HELI-rata taas ajankohtainen?

Heli- rata on itä-länsi-suuntainen rata jollaista ei ole rakennettu itärannikolle, vaan kaikki itärannikon radat ovat etelä-pohjoinen-suuntaisia.

Tämä siksi, koska puolustusvoimissa on pelätty että vihollinen voisi radan haltuun saadessa edetä helposti kyseisen länsi-etelä suunnan mukaan - joka johtaa suoraan pääkaupunkiimme.

Nämä ns. "opit" ovat jo sata vuotta vanhoja. Rantarata on osittain perustettu Turun ja Helsingin huoltovarmuuden osavarmistamiseksi.

Oikorata, jota ei alunperin ihan Lahteen ajateltu, rakennettiin lopulta vain Lahden leveydelle.

Itselleni ei ole selvää mitä puolustusvoimissa ajatellaan HELI (tms) -radasta näinä päivinä, mutta Neuvostoliiton aikaan sitä pelättiin.
 
No kyllä sitä edelleen pelätään, mutta onko vastustaminen niin suurta kuin aiemmin, en osaa sanoa.
 
Tervetuloa 2000-luvulle!

HELI-rata on nykyään linjattu kulkevaksi Lentoradan kautta, ei Tapanilasta itään. Näin, koska joku selvitti ja oli sitä mieltä, että Lentoradan kautta on parempi. Itse luin aikanaan selvityksen ja olin sitä mieltä, että perusteet ovat lähinnä keksittyjä niin kuin ne näissä selvityksissä usein tuppaavat olemaan ja kyse on arvovalinnoista. Siitä, painotetaanko paikallisia ja seudullisia hyötyjä (pk-seudun lähiliikenne, yhteydet Porvoosta Helsinkiin) vai valtakunnallisia hyötyjä (Pietarista ja Itä-Suomesta lentoasemalle). Selvityksessä painotettiin jälkimmäisiä, vaikka kaikki tietävät mikä ero on kauko- ja lähiliikenteen matkustajapotentiaaleissa.

edit: Tuosta voi myös vetää johtopäätöksiä tämän hetken trendeistä, selvitys ei ole kuin muutaman vuoden vanha, ja saadaanko näillä trendeillä esimerkiksi Tallsinki-tunneli selvitettyä kannattavaksi. Ei saada, kun ei ymmärrtä, että tehokkuus ja talouskasvu revitään päivittäisistä matkoista ei jostain kerran vuodessa tehtävästä kaukoliikennematkasta. Lentokoneellakin pääsee Berliiniin, miksi sinne pitäisi rakentaa junarata?
 
No kyllä sitä edelleen pelätään, mutta onko vastustaminen niin suurta kuin aiemmin, en osaa sanoa.

HELI-ja ELSA ratoja "pelättiin" lähinnä kylmän sodan aikana joissakin oikeistopiireissä kuten Perustuslaillisessa Kansanpuolueessa. He hakivat vahvistusta asialleen Ruotsista jossa kirjoitetiin lehdissä Suomen oudoista liikenneinfra-hankkeista joiden ajateltiin palvelevan Puna-armeijan etenemistä Suomen läpi Ruotsin vastaiselle rajalle. Näihin kuuluivat mm Lapin leveät ja suorat maantiet, bensa-asemien suuret korjaamohallit ja jopa Perniön viljasiiloja joita on epäilty ohjustukikohdaksi. Kun HELI ja ELSA-ratahankkeet esiteltiin Ruotsin Puolustusvoimille niin saatiin lisää vettä myllyyn. Perustuslailliset olivat ylipänsä raideliikennevastaisia ja kannattivat yksityisautoilua. Myöhemmin on puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja Georg C Ehrnroth muistelmissaan katunut puolueensa kiihkeää Helsingin metron vastustamista.

Suomen Puolustusvoimilla ei liene ollut kantaa HELI- ja ELSA -ratoihin. Se ettei niitä alettu rakentaa johtui rahapulasta ylipäänsä ja ELSA:n sijaan Rantarata perusparannettiin ja sähköistettiiin ja itäradan linjaukseksi vahvistui kustannussyistä Keravan-Lahden oikorata.

t. Rainer
 
Harmi kun Puolustusvoimat pelkää HELI-rataa.

