Rovaniemen bussit

Julkaisussa todetaan myös: "Sopimuskausi alkaa 2.6.2025 ja sen kesto on viisi vuotta, jonka lisäksi sopimukseen sisältyy kaksi vuoden pituista optiokautta. Liikennettä tullaan ajamaan 19 autolla ja sopimus työllistää hieman yli 30 kuljettajaa Rovaniemen alueella."
Koska uusista busseista ei mainita, pohdiskelin, että siirtyisikö Rolloon kenties uusimpia diesel-Citeoita Oulusta ja/tai Jyväskylästä. Ja toki Rovaniemellä jo onkin pari vuoden 2019 VDL:ää. Myös vuonna 2018 hankittujen Scanioiden voisi ajatella jäävän ajoon.
 
Tarkka sopimuskausi on 2.6.2025-2.6.2030 + optiot (1+1). Vaatimuksena vähintään 8 auton piti olla energiatehokas, jotta lain vaatima 41% vähimmäismäärä täyttyy. Laatupisteitä sai jokaisesta ylimääräisestä energiatehokkaasta autosta. Valintaperusteissa hinnan painoarvo oli 94,5% ja laadun 5,5%. Koiviston Auto Oulu oy oli ainoa tarjoaja ja se tarjosi kaikki 19 bussia biodieselinä. Tarjouksen vertailuhinta (alv 0 %) on 3 617 983,00 euroa. Aikaisemmissa vaiheissa oli muita kiinnostuneita yrityksiä, mutta jostakin syystä ne eivät tehneet tarjouksia. Ennen hankintailmoituksen julkaisua järjestettyyn markkinavuoropuheluun osallistui kolme yritystä ja ilmoituksen julkaisun jälkeen lisätietokysymyksiä esitti kaksi yritystä.

Teknisten palvelujen toimialajohtajan hankintapäätös (11.9.2024)
 
Vain pelkästään Tomminsillan pysäkin enää muistan, sekä linjat 10 & 11 - jotka veivät Someronharjulle, "Kassulle" eli varuskunta-alueen kasarmille. Sotilaskansio tietää kertoa operoijaksi Napapiirin Linjat Ky - nimisen yhtiön. Palvellut 240 vrk: 6.8.-90 -- 2.4.-91. LapItR/3. AlokasPtri = TkiPtri oli #1 aka. LapItR/1. "Seppo" aka. Sergei (silloinen Itk61 alias Zsu - kal. 23 mm kaksoiskanuuna) ei tullut kovin tutuksi kamppeeksi; joskin tosin tykki-sulkeiset kyllä vielä muistamaan satun...
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Ajoin siellä nyt kuitenkin uudelleen autokoulun sekä mt-kka kurssin. Kirjallinen osuus sekä ajokoe ensi yrittämällä läpitse. Eli niihin Lynx 5900:siin piti käydä kurssit sekä kirjallinen tentti + ajokoe. Ekalla meni läpi molemmat! Muistan myöskin ne liukukiskojen vaihdot, tosi tympeä operaatio sinällään - ja siksikin se myös varusmiehille annettiin, tuohon kelkkakurssiin kuuluvana..! Bandvageniin eli telakuorma-autoon mallia 206 ei ajokorttini riittänyt, kun ei ollut C-luokan kelpoisuutta eli kuorma-autokorttia ennestänsä.
 
Viimeksi muokattu:
Tänä kuluneena iltana, on Roviksen eli Rollon, Roin paikallisliikennettä heilutellut 1702 katsojaa: jotka olivat RoKin (Rovaniemen Kiekon) kotipelissä hallitsevaa mestaria, IPK:ta (Iisalmen Pallo-Karhut) vastaan. Roviksen kundien nousua sekä taannoista Mestis-Pronssia (ei viime kuluneelta kaudelta) olen toki, hyvin suurella innostuksella & isolla ilolla seurannutkin! :D :cool: :)
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Tarkennetaaan tuon it-tykin malliksi: ZSU-23-2. Suomessa: Itk 23 M61 "Sergei". Suomennettuna: "Seppo". Kevyt kaksiputkinen ilmatorjuntakanuuna ampuu nopeita tuliryöppyjä, ja sitten muunnettu versioon M95, jolloin tuli tutkaohjautuvuus. Tietoja saatu/otettu fi-wikin eli wikipedian kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi tämä aiheesta sekoamiseni. Mutta - korjataan IPK:n oikeaksi nimeksi: Iisalmen Peli-Karhut. Rovaniemen Kiekko eli RoKi pelaa tänäänkin kaksi ottelua pääsarjatasolla eli ylimmillä sarjatasoilla, niin naisissa kuin myös A-nuorissa eli U20. Toinen näistä on vielä meneillään oleva kotipeli. Uskoisin senkin porukkaa liikuttavan, sinne hallille päin - ja toivon mahdollisimman monen suosivan paikallista joukkoliikennettä tässä yhteydessä... Ylt. -Kam- / -Kaketsun assamies-
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös