Kävelyetäisyydet joukkoliikennepysäkeille

Jossain selvityksissä oletettu 600 metrin vaikutusalue metroasemalle on mitä ilmeisimmin erittäin voimakkaasti alimitoitettu.
Se, että suuri osa matkustajista kävelee metroasemille jopa kilometrin päästä ei tee siitä hyväksyttävää.
Edellä lainattuna tämän ketjun kahdesta ensimmäisestä viestistä jouluna 2009. Siinä on väite ja mahdollisesti tarkoituksella aikaan saatu väärinymmärrys. Sillä otetaanpa tähän vielä aloitusviestin alkuosassa lainattu:
Metron yöliikenneselvitys sanoi:
Nykyisin noin kaksi kolmasosaa Itä-Helsingin väestöstä asuu metroasemien vaikutusalueella. Arviolta noin puolet käyttäjistä kävelee asemalle vielä kilometrin etäisyydeltä.
Hylje on ymmärtänyt metroselvityksen väittämän siten, että kilometrin päästä vielä puolet matkustajista kävelisi metroasemalle. Asiahan ei ole näin, eikä edes ole selvää, mitä metroselvityksen väittämä oikeastaan tarkoittaa.

Anni Suomalainen teki diplomityön aiheesta Kävelyetäisyys metroasemalle. Työssään Suomalainen toteaa tämän YTV/HSL/HKL-aieistossa usein esiintyvän väittämän, mutta osoittaa, ettei se pidä paikkaansa.

Avain asiaan on tämä kuva:
Metron liityntäkävely Suomalainen Anni 2014.gif

Metrolla ei todellakaan matkusta puolet kilometrin päässä metroasemista asuvista. Ei myöskään puolet kilometrin päässä asuvista joukkoliikenteen käyttäjistä kävele metroasemalle.

Kuva osoittaa, että niistä, jotka kävelevät metrolle, 15 % kävelee kilometrin tai enemmän. Se on kaukana siitä, että puolet metrolle kävelijöistä tulisi enintään kilometrin päästä, eli puolet vielä pidemmältä.

Tilastoarvo, joka kuvaa sitä, miten pitkältä kävelee metroasemalle puolet niistä, jotka asemalle kävelevät, on mediaani. Mediaani on 400 metriä. Siis puolet asemalle kävelijöistä kävelee enintään 400 metriä.

Suomalaisen diplomityön kysymys on löytää vastaus kysymykseen siitä, mitä voidaan pitää metroaseman välittömänä, kävellen palveltavana palvelualueena. Ensimmäinen jatkokysymys tähän on, mihin pannaan raja siitä, mikä määrä metroasemaa kävellen käyttävistä katsotaan käyttäjiksi, joita palvellaan, ja mitä osaa käyttäjistä pidetään sellaisina, että vaikka he kävelevätkin, sitä ei voi laskea enää palveluksi.

Suomalainen päätyy työssään tilastoaineiston perusteella siihen, että 600–700 metrin linnuntie-etäisyys on lähiöalueella metroaseman palvelualue. Se tarkoittaa kävelymatkana noin 800–900 metriä. Tältä kävelyetäisyydeltä tulee 70–80 % niistä, jotka nyt kävelevät metroasemille. Eli metroaseman palvelualue on se, jolta kertyy 70–80 % aseman käyttäjistä.

Jos lasketaan Suomalaisen työn tulosten ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden perusteella, kilometrin päästä metroasemasta asuvista noin 2 % suostuu kävelemään metroasemalle. Eli käytännössä ei juuri kukaan. Edellä siteerattu metroraportti antaa ymmärtää, että metroaseman käyttäjistä vielä puolet tulisi kilometrin päästä. Todellisuus on noin 7 %.

Metron väitetyllä suosiolla ei siis ole mitään perustetta.

