HKL:n raitiotien lakkautusesitys 1960-luvulla

Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

1960-luku jäi ainoaksi vuosikymmeneksi, jolloin ei hankittu lainkaan uutta kalustoa. Verkkoon ei myöskään tehty muutoksia. Olisi hyvä saada tietoa siitä, mikä henki tuolloin todellisuudessa vallitsi ja kuinka lähellä lakkautus tai sen valmistelu todella oli.

Mahtaako tuohon olla mitään kovin yksikäsitteistä vastausta, kun tuolloin oli suunnitteilla Castrenin metro, joka olisi mahdollisesti sisältänyt katurataa. Ts. vaikka raideleveys yms. olisikin vaihdettu, uutta systeemiä olisi voinut pitää jossain mielessä raitiotienä, suunnitelman versiosta riippuen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Mahtaako tuohon olla mitään kovin yksikäsitteistä vastausta, kun tuolloin oli suunnitteilla Castrenin metro, joka olisi mahdollisesti sisältänyt katurataa. Ts. vaikka raideleveys yms. olisikin vaihdettu, uutta systeemiä olisi voinut pitää jossain mielessä raitiotienä, suunnitelman versiosta riippuen.

En nyt muista tarkasti, milloin suunnittelu hylkäsi Castrénin mallin ja siirtyi hyvin raskaaseen metroon. Mutta Castrénia suunniteltiin ihan tosissaan pitkin 1950-lukua. Esimerkiksi Herttoniemen radan piti olla osa Castrénin järjestelmää, vaikka sinne aluksi oli tarkoitus liikennöidä yhteenkytketyillä 50-luvun telivaunuilla. Puotinharjun kaava, siis se missä tänä päivänäkin on varaus raitiotielle ja kääntösilmukalle, hyväksyttiin 1959 eli samana vuonna kuin viimeiset telivaunut otettiin vastaan. Tuskin lakkautus ainakaan ihan 1960-luvun alussa on ollut esillä, kun suuri kalustoinvestointi on juuri tehty ja uusi varikkokin oli vasta 8 vuotta ollut käytössä ja, kuten sanot, Castrén oli raitiotie sekin, vaikka eri nimellä.

Tämä on puhtaasti arvausta, mutta 1960-luku oli ensimmäinen autoistumisen vuosikymmen ja samaan aikaan siirryttiin raskasmetroajatteluun. Nuo kaksi yhdessä varmaankin johtivat raitiotiekielteisiin ajatuksiin, ehkä vuosikymmenen puolivälin tienoilla. Turku teki oman päätöksensä muistaakseni 1965.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Mahtaako tuohon olla mitään kovin yksikäsitteistä vastausta, kun tuolloin oli suunnitteilla Castrenin metro, joka olisi mahdollisesti sisältänyt katurataa. Ts. vaikka raideleveys yms. olisikin vaihdettu, uutta systeemiä olisi voinut pitää jossain mielessä raitiotienä, suunnitelman versiosta riippuen.
Tutkin jonkin verran kaupunginvaltuuston arkistoja kun kirjoitin Kaupunkiliikenne-sivuilleni Helsingin raideliikenteen historiaa vuonna 2011.

Asiakirjojen perusteella se meni niin, että ensimmäinen erä nivelvaunuja hankittiin viimeiseksi eräksi raitiovaunuja Helsinkiin, koska metron perustamisesta huolimatta oli pakko jatkaa raitioliikennettä vuoteen 2000. Ja sitä ei 1930-luvulta peräisin oleva ja samalla tekniikalla 1950-luvulle asti rakennettu 2-akselinen kalusto tulisi kestämään. Siis vielä 30 vuotta lisää käyttöä vaunuille, joista osalla oli jo saman verran ikää takana.

Siinä mielessä raitioliikenteen lopettamisesta tehtiin päätös, että metro päätettiin perustaa metrotoimikunnan mietinnön perusteella, ja siinä mietinnössä oli suunniteltu, että raitioliikenne loppuu metron korvaamana vuoteen 2000 mennessä. Mutta tämän periaatepäätöksen yhtäkään täytäntöönpanopäätöstä ei koskaan tehty, ellei lakkauttamisen täytäntöönpanoksi tulkita uusien vaunujen tilaamista.

