Listaa lie ajankohtaista päivittää vuoden 2013 tilanteeseen. Kajaanin Otanmäessä kun sijaitsee maamme ensimmäinen tehdasalueen koerata. Raitiovaunuja on Suomessa valmistettu monessakin paikassa, mutta koeajoihin tarkoitettua, sähköistettyä rataa, jolla voidaan ajaa raitiovaunua omin konein, ei ole vielä missään ollut.
Viipurin koetin tarkistaa niin hyvin kuin mahdollista – Neitsytniemi ilmeisesti on kuulunut kaupungin alueeseen, vaikka siitä Viipurin esikaupunkina puhutaankin. Itäiset laajennukset Talikkalaan ja Kelkkalaan puolestaan toteutettiin vasta alueliitosten jälkeen. Viipurin maalaiskunnassa ei siis ole koskaan ollut raitioliikennettä. Maarian rohkenin jättää pois – minusta raitiotie ei ole ylikunnallinen, vaikka se kulkisikin kunnanrajana toimivan valtatien "väärässä" laidassa. Makuasia toki.
Helsingin kaupunki
Helsingin maalaiskunta
Huopalahden kunta
Haagan kauppala
Kulosaaren kunta
Turun kaupunki
Kaarinan kunta
Viipurin kaupunki
Kajaanin kaupunki
Lopuksi voidaan sitten ennustaa. Minä ennustan, että listan seuraavat tulokkaat, tässä järjestyksessä, ovat Tampereen kaupunki, Espoon kaupunki ja Ylöjärven kaupunki. Kaksi viimemainittua tosin eivät välttämättä ehdi itsenäisinä kuntina saada raitioteitä alueelleen.