Mutta Suomalaisen tutkimus sisältää hupaisan yksityiskohdan. Suomalainen kysyi sekä metroasemalle kävelleiltä että haastattelemiltaan asiantuntijoilta, mitä he pitivät hyväksyttävänä kävelymatkana. Tulos oli, että metroasemalle kävelleet eivät suostuneet kävelemään niin pitkää matkaa kuin arvelivat muiden suostuvan. Vastaajien mielestä puolet ihmisistä suostuisi kävelemään kilometrin, mutta heidän itsensä tulos oli 400 metriä. Myös asiantuntijat vastasivat, että puolet asemalle kävelijöistä tulee enintään kilometrin päästä. Suomalaisen haastattelemat asiantuntijat ja asemalle kävelevät maallikot olivat siis yhtä viisaita luulossaan siitä, miten kaukaa ihmiset suostuvat metroon kävelemään.

Antero
 
Tuossa tutkimuksessa on mielenkiintoisia osia. Kannattaa huomioida, että tutkimuksessa on sekä liikennetutkimuksen että tässä diplomityössä kyselytutkimuksella kerättyyn aineistoon perustuva osuus:

Tässä kuva 12 tutkimuksen sivulta 44, joka on tehty aikaisemmin tehdyn Helsingin seudun liikkumistutkimuksen vuosina 2008 ja 2012 aineistosta:

Kulkumuoto-osuudet.jpg

Lainaus tekstistä:

"Noin 850 metrin etäisyydellä metroasemasta kävelymatkojen osuus on 50 %, ja lähes kaikki muut liityntämatkat tehdään joukkoliikenteellä. 800 metrin tuntumassa autoilu alkaa kuitenkin kasvattaa suosiotaan liityntäkulkumuotona."

Tässä varsinaisen nimenomaan nimenomaan tässä diplomityössä tehdyn kyselytutkimuksen tulos:
Kulkumuotoosuudet2.jpg

Lainaus johtopäätöksistä: "Kävelyn kulkumuoto-osuudessa ei kyselytutkimuksen aineistossa näy yhtä selvää romahdusta kuin Helsingin seudun liikkumistutkimuksen aineistossa, jossa kulkumuoto-osuus laski jyrkästi, kun linnuntie-etäisyys kasvoi 600 metristä 900 metriin. Kuvaaja kuitenkin havainnollistaa esimerkiksi sitä, että alle kilometrin pituisista liityntämatkoista 90 prosenttia tehdään kävellen. "
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa huomioida, että kaikissa noissa kuvaajissa käsitellään kulkumuoto-osuuksia, ei kulkumuotojen saamia absoluuttisia käyttäjämääriä. Kuvaajat eivät siis kerro mitään siitä, miten etäisyys vaikuttaa itse metroaseman käyttöön, vaan vain siitä, mikä kulkumuoto valitaan kun on joka tapauksessa päätetty käyttää metroasemaa.
 
Diplomityön kyselytutkimuksessa noin 17 % kaikista metroasemille kävelijöistä käveli metroasemalle 1000 metriä tai yli. Tuossa on mukana viiden aseman luvut, jos otetaan mukaan vain kyselytutkimuksen idän asemat eli jätetään Hakaniemi pois on 1000 metriä tai yli kävelleiden osuus on noin 23 % metroasemalle kävelijöistä.

Kyselytutkimuksessa 1000 metriä tai yli kävelleitä oli kävelijöistä asemittain seuraavasti:

Kontula: 27 %
Herttoniemi: 25 %
Mellunmäki: 20 %
Vuosaari: 20 %
Hakaniemi: 7 %

Idän neljää asemaa yhteensä (laskettu poistamalla luvuista Hakaniemi): 23 %
Kaikki tutkimuksen viisi asemaa yhteensä: 17 %

(Luvut on otettu kuvasta 18 sivulta 50. Huom. otoskoot eivät ole kovin suuria.)

Ylläolevat luvut eivät toki kerro siitä kuinka paljon asukkaita on milläkin etäisyydellä metroasemasta ja kuinka paljon he käyttävät kokonaisuudessaan joukkoliikennettä. Joukkoliikenteen käyttöön toki vaikuttaa myös se millaisia asuntoja on milläkin etäisyydellä asemasta. Pienissä asunnoissa, joita on enemmän idän asemien lähellä asuu enemmän sinkkuja sekä pariskuntia ja kauempana usein enemmän perheitä.

