Turun raitiotiehanke

Ylen eilisessä artikkelissa oli listattu kaikkien valtuutetuiden kannat ja tilanne oli 34-32 vastaan, jossa yksi Vasemmistoliiton edustaja ei suostunut kertomaan kantaansa. Lisäksi se kokoomuksen valtuutettu, jonka jääviyden takia kaupunginhallituksen päätös oli jouduttu uusimaan todennäköisesti jäävää itsensä uudelleen ja tilalle tulee vastustava varavaltuutettu eli tilanne olisi 35-31. Toisaalta sitten artikkelissa povattiin mikäli kaikki varsinaiset valtuutetut eivät pääse paikalle tasapeliä, jolloin ratikkaa vastustavan valtuuston puheenjohtajan ääni ratkaisisi.
Artikkelin tietoihin nähden kantansa muuttivat lopulta Hersi Muhiadin (vas.), Timo Nurmio (sd.) ja Elina Ruohonen (kok.). Lisäksi Terhi Vörlund-Wallenius (vihr./sit.) jäi pois kokouksesta ja varaedustaja äänesti ratikan puolesta.
 
Pitää kyllä myöntää, että tämä tulos on yllätys. Sitä on vielä aikaista arvioida, kuinka iloinen tai surullinen...
Tulos oli turkulaisten enemmistölle varmasti yllätys, joillekin järkytys.
Enemmistön mielipiteet turussa ovat olleet jo pitkään ratikkaa vastaan. Pitää toivoa, että turkulaiset tekevät nyt innokkaasti valituksia typerän päätöksen kampittamiseksi.
 
Toisaalta vastustus on myös vähentynyt. Keväällä 2025 Turun sanomien gallupissa kaksi kolmesta turkulaisesta vastusti, mutta tänä keväänä liikemiesten Ratikkavaalit-kamppanjan gallupissa enää 51 prosenttia. Julkinen keskustelu on myös viitannut hyvin vahvasti siihen suuntaan, että valtaosa turkulaisista ei ymmärrä hankkeesta hölkäsen pöläystä. Tämä siitäkin huolimatta, että raitiotieallianssi on pyrkinyt tiedotuksessaan väätämään asioita rautalangasta.

Niin tai näin, sinusta olisi siis toivottavaa, että kuntalaiset alkaisivat valituksillaan kuormittaa julkishallintoa ja siten kampittamaan demokraattisen päätöksenteon tulosta? Minusta valitusmekanismit on tarkoitettu vääryyksien oikaisemiseksi, enkä osaa nähdä kaupunginvaltuuston tekemää enemmistöpäätöstä sellaisena.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Raportoidaanpa tähän myös hankkeen seuraavia vaiheita.

Ilmeisesti jo piankin alkavat toimet raitiovaunukaluston hankinnan kilpailuttamiseksi. Varsinainen rakentaminen tapahtuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen käynnistyy jo tänä vuonna ja koskee joka tapauksessa remonttiin joutuvaa Tuomiokirkkosiltaa sekä sinne johtavia katuosuuksia. Ensimmäisen vaiheen yhteydessä vuosina 2026-2028 tehdään mm. arkeologiset kaivaukset remontissa olevalla osuudella, rakennetaan Uudenmaankatu-Tuomiokirkkosilta-Aninkaistenkatu-akselille joukkoliikennekäytävä (=bussikaistat raitiotien toteutussuunnitelman mukaisesti) ja pedataan tilanne sellaiseksi, että raitiotieinfra voidaan lisätä varsinaisen rakennusvaiheen 2028-2032 aikana ilman, että näitä katuja ja Tuomiokirkkosiltaa tarvitsee enää repiä laajemmin auki. Lisäksi ensimmäisen vaiheen aikana katusuunnitelmia viimeistellään ja ensimmäisten katujen rakennussuunnitelmia laaditaan.

Lähde: Turunraitiotie.fi sekä kaupunginvaltuuston esityslista
 
Viimeksi muokattu:
En oikein ymmärrä miten voi olla typerä päätös. mikä viime aikojen joukkoliikenneprojekti on osoittautunut täysin turhaksi? Jopa Espoon runkolinjat alkaneet vetää ihmisiä vaikka pelloilla ajelevatkin joidenkin mielestä.
 
Tämä on minun mielipide saa olla eri mieltä, mutta mielestäni nivelbussit olisi parempi päätös koska onhan nuo Varissuon linjat aikamoisen täynnä etenkin ruuhkaaikoina. Nivelbussit olisi myös halvempi.
 
Kukaan täällä tuskin epäilee sitä, onko ratikalla käyttäjiä. Puoli miljardia euroa vähän päälle kymmenen kilsan radasta on vaan aika suolainen hinta. Nyt kun he kerran rakentavat sen ratikan, niin toivon heidän myös laajentavan verkostoa edes joskus. 12 km pitkä linja yli kilometrin pituisella varikon yhteysraiteella ei ole vaan mitenkään erityisen tehokas järjestelmä.

Tämä on minun mielipide saa olla eri mieltä, mutta mielestäni nivelbussit olisi parempi päätös koska onhan nuo Varissuon linjat aikamoisen täynnä etenkin ruuhkaaikoina. Nivelbussit olisi myös halvempi.
Nivelbussit eivät samalla tavalla kohota joukkoliikenteen houkuttelevuutta tai kaupunki-imagoa, ja niitä on jo muutenkin nyt tulossa. Varissuon linjojen korkea täyttöaste on vähän huono arguementti Varissuolle menevää ratikkaa vastaan.
 
Takaisin
Ylös