Santahamina

Linja 519 (nyk. 561) taisi aikoinaan tehdä piston lentokentän turvatoimialueelle ajaen Teknikontien portista sisään ja ulos. En koskaan mennyt kyydissä, joten en tiedä, miten sitä valvottiin, ettei asiattomia kulkijoita jää kyydistä tt-alueella. Toinen vaihtoehto on se, ettei Teknikontien portilta ala vielä turvatoimialue, vaikka siinä vaaditaankin lupa ajoneuvoilta ajaa sisään alueelle, vaan tt-alue alkaa joskus myöhemmin.

Jos tarkoitat lentoaseman teknistä aluetta niin siellähän oli pieni "terminaali", jossa muistaakseni oli useampikin erillinen pysäkki eri linjoille. Oma mielikuvani kyllä on, että tuo teknisen alueen bussien kääntöpaikka ei olisi ollut suljetulla alueella, mutta heti kääntöpaikan vieressä oli kyllä kulkuportti aidan sisäpuolelle. Tuolla teknisen alueen portilla kävi kääntymässä useidenkin linjojen vuoroja työvuorojen alkamis- ja päättymisaikoina ja vuosien varrella hieman vaihdellen siellä on myös ollut joidenkin linjojen päätepysäkki. Teknisen alueen pistot jäivät vähitellen pois vähäisten nousijamäärien takia ja kokonaan bussiliikenne tuonne päättyi Kehäradan myötä vuonna 2015.
 
Tuskinpa. Eiköhän noi bussit ole pääsääntöisesti tuolla hännän päässä aika tyhjiä lomapiikkejä lukuunottamatta. Matkustajat on tottuneita, lupakortti valmiina kädessä, niin jos kaksi spollia tsekkaa bussin, se on taatusti alle 2 min.

Onko tuolla lähteville mitään tarkastusta muuten?

Ei ollut ainakaan 2000-luvulla. Portista ulos ja näkemiin.
 
Oma mielikuvani kyllä on, että tuo teknisen alueen bussien kääntöpaikka ei olisi ollut suljetulla alueella, mutta heti kääntöpaikan vieressä oli kyllä kulkuportti aidan sisäpuolelle.

Olin töissä tuossa portilla vuoden 1999 tammikuusta lähtien, ja ainakaan silloin, eikä sen jälkeen ei bussit käyneet puomien ja aitojen sisäpuolella. Silloiset kollegat kertoivat kuitenkin sellaisesta, ja käsitin, ettei siitä kovin paljoa aikaa ollut kulunut.
 
Tuskinpa. Eiköhän noi bussit ole pääsääntöisesti tuolla hännän päässä aika tyhjiä lomapiikkejä lukuunottamatta. Matkustajat on tottuneita, lupakortti valmiina kädessä, niin jos kaksi spollia tsekkaa bussin, se on taatusti alle 2 min.

Onko tuolla lähteville mitään tarkastusta muuten?
Ei ole, autot odottaa vaan portilla että portti aukeaa ja sitten ajetaan pois
 
Nykyisin näistä juurikin ketjussa keskustellut Santahamina ja Upinniemi vaikuttaisi olevan ainoat, jonne menee joukkoliikennettä.
Linja 978K menee Bastukärrissä INEX PT:n alueelle. On paljon "Ykistyisalue - Pääsy kielletty"-merkit siellä, mutta ei ole mitään tarkastusta.
 
Tuo kyltti varmaan enemmän estämään läpikulku liikennettä metsään tuolla kuvaajasta edessä, sääli että suljettu, miksei ei voi olla yleinen tie loppuun asti kun tontit tien kummallakin puolella aidattu jne,
 
Ei tuo Inexin alue eroa mitenkään normaalista yksityisalueesta eikä ole verrattavissa esim. Upinniemen tai Santahaminan suljettuihin alueisiin. Yksi suljettu alue, johon menee joukkoliikennettä, on tietysti Nesteen työmatkabussit. Toki niihin ei ihan noin vaan pääse kyytiin eikä edes kuka tahansa linja-autonkuljettaja saa siellä ajaa vaan kuljettajiltakin vaaditaan koulutus ja kulkuluvat.
 
Tai tarkennuksena kuka vaan pääsee kyytiin jalostamon portille, esimerkiksi Helsingin keskustasta jalostamon portille, mutta jos bussi menee jalostamon portista sisään, tarkistetaan kulkulupa.
 
Takaisin
Ylös