Vs: Metrohavaintoja
Olisi kai tarpeen kysyä myös että kuka ne omistaisi.
Mielestäni paras ratkaisu on, että kalusto museoidaan toimintakuntoisena ja siten, että sitä voi myös käyttää ja käytetään tilausliikenteessä ja erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja tapahtumissa. Näinhän usein maailmalla on.
Usein liikennelaitokset tai niiden omistajat ovat tavalla tai toisella museokalustosta vastuussa. Joko niin, että kalusto (ja museo) on suoraan laitoksen omaisuutta tai sitten se on yhdistyksessä tai säätiössä, joka toimii tiiviissä yhteistyössä laitoksen kanssa. Näin turvataan se, että käytettävissä ovat joskus kalliit mutta lähes aina vaikeasti ylläpidettävät resusrssit, jotka raideliikennekalustolle ovat kuitenkin välttämättömät. Tarkoitan tällä mm. erilaisia työkoneita ja työkaluja kuin myös tiloja.
HKL:n nykyiset raitiovaunujen kunnostus- ja käyttöhankkeet ovat oikea tapa järjestää asia. Myös sen tyyppinen yhteistoiminta kuin Stadin ratikat Oy ja 339 on hyvä ratkaisu, jolla on saatu ulkopuolista rahoitusta. Se on toimiva siksi, että vaunu on rataverkolla ja käytössä ja sen ylläpito hoituu HKL:n organisaation ja tilojen sekä laitteiden ansiosta.
Kaluston luovuttaminen Kaupunginmuseolle on ollut virhe sen vuoksi, ettei Kaupunginmuseolla ole rahaa, taitoa tai mitään muutakaan resursseja huolehtia kalustosta, kun museon toiminta on muuten aivan erilaista. Sama olisi tilanne kaikkien muidenkin tahojen kanssa. Kysymys olisi käytännössä vain hitaasta romuttamisesta. Olen nähnyt Rautatiemuseon homehtuneen Dm8-junan, Turun Maakuntamuseolle luovutetut raitiovaunut puliukkojen rikkomina taivasalla, Kaupunginmuseolle luovutettuja HKL:n museovaunuja rapistumassa milloin missäkin nurkissa. Rehellisempää on myöntää, ettei kalustoa haluta säilyttää - silloin asiaan voi puuttua, nyt ei, kun kalusto muka säilytetään.
Tosiasiassahan museotoiminta ei ole taloudellisessa mielessä käytännössä minkään arvoista kun sitä verrataan joukkoliikenteen koko talouteen. Sen sijaan sen mainos- ja imagoarvo on niin suuri, ettei millään maksetulla kampanjalla vastaavaa saavuteta. Kysymys on aivan puhtaasti tahdosta - joka Suomessa usein puuttuu.
Antero