Sähköbusseja Tampereelle

Ja ymmärtääkseni Van Hool on myös VDL:n tytäryhtiö, jolloin tekniikka on tuttua VDL:stä.

Van Hool on belgialaisen perustajasuvun omistuksessa. VDL Bus & Coach puolestaan on osa hollantilaisen van der Leegten perheen VDL Groep -teollisuuskonsernia. Ovat siis toistensa kilpailijoita.
 
Van Hoolin enismmäiset sähkötelit on suunniteltu toimitettavan vasta 2024 viimeisellä neljänneksellä, eli siihenkin pätee kysymys pystyvätkö toimittamaan 2024 aikana nyt kilpailutettavat ja myöhemmin tilattavat autot.
 
Volvon sähköbussitkin ovat kai hyviä, kun saisi sen teliversion

That ship has sailed kuten sanotaan. Eli se mahdollisuus meni jo. 8900:n tuotanto on varmaan jo loppunut. Tai loppuu viimeistään ensi keväänä, ja vaikea uskoa että Volvo enää kerkee esitellä siitä sähköversiota siihen mennessä, ei olisi enää mitään järkeä. Olisi pitänyt esitellä jo ajat sitten, ja ihmettelen kyllä miksei Volvolla ollut ikinä intressiä sellaiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Onko liikaa pyydetty, että taustoittaisit näitä juttujasi vaikka jollain lähteillä? Onko jossain siis tosiaan mainittu, ettei 8900-mallia enää tehtäisi? Pelkkä mutuilu ja omien näkemysten heittely sallittakoon myös, mutta ei niitä varmana tietona kannata esittää ennen kuin on jotain oikeaa näyttöä.
 
No olen lukenut että Puolan tehtaan sulkeutuessa siirtyy turistimallien 9700:n ja 9900:n tuotanto Espanjaan ja 7900E:n tuotanto siirtyy Marokkoon, muttei ole mainittu mitään 8900:n kohtalosta, niin uskoisin että sen tuotanto päättyy kokonaan Puolan tehtaan sulkeutuessa. Ottaen vielä huomioon se että kyseinen malli on jo yli 10v vanha.
 
Niin no ei varmaan ole mikään mahdoton ajatus, että Volvo tekisi tulevaisuudessa sähkötelin. Toki se nyt ei ehtisi vuodeksi 2024
 
TKL:n uusien sähkötelien hankinta lähti nyt käyntiin. Hankinta sisältää 5 - 7 telin hankinnan + optiona samanlaisia lisää neljän seuraavan vuoden aikana enintään 15 kpl/vuosi. Hankinta sisältää huolenpitosopimuksen. Tarjoukset on jätettävä viimeistään 15.9. Hankintailmoitus

TKL:n johtokunta valitsi voittajan tänään. Ainoan hyväksytyn tarjouksen jätti YES-EU Oy (joka on Yutongin maahantuoja). Busseja hankitaan 7 kpl.
 
TKL:n johtokunta valitsi voittajan tänään. Ainoan hyväksytyn tarjouksen jätti YES-EU Oy (joka on Yutongin maahantuoja). Busseja hankitaan 7 kpl.
...tai 14 kpl. Jos lisämääräraha menee kaupunginvaltuustossa 22.4. läpi. Yutong pystyisi toimittamaan lisäbussit vielä tämän vuoden puolella.

...tai 14 kpl. Jos lisämääräraha menee kaupunginvaltuustossa 22.4. läpi. Yutong pystyisi toimittamaan lisäbussit vielä tämän vuoden puolella.

Vuonna 2024 toimitettavien Yutongien määrä nousi lopulta kahdeksaan:

Liitetiedostot

  • 20240709_003235.jpg
    20240709_003235.jpg
    56.3 KB · Lukukerrat: 92
  • 20240709_003215.jpg
    20240709_003215.jpg
    58 KB · Lukukerrat: 89
  • 20240709_003209.jpg
    20240709_003209.jpg
    55.1 KB · Lukukerrat: 88
Nysse-värinen Yutong E15 tuli vastaan valtatiellä 3 Hämeenlinnan ja Janakkalan rajan tuntumassa klo 12.40. Itse olin matkalla etelään. Yutongissa oli selkeästi näkyvissä järjestysnumero 352, joten se on sen perusteella Vekka Groupin autoja.
 
Takaisin
Ylös