HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelma 2027 - 2029

Vielä myöhäsenä omia nostoja:

  • Parin kuukauden katko Reijolankadulle rakennetaan bussien ja ratikoiden yhteiskäyttöpysäkit. 3 Oopperalle ja 7 jää Itä-Pasilaan, jolloin myös 2 käyttää ratapihantietä päätepysäkkinä. Ensi viikon KYLKin kokouksessaa on käsittelyssä toivomusponsi Meilahden sairaala-alueen saavutettavuuden parantamisesta joukkoliikenteellä ja sen yhteydessä mainitaa katkon olevan aikataulutettu vuoden 2027 alkuun ennen Junatien sillan katkoja.
  • Linjojen 311, 434, 566, 572, 583 ja 584 uudelleenjärjestely 2027

Ovatko nuo linjan 13 Munkkivuoren jatkolle suunnitellut kaksisuuntavaunut parhaillaan käynnissä olevan vaunuhankinnan kalustoa? Riittääkö Kruunusiltojen avauduttua MLPRV2-kalustoa linjoille 11-13, vai palataanko linjan 13 osalta väliaikaisesti yksisuuntaiseen kalustoon?

Kruunusilloille on tilattu 23 vaunua eli käytännössä 20-21 plus varavaunut.
Linjan 12 kierrosaika pidennettynä Rautatientorillekin asti on n.50 minuuttia eli Junatien katkon aikana ajettava 5min vuoroväli ei sido kuin 10 vaunua eli korkeintaan puolet. Koko sarja tarvitaan linjalle vasta sen jatkuessa Länsiterminaalille joskus tulevaisuudessa.

Munkkivuoreen ei ole tulossa silmukkaaa eli sinne voi ajaa vain kaksisuuntakalustolla eli todennäköisesti jos 13 alkaa kulkea Munkkivuoreen jo 2028, se ajetaan Kruunusiltojen kalustolla, kun uuden hankinnan vaunut eivät ehdi siihen mennessä. Ja tarvittaessa 11:lla voitaisiin ajaan yksisuuntakalustolla, koska sillä on silmukat kummasakin päässä.

Mikä sitten saattaa tuotta ongelmia on Vantaan ratikan aloitus, jos uusi hankinta on vielä vaiheessa. Kruunusilloilta vapaana olevaa kalustoa ei ole kuin yksittäisiä vaunuja, jos 13 kulkee Munkkivuoreen asti. Muuten loput 10-13 vaunua riittäisivät Vantaan liikenteen aloitukseen.
 
Mikä sitten saattaa tuotta ongelmia on Vantaan ratikan aloitus, jos uusi hankinta on vielä vaiheessa.
Ei se nyt sinänsä ole mikään maailmanloppu. On tietysti vähän hassua, jos valmis rata odottaa vuoden, kaksi tai kolme ennen kuin liikenne alkaa. Mutta vantaalaisten kannalta ei ole kovin suurta merkitystä sillä, kulkeeko se bussi siellä vähän pidempään kuin mitä oli kaavailtu.
 
Mutta vantaalaisten kannalta ei ole kovin suurta merkitystä sillä, kulkeeko se bussi siellä vähän pidempään kuin mitä oli kaavailtu.
Näkisin mielelläni että Vantaan politikot vääntävät vähän Kaupunkiliikenteen kättä ja Helsingissä joudutaan sitten miettimään että mistä revitään vaunut Vantaalle. Kantakaupunkiväriset ratikat sopisivat varmasti hyvin.
 
Tyhmä kysymys ehkä mutta Vantaalle tarkoitus tulla omat vaunut?
 
Kiitos Rattivaunulle ansiokkaasta tiivistelmästä! Melkoisesti on ratikkapoikkeuksia luvassa, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että melkoisen suuri osa kantakaupunginkin raitiotieverkosta tulee 2020-luvulla saneerattua. Se on tietenkin hienoa, vaikka samaan aikaan ihmettelen, miten Runeberginkadun totaalikatko voi kestää noin tuhottoman kauan.
Eikös se ole niin, että Runeberginkadun aikaisempi totaaliremontti oli vain välillä Ooppera - Töölöntori. Nyt sitten jatketaan loppuosuus. Ensi Töölöntori - Moseokatu pätkä ja sitten loput etelään. Siitä tulee tuo pitkä ajanjakso.
 
Tyhmä kysymys ehkä mutta Vantaalle tarkoitus tulla omat vaunut?
Kaupunkiliikenne on tiettävästi Vantaankin ratikan ratikkaoperaattori, eikä sille ole mitään teknistä estettä että miksei mikä tahansa Kaupunkiliikenteen käytössä oleva kaksisuuntainen kalusto voisi operoida Vantaalla. Vaunuja voi siirtää erillisten verkkojen välillä lavetilla, kuten jokerin ja kantakaupungin välillä tehdään nytkin.

