Havaintoja ja uutisia Turun seudun liikenteestä - syyskausi 2024

Evb-168 on ollut transdev finlandilla (6608) vuodesta 2015 siitä en kuitenkaan löytänyt lainkaan kuvia. Yksi ruotsin ajoilta
Tuo EVB-168 ei ole ollut Transdevilla Suomessa vaan Ruotsissa numerolla 6608. Se on bussikirjasto.fi/esb -sivulla väärin. Eli kyseinen auto on siis rekisteröity Suomeen ja Jalobusille tänä vuonna.

Ihan mielenkiintoisia hankintoja kuitenkin nuo autot.
 
Nämä kaksi EVB-kilpistä hankittiin tavallaan Rindellbusin ajoja varten, jotta saatiin Rindellin tiluriautoja vapaaksi muuhun käyttöön. Eivät siis ole tulossa Föli-ajoon ikänsä ja ulkomuotonsa puolesta. Rindellillä oli koululinjoja ainakin Paraisilla ja Maskussa, joista jälkimmäisessä ei ehtinyt edes aloittaa ennen kuin Jalo osti koko puljun.
 
Miksi artturin viestissä oleva Fölistin viestin lainaus on käännetty englanniksi?
 
Luulen, ettei hän ole Suomesta, joten hän varmaan kääntää foorumin englanniksi ja viestinsä takaisin suomeksi.
Ei kyllä ihan Turusta olen ja suomeksi kirjoitan 🤔 on näkynyt tuo englanninkielinen lainaus muidenkin kirjoittamissa ja muiden lainaamissa viesteissä... puhelimeni järjestelmän kielikin on suomi. Tavallaan todella kummallinen ongelma, sillä täähän tarkoittaa sitä, että foorumin järjestelmä itse kääntää lainauksen englanniksi...
 
Autistenaukiolla on tänään 19.11. otettu käyttöön uusi pysäkkikatos 3.10. murjotun tilalle.
 
Autistenaukiolla on tänään 19.11. otettu käyttöön uusi pysäkkikatos 3.10. murjotun tilalle.
Aamulla levittelivät hiekkaa katoksen tolppien juureen. Linja-autoaseman Shellin puoleinen pysäkkikin on nyt melkoisen kuoppaisessa kunnossa... Kovaa keinutusta pysäkille ajaessa...
 
Tämä ei ole ajankohtainen havainto, vaan eräs mieltäni askarruttanut asia.

Miksi linjalla 13 on yksi ainut vuoro, joka lähteekin Runosmäestä? Ja sekin ihanalla lähtöajalla, kello 5.12. Olen mielenkiinnosta jopa matkustanut sen vuoron, mutta edelleen ihmettelen, miksi sellainen pitää olla. Onko sille jokin tietty tarkoitus?

Pelkkää päättelyä: Runosmäestä halutaan tietty palvelu keskustaan, siis tietyin väliajoin tiettyinä aikoina. Peruslinja 18 voisi muuten olla jokaiselle lähdölle hyvä ratkaisu, mutta juuri tuohon kohtaan varhaisaamusta kysyntä ei perustele Harittuun jatkoa keskustasta. Enemmän siinä kohtaa on kenties tarvetta yhteydelle Uittamoon. Siispä ajetaan koko matka 13:na, eikä niin että alkumatka 18:na ja vain Kauppatori - Uittamo 13:na.
 
Varmaan yksinkertainen selitys on, että näin on saatu samalta suunnalta hoidettua kaksi linjaa yhdellä autolla melko hiljaiseen aikaan. Se on ollut noin ties kuinka kauan. Kulkijoita on Kaupunginsairaalan suuntaan, molemmat linjathan kulkisi joka tapauksessa sinne. Ja on tuo lähtöaika mikä hyvänsä, koskaan se ei ole kaikille kulkijoille kelvannut.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 401

Tämä lienee paras selitys ja oikea vastaus. Kiitos :)
 
Takaisin
Ylös