Kolmas päivä uutta linjastoa ja täällä Luoteis-Tampereella ollaan jo sangen kypsyneitä uudistukseen, jossa muut vaihtoehdot on karsittu minimiin.
Ratikka toimii täältä hienosti keskustan suuntaan, ei valittamista. Ongelma onkin sitten suunta Taysista Lentävänniemeen iltapäiväruuhkassa. noin 15:30–16:30 välisenä aikana jos haluaa varmistaa mahtuvansa vaunuun, tarvitsisi nousta viimeistään Sammonaukiolta kyytiin, mieluusti jopa Kalevan kirkolta. Koskipuistossa ykköseen tungeksiva väkimäärä on sitä luokkaa että Keskustorilta on turha yrittää kyytiin. Helpostusta tulee aikaisintaan Pyynikintorilla, mutta sielläkin poisjäävä massa on sen verran pientä, ettei se paljon helpota.
Viiden jälkeen alkaa jo helpottaa, mielenkiintoisena huomiona kuitenkin, että silloinkin vaunujen etuosa tuntuu olevan se täydemmin lastattu osuus, perällä olisi jo väljempää.
Ainahan voisi odottaa seuraavaa ja sitä seuraavaa, mutta joillakin ihan oikeasti on tarvetta päästä vaikkapa töiden jälkeen jämptisti kulkemaan, jos vaikka muksut tarvii hakea hoidosta. Sitten vielä kun nuo iltapäivän vaunut ovat enemmän tai vähemmän myöhässä, on vähän vaihtelevasti näiden liityntälinjojen kanssa ollut, odottaako ne vai eikö. Vaaratilanteiltakaan ei ole vältytty, kun mm 81:een on väkeä juossu Hiedanrannassa pysähtyneen jo myöhässä olevan ratikan edestä, eikä silläkään olisi aikaa jäädä siihen enempiä kuppaamaan.
Itsellä ratkaisuna nyt toimii linja 80 Keskustorilta Tokmannille (Lielahti B), josta sitten vaihto 22/23/24 mikä ensimmäisenä tulee. Toivottavasti muut eivät hoksaa tätä yhteyttä, tai sekin menee pilalle.
Kieltämättä se linjan 20 olemassaolo iltapäivällä olisi nyt tarpeen, edes 30 min vuorovälillä Keskustasta Lentävänniemeen, niin olisi edes jotkin takeet, että pääsee ajoissa kotio. Radikaalimpaa olisi tietty, että linjalla 1 olisi erillisiä 1X vuoroja, joilla ei pysähdyttäisi Keskustorilla ja Tuulensuussa lainkaan, jolloin saataisiin nämä kosken ylittävät surffaajat pois tilaa viemästä ja osa Sorille menevistä 3:n vuoroista jatkaisi Pyynikintorille. Tätä vaan ei nykyinen kalustotilanne salline eikä tuo symmetrinen aikataulu.