Olisi typerää olla käyttämättä Kaupunkiliikenteen käytössä olevaa yhteensopivaa kalustoa Vantaalla, jos uuden kaluston hankinta viivästyy. Eihän se ole Vantaan vika, että hankinta on vaikeaa ja hidasta. Helsingissä voidaan ehkä kitistä, mutta haluan nähdä että Vantaa vähintäänkin vaatii tasavertaista käytettävyyttä ratikkakalustoon, vaikka Helsinki niitä yrittäisi omia.
 
Turha edes tehdä asiasta Helsinki vs. Vantaa asiaa. Kysymys on onko parempi käyttää kymmenkunta vaunua, jotta saadaan auki 1km vai 18km rataa. Jos vaunujen toimitus myöhästyy useita vuosia, niin ylimääräiset eivät kuitenkaan riitä sekä 13:sta jatkolle Munkkivuoreen ja 14:sta liikenteeseen Vihdintielle.
 
Kaupunkiliikenne on tiettävästi Vantaankin ratikan ratikkaoperaattori, eikä sille ole mitään teknistä estettä että miksei mikä tahansa Kaupunkiliikenteen käytössä oleva kaksisuuntainen kalusto voisi operoida Vantaalla. Vaunuja voi siirtää erillisten verkkojen välillä lavetilla, kuten jokerin ja kantakaupungin välillä tehdään nytkin.
Jep, näin ajattelinkin
 
  • Kesällä 27 PR15:llä varaudutaan Länsiratikoiden rakentamisen aiheuttamiin vaikutuksiin. Kesällä 27 tulee noin 10 viikon liikennöintikatko (kesäkuun alusta alkaen) Vihdintien liikenneympyrän kohdalle. Raitiolinja 15 liikennöi katkon aikana idässä Itäkeskuksesta Vihdintien pysäkille asti ja lännessä Keilaniemestä Kutomotien pysäkille asti.

Tuo katkos on samaan aikaan kuin metron liikennöintikatkos. Tuo ei ole onneksi niin paha, koska Itä-Helsingin ja Etelä-Espoon välillä menee myös 510 ja 554 ja Itä-Helsingin ja Pitäjänmäen välillä 54 ja 554, mutta nuo menee kaikki eri reittejä ja 15 olisi ollut hyvä lisä.
 
Kaupunkiliikenne on tiettävästi Vantaankin ratikan ratikkaoperaattori, eikä sille ole mitään teknistä estettä että miksei mikä tahansa Kaupunkiliikenteen käytössä oleva kaksisuuntainen kalusto voisi operoida Vantaalla. Vaunuja voi siirtää erillisten verkkojen välillä lavetilla, kuten jokerin ja kantakaupungin välillä tehdään nytkin.

Olisi typerää olla käyttämättä Kaupunkiliikenteen käytössä olevaa yhteensopivaa kalustoa Vantaalla, jos uuden kaluston hankinta viivästyy. Eihän se ole Vantaan vika, että hankinta on vaikeaa ja hidasta. Helsingissä voidaan ehkä kitistä, mutta haluan nähdä että Vantaa vähintäänkin vaatii tasavertaista käytettävyyttä ratikkakalustoon, vaikka Helsinki niitä yrittäisi omia.
Olisikohan tässä nyt syytä tehdä kääntöympyrä Laajasaloon niin että sinne voidaan ajaa myös yksisuuntakalustolla? Kantakaupunkilinjojen toisissa päissähän kääntöympyrät yleensä löytyvät. Niin saadaan kaksisuuntakalustoa helpoiten vapautettua sinne missä sitä eniten tarvitaan.

Kääntyisikö muuten kaksisuuntavaunu Bulevardin ja Fredan kulmasta ja pääsisikö kaksisuuntavaunu Porthaninkadun mäkeä ylös? Silloin Etelärannan rempan aikana kolmosen voisi ehkä ajaa kaksisuuntakalustolla Tehtaankadulle ja laittaa Laajasaloon siksi aikaa yksisuuntakalustoa kunhan Laajasaloon saataisiin vaan kääntöympyrä.
 
Viimeksi muokattu:
Olisikohan tässä nyt syytä tehdä kääntöympyrä Laajasaloon niin että sinne voidaan ajaa myös yksisuuntakalustolla? Kantakaupunkilinjojen toisissa päissähän kääntöympyrät yleensä löytyvät. Niin saadaan kaksisuuntakalustoa helpoiten vapautettua sinne missä sitä eniten tarvitaan.
Linjan 11 päätepysäkillä (eli Koirasaaret-niminen pysäkki Kruunuvuorenrannassa) on kääntösilmukka, eli siihen voi ajaa yksisuuntaisella kalustolla. Kun linja 12 ajetaan 5 minuutin vuorovälillä Junatien katkon aikana ja linja 13 ajetaan X54-kalustolla, aavistelen, että linja 11 pääkalustoksi voi tulla X34-vaunut.
 
Takaisin
Ylös