Vuoden 1969 metropäätöksen ja siihen sisältyneen raitioliikenteen lakkautussuunnitelman periaatteista piittaamatta HKL:llä oli silloin vielä selkärankaa vastustaa metrosuunnitelmaa. HKL selvitti, ettei raitioliikenteen lopettaminen ole ylipäätään järkevää, koska raitioliikennettä ei voinut korvata metrolla, vaan metronkin kanssa olisi ajettava raitioteiden sijasta busseja, jos ratikat lakkautettaisiin. Ja kun bussiliikenne on raitioliikennettä kalliimpaa, ei ole järkevää vaihtaa ratikoita busseiksi.

Kaupungin päätökset tekee valtuusto. 1969 valtuusto hyväksyi metrotoimikunnan mietinnön, metron rakentamisen ja raitioliikenteen lopettamisen vuoteen 2000 mennessä. Maaliskuussa 1970 sama valtuusto hyväksyi uusien raitiovaunujen tilauksen, ja vuotta myöhemmin valtuusto päätti vielä jatkaa 25 vaunun tilausta 15:llä lisävaunulla. Käytännössä valtuusto perui lakkautussuunnitelman, kun se hyväksyi Itä-Pasilan asemakaavan ja sinne tulevan raitiotien. Asemakaava ei ollut tilapäinen vaan pysyvä ratkaisu raitioteineen.

Castrénin suunnitelmat olivat 1960-luvun alussa. Ne olivat osa lopulta metrotoimikunnan nimellä toimineen 1955 perustetun elimen metron valmistelun työtä. Ja ne olivat 1000 mm:n raitioteitä, vaikka Kaivokadun alla ja muualla olisikin oltu tunnelissa.

Antero
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

No, vuoden 69 näkökulmasta lakkautukeset olisivat alkaneet pikkuhiljaa 80-luvulla sitä ennen verkon pysyessä ennallaan. Kööpenhaminan malliin, tosin Köpikseenkin ostettiin jostain kumman syystä satakunta Duwaggia ihan loppumetreillä, vaikka verkkoa supistettiin koko ajan.

Mikä sitten mahtoi muuttaa mielipiteitä tarpeeksi vuoteen 76 mennessä, kun Pasilanraitio tehtiin? Ei sillä, että se olisi ollut pitkä laajennos ja Lontookin rakensi vielä uutta raitiorataa lyhyen pätkän jopa lakkautusvuonna 51 (Britannia-festivaalia varten). Kuitenkin 80-lukuun mennessä jotain oli selvästi tapahtunut Helsingissä.

EDIT:
Muistelisin kyllä, että Castrenin Metrokin olisi ainakin jossain vaiheessa ollut 1524mm ja 2.8 metriä leveillä vaunuilla, mutta lähde tälle taitaa olla... JLF. Raitiotiet nähtiin kai jonkinlaisena välivaiheena, Stadbahnin tapaan. Ei sielläkään ole kuin Suttgartissa saatu raideleveysmuutosta valmiiksi, on tyyliin paikkoja kuin Essen ja Bochum, jossa on iso 1000mm raitioverkko ja yksi 1435mm linja.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Mikä sitten mahtoi muuttaa mielipiteitä tarpeeksi vuoteen 76 mennessä, kun Pasilanraitio tehtiin? Ei sillä, että se olisi ollut pitkä laajennos ja Lontookin rakensi vielä uutta raitiorataa lyhyen pätkän jopa lakkautusvuonna 51 (Britannia-festivaalia varten). Kuitenkin 80-lukuun mennessä jotain oli selvästi tapahtunut Helsingissä.
Oma tulkintani on, että KSV:n kaavoittajat tykkäsivät kaupungista, jossa on ratikka. He piirsivät ratikan sisältävät asemakaavat Katajanokalle, Pikku-Huopalahteen, Pasilaan ja Arabianrantaan, ja nämä kaavat hyväksyttiin ja toteutettiin. Siitä huolimatta, että HKL:ää kiinnosti vain metro, etenkin sen jälkeen kun metrotoimistosta tuli HKL:n suunnittelujohtajaksi Seppo Vepsäläinen.