Kaupunkirakenne ja asemaväli vaikuttaa tokilukuihin paljon, esimerkiksi Hakaniemen ympäristössä on varsin vähän metronkäyttäjiä, joille Hakaniemi on samaan aikaan lähin metroasema ja asemalle on kävellen matkaa 1000 metriä tai yli.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:41 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:50 ----------

Sivulta 36 löytyy muuten mielenkiintoinen havainto, joka voi selittää miksi Suomalaisen diplomityössä on havaittu selvästi korkeampia kävelyetäisyyksiä kuin Helsingin seudun liikkumistutkimuksissa (vertaa ylempänä olevat kaksi kuvaa):

"Osa vastaajista ilmoitti matkan pituuden metrien sijaan mieluummin minuutteina, jolloin käytettiin muuntokertoimia 5 min = 350 m, 10 min = 800 m, 15 min = 1200 m jne. Koska kyseiset matkustajat eivät osanneet itse arvioida metrimääräistä etäisyyttä, voidaan muuntokertoimia pitää vähintään yhtä luotettavana kuin matkustajien omat arviot olisivat olleet. Jos matkustaja oma-aloitteisesti kertoi etäisyyden ohella sanallisesti, mistä oli tullut, kirjattiin tämäkin tieto ylös. Jos arvioitu etäisyys ja paikan sijainti eivät myöhemmässä tarkastuksessa selvästikään täsmänneet, korjattiin matkustajan ilmoittamaa etäisyyttä sanallisesti ilmoitetun sijainnin perusteella. Tällaisia virhearvioita paljastui paljon etenkin bussilla metroasemalle saapuneiden keskuudessa, joten matkustajien antamia etäisyysarvioita ei voida pitää täysin luotettavina. Lähes jokaisessa tällaisessa tapauksessa matkustaja arvioi etäisyyden lyhyemmäksi kuin mitä se todellisuudessa oli."

Jos matkustajilla on kysyttäessä taipumus aliarvioida kulkemiaan etäisyyksiä, siitä voi tutkimuksiin tulla systemaattista virhettä, joka jonkin verran aliarvioinee myös joukkoliikennematkustajien kävelyvalmiutta. Tuossa diplomityössä on pyritty eliminoimaan ainakin osa tuosta virheestä.
 
Viimeksi muokattu:
On kyllä ala-arvoista, että diplomityön tasoisessa tutkimuksessa hyväksytään tiedonkeruumenetelmäksi kysely, jonka vastauksia kysyjät eivät selvästikään osaa kertoa, mikä sitten vielä huomataan kyselyä tehdessä, eikä asialle silti tehdä oikein mitään. Eivät ihmiset osaa arvioida sen paremmin metrejä kuin minuuttejakaan tuolla tavoin jälkikäteen tiedustellessa. Ainoa luotettava keino olisi ollut pyytää heitä näyttämään kartalta, mistä ovat lähteneet liikkeelle, tai antamaan sen osoitteen, josta lähtivät. Jää sitten tutkijalle laskettavaksi, mikä todellinen kävelymatka sieltä lähtöpisteestä metroasemalle on.
 
Diplomityön kyselytutkimuksessa noin 17 % kaikista metroasemille kävelijöistä käveli metroasemalle 1000 metriä tai yli. Tuossa on mukana viiden aseman luvut, jos otetaan mukaan vain kyselytutkimuksen idän asemat eli jätetään Hakaniemi pois on 1000 metriä tai yli kävelleiden osuus on noin 23 % metroasemalle kävelijöistä.

