Turun raitiotiehanke

Ylen eilisessä artikkelissa oli listattu kaikkien valtuutetuiden kannat ja tilanne oli 34-32 vastaan, jossa yksi Vasemmistoliiton edustaja ei suostunut kertomaan kantaansa. Lisäksi se kokoomuksen valtuutettu, jonka jääviyden takia kaupunginhallituksen päätös oli jouduttu uusimaan todennäköisesti jäävää itsensä uudelleen ja tilalle tulee vastustava varavaltuutettu eli tilanne olisi 35-31. Toisaalta sitten artikkelissa povattiin mikäli kaikki varsinaiset valtuutetut eivät pääse paikalle tasapeliä, jolloin ratikkaa vastustavan valtuuston puheenjohtajan ääni ratkaisisi.
Artikkelin tietoihin nähden kantansa muuttivat lopulta Hersi Muhiadin (vas.), Timo Nurmio (sd.) ja Elina Ruohonen (kok.). Lisäksi Terhi Vörlund-Wallenius (vihr./sit.) jäi pois kokouksesta ja varaedustaja äänesti ratikan puolesta.
 
Takaisin
Ylös