Antero
 
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Ja ne (Castrénin metroradat) olivat 1000 mm:n raitioteitä, vaikka Kaivokadun alla ja muualla olisikin oltu tunnelissa.
Nyt muistat väärin. Castrénin 1963 suunnitelmassa raideleveys oli 1524 mm ja vaunujen korinleveys luokkaa 2800 mm.

Ketorinille ja muille asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että tämä tieto löytyy ainakin Minne metro kuljettaa -tutkielmasta (Iltanen, Jussi), jota on tosiaan useaan otteeseen referoitu tälläkin foorumilla.
 
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

1960-luku jäi ainoaksi vuosikymmeneksi, jolloin ei hankittu lainkaan uutta kalustoa. Verkkoon ei myöskään tehty muutoksia. Olisi hyvä saada tietoa siitä, mikä henki tuolloin todellisuudessa vallitsi ja kuinka lähellä lakkautus tai sen valmistelu todella oli.

Tuon 1969 päätöksen jälkeen perustettiin sitten pääväylille ratikkakaistat, hankittiin 40 nivelvaunua, poistettiin kaksiakseliset puuvaunut ja ryhdyttiin tekemään pieniä laajennuksia, Itä-Pasila 1976 ja Katajanokan kärki 1980 olivat ensimmäisiä. Siihen en tohdi yhtyä, että lakkautuspaine olisi hellittänyt vasta 1980-luvulla. Eiköhän valtuuston päätös silloin 1969 lopettanut lakkautusaikeet ihan oikeastikin, esimerkkeinä kaikki nuo edelliset toimenpiteet.

Minä vuonna Helsinki yritti ostaa ne kuuluisat Kööpenhaminan vaunut, jotka meni sitten Alexandriaan osana Tanskan valtion "kehitysapua" ? Oliko se 1960- vai 1970-luvulla? Oliko sillä vaunuhankinnalla tarkoitus antaa "tekohengitystä" vuoteen 2000 asti, ettei olisi tarvinnut tilata Valmetilta niveliä?

ymmärrän kanssa että 1973-74 öljykriisi oli se kännekohta jolloin alettiin ymmärtää mitä haittoja lakkauttamisesta todellisuudessa olisi. Mutta toisaalta milloin tehtiin päätökset lakkauttaa johdinautot Tampereella, oliko se ennen öljykriisiä?

t. Rainer
 
Vs: Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Mikko Laaksonen kirjoittaa näin.

Siis 1968 tanskalaiset, 1969 jo kotimaiset vaunut harkinnassa ja sitten hankinnassa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Olen seurannut Jaakko Pertilän työtä Helsingin raitiotiehistoriikin toisen osan parissa, ja hän on kerännyt ja käynyt läpi valtavan määrän materiaalia 1960-luvulta, ml. useiden lautakuntien pöytäkirjat ja kertomukset kunnallishallinnosta sekä laajan määrän sanomalehtiaineistoa.

Näiden perusteella alkaa tämäkin homma näyttää suhteellisen selvältä. Tarkemmat ja lähteistetyt tulokset ovat sitten aikanaan kirjassa, mutta ennakkotietoina joitakin vastauksia Mikko Laaksosen kysymyksiin, jotka hän esitti ketjun aloitusviestissä 16 vuotta sitten:

Esitän siis foorumilaisille kysymykset:
- Milloin ja mikä taho esitti raitiotien lakkauttamista? (tietääkseni HKL ja ao. lautakunta 1960-luvun alussa)

Ei mikään. HKL laski raitioliikenteen bussiliikennettä edullisemmaksi, oli halukas jatkamaan raitioliikennettä ja kehittämäänkin sitä. Kehitysaloitteet törmäsivät aina siihen, että naapurivirastossa (eli metrotoimistossa) on käynnissä metrohankkeen suunnittelu eikä sen suunnittelun aikana ollut suotavaa tehdä ikään kuin kilpailevia infrasuunnitelmia.