Eipähän näihin Sebastinin trollauksiin yleensä kannata lähteä mukaan, mutta kun ylempänä on kirjoitettu kaikenlaista puppua, niin jokunen asiallisempikin kommentti tekee kyllä mieli kirjoittaa:

Nimittäin Pietarin radan linjaamiselle Salpausselälle sisämaahan noin sata kilometriä Suomenlahden rannikosta on kyllä alunperin ollut vahvat puolustuspoliittiset syyt, mutta itäradan rantalinjausta kammonneet ”pelkurit” eivät todellakaan kuuluneet itsenäisen Suomen puolustusvoimiin vaan he olivat 1800-luvun Venäjän tsaarinarmeijan upseereita.

Ja sikäli nuo 1800-luvun loppupuolen sotilashenkilöt olivatkin aivan oikeassa, että silloisella sotatekniikalla Pietarin radan rannikkolinjaus olisi ollut esim. Britannian tai Saksan meri- ja maavoimien vuoksi huomattava turvallisuuspoliittinen uhka Venäjälle nimenomaan Karjalan Kannaksen ja Pietarin suuntaan, koska tuohon aikaan laivasto, rautatiet ja tykistö olivat merkittävimpiä tekijöitä suurissa sotilasoperaatioissa (sillä esim. vielä Suomen vapaussodankin aikoina 1918 oli rautatie keskeisin suurten sotajoukkojen siirtoväline).

Kuitenkin jo toisen maailmansodan alkuun mennessä oli sotateknologia kehittynyt siten, että esim. ilmavoimien tukema panssarivaunujen ja motorisoitujen jalkaväkiyksiköiden nopea toiminta mahdollisti mm. saksalaisten Blitzkrieg-menestyksen kaltaiset saavutukset, jolloin maantieyhteydet ja muut etenemiskelpoiset tasankoreitit olivat jo usein strategisesti rautateitä merkittävämpiä.

Ja jos ottaa huomioon kaiken myöhempien vuosikymmenien kehityksen ilmasodankäynnin hävittäjä-, täsmäpommitus-, helikopteri- tai ohjusteknologiassa, niin esim. taistelukoneesta tai sukellusveneestä ammuttavalle risteilyohjukselle ei enää ole kovin suurta eroa siinä, sijaitseeko tuhoamiskohteena oleva rautatie kymmenen vai sadan kilometrin päässä rannikolta.

Sitä paitsi se Salpausselälläkin kulkeva rautatielinjaus oli tietyissä vaiheissa 1940-50 –luvuilla aivan riittävän suuri turvallisuusriski itsenäiselle Suomelle, koska Neuvostoliitolla oli rautateillä vapaa kauttakulkuoikeus Hangon ja Porkkalaan sotilastukikohtiin (eli kun esim. puna-armeijan sotilaita ja aseita täynnä olevat junat seisoivat mm. Kouvolan, Lahden, Riihimäen tai Pasilan asemilla eikä Suomella ollut näihin mitään valvontaoikeutta, niin kansainvälispoliittisessa keskustelussa kyllä hieman spekuloitiin, oliko Suomi miehittämätön maa vai ei...).

Eli sotilaspoliittiset kriteerit eivät siis nykymaailmassa ole kovin keskeisiä HELI-radan rakentamiselle, mutta miksi ylipäätänsä pitäisi turhaan rakentaa toinen rinnakkainen rata Helsingistä itään, koska myös rakennusteknisesti Salpausselän harjuseutujen maapohjat ovat ilmeisesti olleet paljon parempi paikka ratalinjaukselle kuin Suomenlahden rannikkoseutujen vesijättöiset savipellot (nimittäin eikö esim. rantaradalla Turun suunnassa savimaan painuminen ole jatkuvasti toistuva ongelma?).
 
Edelliseen esitykseen voi vielä lisätä, että sotien välisenä aikana ja varmaan vielä jokunen vuosikymmen toisen maailmansodan jälkeen puolustusvoimissa oltiin huolestuneita tärkeiden teollisuuslaitosten sijoittumisesta liian lähelle itärajaa. Kun tuolloin hyvin ymmärrettiin, millainen voima rautateillä on teollisuuden kehittymiseen, niin voi olla, että investointeihin rautateihin Kaakkois-Suomessa suhtauduttiin varauksella. Sen sijaan edullisina sijainteina teollisuudelle ajateltiin länsirannikkoa ja Keski-Suomea, mistä oli hyvät rautatieyhteydet länsirannikon satamiin. Taustalla oli sota-aikana aivan oikeaksi havaittu arvio, että kriisiaikoina meriliikenne joutuisi kulkemaan pitkälti Pohjanlahden satamista Ruotsiin ja Ruotsin aluevesien kautta kauemmaksi.
 
Takaisin
Ylös