja ei "näe" kunnolla edellä ajavaa ja täräyttää perään?
On siellä jonkinlainen opastinjärjestelmä, joka sallii myös vastasuunnan raiteen ajon (eli yksiraiteisen kaksisuuntaisen liikennöinnin).

Tässä hankkeessa on tehty kaksi suurta virhettä. Ensimmäinen niistä on linjan tuominen Hakaniemen ja Pitkänsillan sumppuun, kun oikea ratkaisu olisi ollut Pohjoisranta. Mutta poliittiset realiteetit olivat päätöksentekohetkellä ikävä kyllä sellaiset, että vaihtoehtoja ei oikein ollut muuta kuin ota tai jätä.

Toinen suuri virhe on se, että sillalle on rakennettu betonikatu ja urakiskot, kun siellä olisi tietysti pitänyt olla sepelöity rautatietyyppinen rata. Se on turvallisempi kaikin tavoin, varsinkin korkeilla nopeuksilla. Näin on tehty, koska joku satunnainen ambulanssi ei mitenkään voi ajaa "moottoritielevyistä" fillariväylää pitkin, vaan sen on pakko päästä ratikkakiskoille. Todella sääli.
 
Kyllä se on ennen kaikkea turvallisuuskysymys, että hälytysajoneuvo ajaa muualla kuin kevyenliikenteen osuudella.
 
Takaisin
Ylös