HKL teki muun muassa vuonna 1966, tilanteessa, jossa itäisten esikaupunkien bussiliikenne oli aivan surkeassa jamassa lisääntyneen autoliikenten vuoksi, esityksen pikaisesti toteutettavasta ja tilapäisestä raitiotieratkaisusta Kaisaniemestä (käytännössä Rautatientorilta) Hakaniemen ja Sörnäisten rantatien kautta Itäväylälle ja Puotilaan tai Kontulaan asti. HKL:ssa on aistittavissa turhautumista siihen, että metrotoimisto istuu vuosikausia eikä mitään konkreettista tapahdu samalla kun HKL:n pitäisi surkeilla työkaluilla joka aamu huolehtia siitä, että väki saadaan lähiöistä keskustaan.

HKL ei esittänyt lautakunnalleen raitiovaunuista luopumista. Metrotoimistokaan ei tällaista ole virallisissa asiakirjoissaan esittänyt. Metrosuunnitelmat elivät vuosikymmenen mittaan paljon, ja siellä toimistossa on ajateltu, että ratikkaverkkoa sopeutetaan aina kunkin metroverkon mukaan, mutta mitään esitystä täyslakkautuksesta ei ole löytynyt. Vuoden 1965 mietinnössä esimerkiksi esitetään aluksi Ruoholahden ja Puotilan välisen metrolinjan rakentamista ja siihen liittyen Hämeentien-Pitkänsillan ratikkaliikenteen lakkautusta, mutta myös uusia raitiotieosuuksia Töölönlahden pohjoispuolelle ja Ruoholahden alueelle. Siellä on tosin mukana kyllä visiotasolla ajatus ja kaupunginhallituksen lausunto siitä, että metroverkon laajetessa monilinjaiseksi poistuvat raitiotiet kaduilta, mutta tuollainen ajatus ei ole tuossa mietinnössä sen suuremmassa osassa kuin vaikkapa HKL-Suyn 2000-luvun piirroskuvat Suomenlinnan metroasemasta, joka olisi tehnyt lautan tarpeettomaksi.

- Miten asiaa käsiteltiin ja millä taholla? (Tietääkseni useita vuosia valtuustotasolla)

Ei ole käsitelty lautakunnissa, kaupunginhallituksessa eikä valtuustossa. Ratikkaliikenne on pyörinyt koko 1960-luvun käytännössä muuttumattomana (hyvässä ja pahassa).

Varmasti löytyy yksittäisiä poliitikkoja, ehkä virkamiehiäkin, jotka yksityisajattelussaan ovat olleet raitioteitä lakkauttamassa (jos Klaude Bremer on vielä hengissä, niin hän varmaan esittää sitä vielä tänäkin päivänä), mutta mitään hallinnollista käsittelyä ei ole löytynyt, ei edes sellaista, jossa rv-liikenteen volyymiä suuresti muutettaisiin.

Viestiä voi yrittää etsiä myös rivien välistä, mutta sieltäkään ei tahdo löytyä muuta kuin päinvastaista. Esimerkiksi vuonna 1967 KSV oli havahtunut siihen, että Mannerheimintie oli hirvittävän ruuhkainen, ja kun aivan lähivuosina Espoo rakentaisi Turuntien ja Vantaa Nurmijärventien käytävän täyteen lähiöitä, tilanne pahenisi entisestään. KSV laati kolme eri vaihtoehtoa Töölön liikenteen hoitamiseksi jatkossa, ja vaikka ratikkaankin kohdistui muutoksia, niin kaikissa kolmessa vaihtoehdossa raitioliikenne on edelleen vahvasti mukana, oli kyse sitten radan säilyttämisestä Mannerheimintiellä ja raitioliikenteen lisäämisestä sekä bussiliikenteen vähentämisestä taikka Mannerheimintien radan purkamisesta ja korvaamisesta Topeliuksenkadun radalla, jonne olisi siirretty Manskun rv-liikenne poislukien kymppi, joka olisi korvattu bussein. Sellaisesta vaihtoehdosta, että Töölössä ei olisi raitioliikennettä, ei puhuta mitään, päinvastoin todetaan, että Mannerheimintien kiskot on joka tapauksessa lähiaikoina uusittava.

