Pikavuoro-termi ja 100 km:n rajoitus vapaan kilpailun liikenteelle tuntuu kyllä oudolta. Syrjäisemmillä seuduilla ajetaan pikavuorojen tapaan nopeita vakiovuoroja, jotka pysyttelevät poissa kyläteiltä mutta pysähtyvät tarpeen vaatiessa joka pysäkillä. Harvaan asutulla ja autoistuneella maaseudulla vakiovuoro tuottaa lisäpalvelua, vaikka käytännössä lähes kaikki matkustajat kulkevatkin taajamien välillä. Saman palvelun tuottaminen muilla keinoin tulee kalliiksi.
Toisaalta edes Helsingin ja Loviisan väliset pikavuorot eivät mahdu tuon 100 km:n rajoituksen sisään. Pitkiä pikavuoroja tukemaan ajetaan välillä alle 100 km:n yhteyspikavuoroja. Vaikkapa Lahti-H:linna-Forssa-Turku -vuoroille ajetaan muutama lyhyempi yhteyspikavuoro Riihimäestä Forssaan.
Siitä, kuinka vapaan kilpailun pikavuorot saadan nivellettyä uuteen taksajärjestelmään, ei ole juuri näkynyt ajatuksia. Sama koskee tapauksia, joissa runkolinja kannattaakin ajaa pitkänä syntyvien alueellisten viranomaisten rajojen yli.
Esimerkkinä vaikkapa useita vanhoja kuntakeskuksia yhdistävä reitti Lahti-Hämeenkoski-Lammi-Tuulos-Hämeenlinna. Tuollainen reitti pitäisi ajaa yhteiskunnan ehdoin 1-2 tunnin välein, jolloin se loisi peruspalvelun kaikkien taajamien välille. Hitaahko vakiovuoro ei kuitenkaan yksinään vielä riitä. Lisäpalvelu pitäisi voida ostaa vapaan kilpailun pikavuoroilta, jolloin Lammilta kumpaan hyvänsä suuntaan voisi matkan taittaa nopeasti. Matkustajavirrat eivät kuitenkaan ole niin suuria, että tuon peruspalvelun lisäksi yhteiskunnan kannattaisi tuottaa nopeampia vuoroja.
Eli kahden rinnakkaisen viranomaisen, tarvittaessa jopa useamman, pitäisi sopivissa tapauksissa pystyä järjestämään joustavasti rajan ylittävää liikennettä yhdessä. Toisaalta pitkämatkaisen liikenteen ottaminen pk-seudun U-liikenteen tavoin osaksi seudullista taksajärjestelmää pitäisi tehdä mahdolliseksi silloin, kun se nähdään tarkoituksenmukaiseksi. Harvaan asutussa maassa ei kannata liikaa järjestää päällekkäistä liikennettä.
