339-DF
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 8 Elokuu 2005
- Viestit
- 8,495
En tiedä, pitäisikö Tamperetta varten olla enemmän ketjuja täällä kuin vain hanke itsessään ja havainnot. Esim. eilinen onnettomuus ei sovi oikein kumpaankaan. Laitan silti tänne, kun muukin keskustelu on täällä. Ehkä joku Tampereen raitiotieonnettomuudet voisi olla paikallaan?
Joka tapauksessa tuo tilanne on sikäli selvä, että se rautatieaseman suunnasta tulossa ollut vaunu oli jatkamassa Santalahteen. Vaihde kuitenkin vei vaunun kohti Sorin aukiota. Riippumatta siitä, onko vaihteessa ehkä ollut jonkinlaista vikaa, niin kuljettaja on velvoitettu triplavarmistukseen: vaihdeopastin, asennon silmämäärääinen tsekkaus ja vielä ns. japanilainen käsimerkki. Näin ollen, riippumatta siitä, onko opastin vaikka jotenkin näyttänyt väärin, minkä ei toki pitäisi olla mahdollista, nuo kaksi muuta varmistusta ovat jääneet tekemättä.
Japanilainen käsimerkki tarkoittaa sitä, että havainnoituaan vaihteen todellisen asennon kuljettaja vielä näyttää sen omalla kädellään ohjaamossa viitaten siihen suuntaan, minne vaunu jatkaa. Tapa on lainattu Japanista, kun TROY:ssa on töissä henkilö, jolla on kokemusta sikäläisistä toimintatavoista. Se on todellakin esim. Helsinkiin verrattuna yksi ylimääräinen vaihe, jonka on tarkoitus estää juuri tämänkaltaiset tilanteet.
Mukava olisi kuulla, miten tuo onnettomuus on kaikesta huolimatta päässyt tapahtumaan. Kuljettajahan voi vallan hyvin hetkellisesti unohtaa, kumpaa linjaa ajaa, ja on voinut olla mielestään menossa Sorille. Mutta jos näin, olisi sentään pitänyt huomata, että vastaan on tulossa vaunu. Niinpä on loogista, että kuljettaja on kyllä ollut suoraan menossa, mutta noista kolmesta tarkistuksesta laiminlyönyt vähintään kaksi.