- Miten esitys hylättiin?

Ei hylätty, kun ei ollut esitystä.

- Miten uusien nivelraitiovaunujen hankintapäätös tehtiin, ja oliko se sidottu ajatukseen, että raitiotieliikenne jatkuu n. v. 2000 asti.

Tämä liittyy kyllä metroon sikäli, että kun vihdoin saatiin metropäätös aikaiseksi vuonna 1969, niin nyt oli oikeasti tiedossa, minne se metro tulee (ja etenkin minne sitä ei tule) ja milloin (piti tulla 1977, tuli 1982). Siispä tiedettiin myös, miltä osin se vaikuttaa ja ei vaikuta raitioliikenteeseen. Siten rv-liikennettä saatiin taas kehittää. Tuli aika nopealla tahdilla omat kaistat ja ryhdyttiin suunnittelemaan verkkolaajennuksia (Munkkivuori, Etelä-Haaga, Vanhakaupunki, Itä-Pasila, Katajanokka), joista osa toteutui ja osa ei. Samoin uusia vaunuja oli välttämätöntä hankkia, koska metroverkon peitto ei juuri vaikuttanut raitioliikenteen volyymiin, eikä vanhalla kalustolla enää pärjätty.

Se vuosi 2000, joka on lehdistössä vääntynyt sellaiseksi "Helsinki päätti säilyttää ratikat ja ne saivat 30 vuotta armonaikaa", on virkamiesvalmistelussa ja poliittisessa päätöksenteossa tosiasiallisesti ollut ihan vaan yksi perustelu sille, että vaunut kannattaa hankkia. Siis "Me tarvitaan uusia ratikoita, ostetaan ne nyt ja ratikkaliikenne kyllä säilyy sen 30 vuotta kun nämä vaunut on liikenteessä" ikään kuin valmiina vastauksena, jos luottamusmies kysyy, että "Hei hei, miksi me jotain ratikoita ostetaan nyt 1969, kun Tukholma lopetti omansa kaksi vuotta sitten ja Turku lopettaa omansa ihan kohta?"

Se oli siis kyllä lupaus siitä, että raitioliikenne säilyy keskustan pääjoukkoliikennemuotona vuoteen 2000 asti, mutta se ei sisältänyt ajatusta siitä, että kun vuosituhat vaihtuu, niin kiskot pannaan rullalle ja ratikat roskikseen.
 
Varmasti löytyy yksittäisiä poliitikkoja, ehkä virkamiehiäkin, jotka yksityisajattelussaan ovat olleet raitioteitä lakkauttamassa (jos Klaude Bremer on vielä hengissä, niin hän varmaan esittää sitä vielä tänäkin päivänä), mutta mitään hallinnollista käsittelyä ei ole löytynyt, ei edes sellaista, jossa rv-liikenteen volyymiä suuresti muutettaisiin.
Bremerin blogi näyttäisi olevan edelleen aktiivinen. Hänen luomansa konsernin nettiuutisista voi lukea monenlaisista kuljetusalan uutuuksista, kuten nyt vaikkapa Prahan kuulumisia. Praha oli joskus joidenkin tämän foorumin aktiivisimpien jäsenien mielestä joukkoliikenteen mallikaupunki.
 
Jos blogin sisältö on samaa tasoa, kuin henkilön twitter-hörhöily, niin voi sivuttaa ihan surutta. Viimeksi, kun tuli siellä vastaan, niin höpötti jotain ratikankannattajien ajatusmaailman yhtäläisyyksistä natseihin.
 
Viimeksi, kun tuli siellä vastaan, niin höpötti jotain ratikankannattajien ajatusmaailman yhtäläisyyksistä natseihin.
Joku sälli yritti selittää minulle Alberganesplanadin pysäkillä jotain samantapaista, kun kuvasin linjan 15 ratikoita. Jätin tyypin ja sen jutut täysin omaan arvoonsa.
 
