Casessa Aamulehti vs. Tampereen raitiotie on kyllä aika vahvoja epäsuoria viitteitä siitä, että kyseessä eivät ole kenenkään yksittäisen toimittajan omat henkilökohtaiset mielipiteet tai maailmankuva vaan nimenomaan toisen päätoimittajan Jorma Pokkisen näkemykset ja sitä kautta lehden virallinen linja.
Kirjoituksessani tarkoitus ei tietenkään ollut poissulkea sitä mahdollisuutta, että lehti vetää julkisesti tai ei-julkisesti omaa linjaansa toimittajiaan ohjaten. Ajatus oli lähinnä, että täysi objektiivisuus on mahdottomuus, sillä vaikka toimittajat olisivat vapaita tekemään juttuja, ohjaavat heidän omat mieltymyksensä vähitään jutuntekemistä ja sen aiheen valitsemista. Tahtomatta tai tahdon kanssa.
Minulla ei ole ongelmaa sen suhteen jos yksittäisellä toimittajalla on mielipiteitä ja tämä tuo ne esiin. Mutta lähes monopoliasemassa oleva maakunnan ykköslehti on niin vahva mielipidevaikuttaja, että on epäilyttävää ellei jopa epäeettistä että lehti vetää omaa linjaansa suhteessa julkisiin hankkeisiin, ja vielä epäsuorin keinoin kuten juttujen näkökulmia valikoimalla ja toista näkemystä törkeästi mollaten.
Mikä muuten mielestäsi on Aamulehden linja ratikan kanssa ollut? En lue printtiä aktiivisesti, mutta verkkoa seuraan ainakin kohtalaisesti. Aamulehden laadusta voi toki jankata vaikka maailman tappiin saakka, kuten vaikka Hesarinkin, mutta itselleni on verkkojulkaisun puolivillaisen seuraamisen seuraksena syntynyt mielikuva siitä, että Aamulehdellä olisi intressejä saada raiteet kaupungin kaduille. Kirjoituksesi pohjalta sain kuitenkin käsityksen, että olet asiasta eri mieltä. Sainko oikean käsityksen? Kuitenkin päällimmäisenä mielikuvana minulla on Aamulehden muokatut kuvat raitiovaunuista Tampereen kaduilla ja otsikot hurmoshenkisestä ratikkakokouksesta valtuustossa. Sen sijaan esimerkiksi Paunulla ja muilla linja-autoalan yrityksillä taitaa olla ratikan kanssa luonnollisesti sukset ristissä ja sitä en tiedä, millaiset suhteet Aamulehdellä näihin yrityksiin on.
Sanoisin myös, että tällä foorumilla vähän turhan hanakasti puhutaan jotain tiettyä agendaa ajavasta journalismista, kun kyse on vain huonolaatuisesta journalismista.
Tämä on varmasti totta. Jo yksistään viitsimättömyys hankkia useita näkökulmia tai perehtyä asiaan kunnolla johtavat helposti huonoihin tai jopa vääriin mielikuviin asioista ja sitä kautta huonoon journalismiin. Esimerkiksi Hesarin kuppainen metrouutisointi ei välttämättä johtuisi tunnelinkaivajien ja päätoimittajien salaisesta hyvävelikerhosta, vaan siihen voisi johtaa jo ihan pelkkä asianosaisen viranomaisen (HKL) lausuntojen kritiikitön kuuntelu ja uskominen. Hesarille materiaalia ja todistetta kuitenkin tuottaa kaupungin toinen, ruotsinkielinen, sanomalehti, mutta ei vain kerta kaikkiaan näytä Sanomataloa kiinnostavan. Sieltä puuttuu täysin kriittinen asenne metrosekoiluun ja tietämättömyydestä se ei ainakaan voi enää johtua. Tämä yksistään herättää kysymyksen, että mistä kaikesta muusta lehti ei ole kiinnostunut vaikka minä olisin. Mihin kaikkeen muuhun lehti soveltaa "älä puutu" -ohjeistustaan ja laiminlyö näin mahdollisuuttaan toimia kuuluisana "vallan vahtikoirana"? Mistähän ihmeen syystä tämä linja johtuu?