Itse olen muutaman kerran tullut laivalta ja jonkun kerran ollut muutenkin ruuhkaratikoiden kyydissä ja täytyy allekirjoittaa tuo Hesarin juttu. Tunnelma on jotenkin oudolla tavalla ahdistava, vaikkei suoranaista häiriökäyttäytymistä edes olisi. Ihmisillä on valtavat määrät tavaraa ja paniikki siitä, että osaavat jäädä oikealla pysäkillä pois. Missään ns. normaalissa ruuhkaratikassa (yleisötapahtumat tai kun vuoro on jäänyt välistä) en ole vastaavaan törmännyt, vaikka ihmisiä saattaa olla kyydissä paljon tiiviimmin.
Epäonnistunut viestintä yhdistettynä ahtauteen, päihtyneisiin ja joillekin matkustajille vieraaseen liikennevälineeseen ja järjestelmään vaikuttaisivat aiheuttavan käytös- ja viihtyvyysongelmia ysin ratikassa. Seudun ulkopuolisille ratikan käyttäjille saattaa olla hankala hahmottaa helsinkiläisessä joukkoliikenteessä noudatettavia käytäntöjä, siis kirjoittamattomia sääntöjä, varsinkin jos matkalainen reissaa parin vuoden välein keskustan terminaaleista Länsisatamaan ja vv. Nämä satunnaiset matkustajat muodostavat siten oman erikoisryhmänsä, joka tarvitsee räätälöidyn palvelun, jotta ratikassa matkustaminen sujuisi heiltä asiallisesti ja arvokkaasti sekä "viharatikka"-tyyppisestä turhautumisesta kärsivien säännöllisten matkustajien määrä jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Satunnaisella matkustajalla on usein kiire eikä hän tästä syystä ehdi jäädä lukemaan infokylttejä, varsinkaan sellaisia riittävän laajoja, joissa annettaisiin juuri häneltä puuttuvia tietoja. Jos ratikka on pysäkillä, niin matkustajalle on järjellisintä ängetä siihen isompia ihmettelemättä, koska lyhyitä vuorovälejä ei välttämättä ymmärretä. Julkisilla matkustaminen saattaa olla heille yhtä harvinaista kuin Tallinnassa käyminen, jolloin kotiympyröistä vapautunut mieli toimii päihtyneen vapautuneesti myös helsinkiläisten joukkoliikennematkustajien keskuudessa. Eikä näitä päihtyneitä ole kukaan kaitsemassakaan, vaunussa on riittävästi samassa tilassa olevia, ettei sosiaalinen paine riitä poistamaan häiriökäyttäytymistä.
Satunnaiset matkustajat eivät osaa seurata matkan etenemistä maiseman perusteella, heidän pitää olla jatkuvasti valmiina poistumaan vaunusta oikealla pysäkillä tai muuten heitä uhkaavat suurkaupungissa väijyvät, käsityskyvyn ylittävät vaarat. Terra incognitaan kuuluu myös tietämättömyys matka-ajasta, kestäneekö Rautatieasemalle viisi minuuttia vai kolmevarttia ja siksi on edelleen järjellistä ängetä täyteen vaunuun, vaikka perässä näyttäisi olevan kolme jonossa. Satunnainen matkustaja jatkanee bussilla tai junalla kotiseudulleen ja siksi on varminta olla ajoissa odottamassa jatkoyhteyden lähtöpaikalla, joka vielä pitäisi löytää.
Satunnainen matkustaja saattaa siis olla epävarma ja/tai tietämätön Helsingistä, sen ratikoista kaikkineen ja siksi stressaantunut, vapaa oman elämänpiirin sosiaalisesta kontrollista sekä vielä näiden lisäksi päihtynyt. Ratkaisuna edelläesitettyihin Länsisataman terminaalin voisi paneloida info-tauluilla, automaateilla ja niiden ohjeilla, laittaa vartijoita vaunuihin ja laatia muutama web-sovellus mobiiliappseineen tai lisätä ratikoihin
rahastajat.
Rahastaja on niin päihtyneille kuin muille eksyneille matalan kynnyksen käyttöliittymä useimpiin heidän ongelmiinsa, joka parhaimmillaan toimii myös aktiivisesti ehkäisten ongelmien syntyä ja kärjistymistä. Pelkällä läsnäolollaan rahastaja ehkäisee sikailua, juomista, roskaamista ja osoittaa tilan olevan jo jonkin auktoriteetin hallussa, joten matkustajien, joita tilan haltuunotto vaikka mölyämällä saattaisi kiinnostaa, olisi haastettava läsnäoleva rahastaja ennen ilkivallan aloittamista.