Kyselytutkimuksessa 1000 metriä tai yli kävelleitä oli kävelijöistä asemittain seuraavasti:

Kontula: 27 %
Herttoniemi: 25 %
Mellunmäki: 20 %
Vuosaari: 20 %
Hakaniemi: 7 %
Niin, tutkimuksen aihe on varmaan ajankohtainen ja tärkeä, mutta jos on tutkittu vain muutaman metroaseman käyttäjiä se ei anna koko kuvaa.

Uskottavampaa olisi tutkia kaikkien asemien ja myös lähijunaverkon asemia ainakin HSL:n seutulippualueen sisällä.

t. Rainer
 
Niin, tutkimuksen aihe on varmaan ajankohtainen ja tärkeä, mutta jos on tutkittu vain muutaman metroaseman käyttäjiä se ei anna koko kuvaa.
Kyllä vain antaa. Kuten diplomityön lukenut tietää, työssä oli tehty haastattelututkimus ja verrattu sen tuloksia HSL:n liikkumistottumustutkimuksen tuloksiin. Haastattelututkimuksella ja HSL:n tutkimuksella oli se ero, että HSL oli kysynyt matkustajan osoitteen, mutta ei kävelyreittiä ja -aikaa pysäkille/asemalle. Suomalainen kysyi nimenomaan ajan tai matkan. Helsingin tapauksessa linnuntie-etäisyyden ja kävelyreittien suhde on 1/1,3. Kun tämä otettiin huomioon verrattaessa diplomityön haastattelututkimuksen ja HSL:n tuloksia, todettiin molemmat jotakuinkin yhteneviksi. Se näkyi tästä kuvasta, jonka viestiin sisällytin.

Käyttäytymistutkimuksista ja tutkimuksista yleisestikin tiedetään, että tutkittava asia saadaan halutulla tarkkuudella aina selville selvittämällä tutkittava asia varsin pienestä osasta tutkittavaa joukkoa. Riittävä otannan koko selviää esimerkiksi siten, että tarkastellaan tuloksen muuttumista kun otantaa kasvatetaan. Hyvin nopeasti käy niin, ettei tulos enää oikeasti muutu, vaikka tietenkin jokainen uusi näyte muuttaa tulosta hieman. Mutta seuraava taas todennköisesti toiseen suuntaan jne. Eli Suomalaisen diplomityö on täysin oikeaoppisesti tehty ja tulokset luotettavia siinä laajuudessa, mitä työssä on selvitetty.

Voi tietenkin kritisoida sitä, että ei selvitetty jotain muuta kuin metroasemille tulleiden ihmisten omaa käsitystä siitä, miten pitkän matkan he olivat kävelleet. Kun lähes kaikilla on nykyään älypuhelin mukanaan, on periaatteessa helppoa seurata paikannuksen avulla ihmisten reitit ja liikkumisajat. Diplomityön laajuudelle sellainen on kuitenkin kohtuuton vaatimus. Laajempi kyselykin käy jo kohtuuttomaksi, ellei työn tilaaja anna tekijän käyttöön runsasta määrää haastattelijoita ja mahdollisesti jotain, jolla palkita haastateltuja, jotka suostuvat käyttämään aikaa monta minuuttia vastaamiseen.

Otaniemessä on tehty diplomityönä älypuhelinsovellusta liikkumistottumustukimusten tekemiseksi. Valitettavasti aihe ei kiinnostanut HSL:ää niin, että se olisi halunnut rahoittaa kehitystä ja saada sovelluksen käyttöönsä. Kun tällaisen sovelluksen käyttäjiä olisi edes tuhat – mikä on vain promille päivittäisistä HSL:n asiakkaista – saataisiin jatkuvasti ja luotettavaa tietoa liikkumistottumuksista.

Antero
 
Otaniemessä on tehty diplomityönä älypuhelinsovellusta liikkumistottumustukimusten tekemiseksi. Valitettavasti aihe ei kiinnostanut HSL:ää niin, että se olisi halunnut rahoittaa kehitystä ja saada sovelluksen käyttöönsä. Kun tällaisen sovelluksen käyttäjiä olisi edes tuhat – mikä on vain promille päivittäisistä HSL:n asiakkaista – saataisiin jatkuvasti ja luotettavaa tietoa liikkumistottumuksista.

