Taitaa olla avoperävaunu SR 233 ainoa esimerkki vaununraadon uudelleensyntymisestä. BS 1 on täysi replika. Onko muita sitten?
Suomessa on ratikoita vähän, mutta jos otetaan lukuun muukin kiskokalusto, suuri osa nykyään liikennekäytössä olevasta museokalustosta on alun perin pelkkiä raatoja. Ja niiden kunnostamisesta ovat vastanneet nimenomaan yksityiset tahot, kuten on tilanne SR 233:n ja BS 1:n kanssa myös. Ja tilanne on vielä ollut niin, että omistajataho on pitänyt itsellään paraskuntoisen kaluston, antanut sen ruostua muutaman lisävuoden kun yksityiset ovat uurastaneet heikompien parissa ja sitten ne paremmatkin on silputtu pataan.
Jos taas mennään Suomen rajojen ulkopuolelle, vahingossa säilyneistä raadoista on kunnostettu tai uudelleen rakennettu monet arvokkaimmista museoesineistä. Olen omin silmin nähnyt sekä aihioita joista on aloitettu kuin myös valmiita töitä. Suomalainen käsitys kelvollisesta lähtökohdasta on suunnilleen sama asia kuin tuomittaisiin talven seissyt auto likaisuutensa ja tyhjentyneen akun vuoksi täydeksi romuksi. Sekä Sr 233 että BS 1 olivat hyväkuntoisia aihioita kansainvälisellä mitalla. Ja kumpikin on valitettavasti toteutettu vaatimattomasti suhteessa ulkomaiseen entisöintiin. En tällä moiti kumpaakaan hanketta, Suomen erityisolosuhteisiin nähden ne ovat kunnianarvoisia saavutuksia. Mutta totuus on sellainen, ettei kumpaakaan museoesineeksi hyväksyttäisi, koska se mikä niissä on jouduttu tekemään tyhjästä on tehty toisella tavoin kuin alkuperäistä rakennetta noudattaen.
Ja kuten Albert kuvailet, tämä sama kuvio kuin muun kiskokaluston kanssa on nyt toteutumassa HKL:n museoraitiovaunujen kanssa. Kaupunginmuseolle on annettu arvokkaimmat kappaleet, joiden se antaa tuhoutua. Ne huonommat kappaleet jäivät HKL:lle ja osa niistä on nyt päätynyt Stadin ratikoille, joka suurella työllä, vaivalla ja rahalla hankkii puuttuvat osat ja kunnostaa vaunut. Samaan aikaan paremmat kappaleet happanevat, lahoavat ja hapettuvat sekä homehtuvat, niitä ”restauroidaan” väärin menetelmin ja lasten annetaan rikkoa osaa niistä. Jossain vaiheessa Kaupunginmuseo varmaan kaikessa hiljaisuudessa romuttaa vaunut todeten niiden museaalisen arvon kadonneen vaunujen tuhoutumisen johdosta. Eikä niitä tietenkään anneta kellekään, koska sillä tavoin museo menettäisi kasvonsa, kun se ei pystynyt huolehtimaan vaunuista siten kuin yksityinen on jo huolehtinut. Joskus sitten Jokioisten museorautatien hallussa oleva 750 mm:n raideleveydelle muutettu hevosvaunun raato on arvokkain ja ainoa Helsingin joukkoliikenteen muinaisjäänne joka 1900-luvun loppupuolen valokuvien perusteella rakennetaan uudelleen ratikan näköiseksi HKL:n 200-vuotisjuhlia varten.
Antero