Jos blogin sisältö on samaa tasoa, kuin henkilön twitter-hörhöily, niin voi sivuttaa ihan surutta. Viimeksi, kun tuli siellä vastaan, niin höpötti jotain ratikankannattajien ajatusmaailman yhtäläisyyksistä natseihin.

On oikeastaan mukavaa, että tuosta koulukunnasta on jäljellä edes yksi.

Helsingin joukkoliikenteen suunnittelu on viimeisen reilun 15 vuoden aikana kääntynyt aivan päälaelleen, kun metromaniasta on luovuttu. Se tapahtui kymmeniä vuosia muun maailman jälkeen, mutta tapahtui kuitenkin, sukupolvien luonnollisesti vaihtuessa.

Tämä foorumi on mainio esimerkki ja ajankuva tuosta paradigman muutoksesta, kun lähtee lukemaan niitä vanhimpia ketjuja, joissa kinastellaan ratikka vs metro -asiasta.
 
Viestin #39 listauksesta voitaisiin siis päätellä, että Helsingin raitioteitä ei ole suunniteltu virallisten päätöksentekoasiakirjojen mukaan lakkautettaviksi ainakaan 1960-luvulla. Ehkä edellinen kerta, jolloin raitioliikenteen tulevaisuus saattoi olla vaakalaudalla, oli 1930-luvulla, jolloin Frenckell oli silloisen HRO:n johdossa.

1960-luvulla raitioliikenteen kehittäminen ylipäänsä mihinkään suuntaan oli tosiaan sidoksissa "kilpaileviin raidehankkeisiin", eli käytännössä metroon. Metron suunnittelu oli alkanut jo 1950-luvulla. 1960-luvun alun ja saman vuosikymmenen loppupuolen metrot olivat (suunnitelmissa) koko lailla eri asioita. Oikeastaan ainoa yhdistävä tekijä oli se, että suunniteltiin uusia, perinteisiä kaupunkiraitiovaunuja isompia junia ja leveäraiteisia ratoja uusille alueille, ja verkossa huomattava osa keskustan ja sen lähellä olevien alueiden linjauksista oli sijoitettu maan alle. Metrotoimikunnan vuoden 1963 mietinnön mukainen metroverkosto olisi täysimääräisesti toteutuessaan ollut kohtalokas vanhalle raitiovaunulle. Toisaalta tämä Castrénin metroksikin kutsuttu järjestelmä olisi stadtbahn-henkisenä ollut varmasti monen raitiovaunun ystävänkin mieleen. Castrénin metro ei kuitenkaan toteutunut eikä ko. suunnitelman pohjalta oikeastaan hyödynnetty mitään muuta kuin se, että ensimmäinen uudemman periaatteen mukainen metrolinja johdettiin kantakaupungista Puotinharjuun (eli nykyiseen Itäkeskukseen), ja sekin erilaisella standardilla toteutettuna. Vuoden 1963 mietinnön metroverkossa näkyi myös yhteys länteen eli Espoon suuntaan. Itse olen tulkinnut historiaa sillä tavalla, että valinta hyvin raskaan rautatiemetron puolesta johti kehityksen siihen, että metroverkostamme tuli moneen muuhun metroverkkoon nähden tynkä. Näin ollen metro itsessään lakkasi olemasta välitön uhka raitioliikenteen olemassaololle ja laajennussuunnitelmille.
 
Castrénin metro ei kuitenkaan toteutunut eikä ko. suunnitelman pohjalta oikeastaan hyödynnetty mitään muuta kuin se, että ensimmäinen uudemman periaatteen mukainen metrolinja johdettiin kantakaupungista Puotinharjuun (eli nykyiseen Itäkeskukseen)

Taisi tästä kuitenkin olla jotain katutilavarauksia, jotka ovat nyt raitiotien käytössä, jotka olisi ehkä menetetty autoliikenteelle. Itselleni tulee mieleen ainaki Paciuksen kadun ja Mäkelänkadun, Mannerheimitien tilkan osuuden radat, jotka ovat kantakaupungilla tavallista väljemmät.
 
Takaisin
Ylös