Toki vain jos ne tuhat käyttäjää on valittu satunnaisotannalla ja suostuttelemalla. Vapaaehtoisuudella tulokset biasoituvat helposti, koska käyttö painottuisi joukkoliikennefaneihin. Ja sellaisen ei-biasoituneen tuhannen käyttäjän kerääminen ei sitten olekaan yhtään niin helppoa. Mutta periaatteessa mahdollista.
 
Toki vain jos ne tuhat käyttäjää on valittu satunnaisotannalla ja suostuttelemalla.
Luonnollisesti näin. Kun ajatellaan liikkumistottumustutkimusta, otannan valinta tehdään tietenkin yhtä huolella riippumatta siitä, käytetäänkö tiedon keräämiseen paperilomaketta, puhelinhaastattelua vai älypuhelinta.

Olennainen kysymys älypuhelimen käytössä voi olla ykstityisyyden suoja. Mutta periaatteessa sama ongelma on matkojen kirjaamisen teknologiasta riippumatta. Tai jos kuvitellaan, että sitä ongelmaa ei ole paperiraportoinnissa tai haastattelussa, silloin tutkija pettää itseään. Sillä jos tutkittava jättää kertomatta arkaluontoiset matkat, otanta vääristyy. Toisaalta voi arvioida sitäkin, onko esimerkiksi rikoksentekomatkat sellaisia, että niiden karsiutuminen tutkimusaineistosta todellakin pilaa tutkimuksen. Ja luulenpa, että tämä virhe sisältyykin aineistoon jo nyt. Sillä tuskinpa sellaiset henkilöt, joilla on tarve peitellä menemisiään, suostuvat mukaan mihinkään tutkimukseen tekotavasta riippumatta.

Antereo
 
Kun lähes kaikilla on nykyään älypuhelin mukanaan, on periaatteessa helppoa seurata paikannuksen avulla ihmisten reitit ja liikkumisajat.

No kaikilla ei nyt kuitenkaan ole vielä älypuhelinta. Varsinkaan eläkeläisillä ei ole, ja vaikka olisi niin he eivät osaisi käyttää navigaatorisovelluksia siinä. Ja osa työikäisistäkään eivät voi käyttää vaikka haluaisivat.

Syy miksi en ole aktivoinut navigaarttoritoimintoa omassa puhelimessani on että mulla on työsuhdepuhelin jossa on niin p-skaliittymä että yhteysnopeus tipahtaa 2G:hen heti puolen tunnin 3G käytön jälkeen ja saa odottaa kuukauden seuraavaa mahdollisuutta. Ja siitä littymästä ei edes pääse eroon.

Mutta helpottaisi se tietenkin tutkimusaineiston keräämistä, tai olisi ainakin luotettavampaa kuin pelkkä kyselytutkimus, jos menetelmä vain saataisiin toimimaan ja mitään ryhmää ei rajattaisi pois.

Olennainen kysymys älypuhelimen käytössä voi olla ykstityisyyden suoja. Mutta periaatteessa sama ongelma on matkojen kirjaamisen teknologiasta riippumatta. Tai jos kuvitellaan, että sitä ongelmaa ei ole paperiraportoinnissa tai haastattelussa, silloin tutkija pettää itseään. Sillä jos tutkittava jättää kertomatta arkaluontoiset matkat, otanta vääristyy. Toisaalta voi arvioida sitäkin, onko esimerkiksi rikoksentekomatkat sellaisia, että niiden karsiutuminen tutkimusaineistosta todellakin pilaa tutkimuksen. Ja luulenpa, että tämä virhe sisältyykin aineistoon jo nyt. Sillä tuskinpa sellaiset henkilöt, joilla on tarve peitellä menemisiään, suostuvat mukaan mihinkään tutkimukseen tekotavasta riippumatta.

Taas viittaan heihin joilla on työsuhdepuhelin ja työnantajan liittymä, heidän kohdallaan saattaa työnantaja kieltää ulkopuolisen seurannan käytön, vaikka ihan rehellisissä asioissa ollaan liikkeellä. Olen melko varma että mun työnantajani kieltäisi, se on aika neuroottinen noissa asioissa.

t. Rainer
 
On kyllä ala-arvoista, että diplomityön tasoisessa tutkimuksessa hyväksytään tiedonkeruumenetelmäksi kysely, jonka vastauksia kysyjät eivät selvästikään osaa kertoa[...]

Diplomityö ei oikeastaan määritelmänsä mukaan ole tutkimus tieteellisessä mielessä. Diplomityö on näyte tekijänsä kyvystä omaksua ja jäsennellä olemassa olevaa tietoa. Tieteellinen tutkimustyö on erikseen. Diplomityön kannalta voi olla aivan tarkoituksenmukaista todeta, että monet ihmiset eivät ole kovin hyviä arvioimaan kulkemiaan etäisyyksiä, mutta yleensä tietävät kuinka paljon aikaa käyttävät matkoihinsa.
 
Ikävä kuulla, että noin on. Pro gradu on mulle paljon tutumpi, ja ne nyt ovat ihan nollatutkimuksia ainakin humanistisella puolella. Olin kuvitellut, että diplomityö, vaikka onkin ainakin teoriassa vastaavantasoinen, olisi jollain tavalla vakavammin otettavissa, sillä saahan sen tekemisestä usein palkkaakin ihan yksityiseltä työnantajalta, joka siis kokee sen valmiin työn maksetun palkan arvoiseksi. Mutta tulipahan nyt tämä sitten oiottua. Ihmettelen vaan, miksi työnantajan kannattaa maksaa nollatutkimuksesta.
 
Olin kuvitellut, että diplomityö, vaikka onkin ainakin teoriassa vastaavantasoinen, olisi jollain tavalla vakavammin otettavissa, sillä saahan sen tekemisestä usein palkkaakin ihan yksityiseltä työnantajalta, joka siis kokee sen valmiin työn maksetun palkan arvoiseksi.
Olen ollut muutamissa diplomitöissä ohjaajana ja lukenut useita. Aika lailla töiden taso vaihtelee. Ja se, mitä työn tilaaja työstä saa, on ensisijaisesti kiinni tilaajasta itsestään. Tilaaja asettaa työn sisältötavoitteet sekä antaa käyttöön tarvittavat resurssit, ohjaajan (työn tilaajan edustaja) tehtävä on katsoa näiden sisältötavoitteiden perään ja valvojan (proffa) tehtävä on katsoa, että työn opetuksellinen tehtävä tulee täytetyksi.

Opinnäytteeksi siitä, että opiskelija osaa työnsä, työn sisällöllä ei periaatteessa ole merkitystä. Muiden kuin tekniikan alojen gradut ovat usein kevyen oloisia mielestäni siksi, että töiden sisällöt ovat ”keksittyjä”, eivät siis todellisia ongelmia vaan aiheita, joiden tarkoitus on vain olla väline sille, että gradun voi tehdä jostain. Tekniikan alalla aiheet tulevat usein yliopiston ulkopuolelta ja ne ovat todellisia ongelmia. Joskus jopa niin arvokkaita, että työn olennainen sisältö salataan liikesalaisuuteen perustuen.

Tekniikan alalla diplomitöiden aiheet ovat myös hyvin vaihtelevia. Voi olla teoreettista, kirjallisuustutkimusta, empiiristä tutkimusta tai käytännöllistä, kuten jokin suunnittelutehtävä. Yleensä kun aiheet tulevat teollisuudelta, työ on vakavasti otettava, etenkin jos työn tekijä vielä osaa tehdä työn hyvin. Mutta kuten Late jo kirjoitti, opinnäytteeksi voi kelvata yhtä hyvin aiheeltaan kevyt kuin vakavakin työ, ja riippumatta siitä, kuka teettää ja mitä siitä maksaa.

Antero
 
Takaisin
Ylös