Vs: Johdinautot
Monomoottorirakenne ei ollut Hr13-veturia varten räätälöity ominaisuus vaan ranskalaiset käyttivät sitä runsaasti omissa vetureissaan. Sillä pyrittiin ensisijaisesti vähentämään veturin ympärilyöntitaipumuksia sekä mahdollistamaan aluevaihteiston lisääminen voimansiirron yhteyteen. Hr13-veturiin monomoottorirakenne tuli lähinnä siksi, että Alsthom käytti sille jonkinlaisena esikuvana BB16500-sähköveturia ja CC10002-prototyyppiä.
Varmaan ratkaisu vähensi painoakin tai vaihtoehtoisesti salli suuremman tehon saman painoiseen veturiin. Tosin englantilaisten Deltic oli varustettu akselikohtaisilla ratamoottoreilla ja silti tehon ja painon välinen suhde oli selvästi Hr13-veturia parempi. Deltic painoi 101 t ja kehitti 3500 hv, kun Hr13-veturilla painoa oli 98 t ja tehoa löytyi 2800 hv.
Eihän nykyään A-ratoja montaa edes ole. Mutta kyllä jo 60-luvun puolivälissäkin kiskotustilanne oli sikäli varsin hyvä, että (bruttotonneissa mitattuna) kohtuullisen vilkkaasti liikennöidyistä radoista enää Kuopio-Oulu ja Imatra-Parikkala olivat kevytkiskotteisia. Seuraavaksi vilkkaimmat näyttäisivät olleen Pori-Haapamäki ja Parikkala-Huutokoski, jotka ainakin omasta mielestäni ovat jo täysin sivuradan asemassa. Kyllähän monella A-radalla liikenne saattoi vaikuttaa vilkkaalta, jos siellä oli useita Lättähattuvuoroja mutta harvalla niistä kulki tonneja merkittäviä määriä.
Hr13/Dr13-vetureiden suurin sallittu nopeus on ollut B1-radoilla 100 km/h jo ainakin vuoden 1987 Jtt:ssä. Vuoden 1981 Jtt:ssä se on vielä 90 km/h eli muutos on tapahtunut joskus 80-luvun aikana. Toisaalta Dv12-vetureiden sallittu nopeus oli B1-radoilla sama kuin Dr13-vetureilla, joten mielestäni Dr13-vetureiden nopeutta ei voi pitää mitenkään poikkeuksellisen voimakkaasti rajoittuneena.
C'C'-voimansiirtoon päätyminen johtui tiettävästi sekin painonsäästösyistä, näin pärjättiin kahdella ratamoottorilla kuuden asemesta.
Monomoottorirakenne ei ollut Hr13-veturia varten räätälöity ominaisuus vaan ranskalaiset käyttivät sitä runsaasti omissa vetureissaan. Sillä pyrittiin ensisijaisesti vähentämään veturin ympärilyöntitaipumuksia sekä mahdollistamaan aluevaihteiston lisääminen voimansiirron yhteyteen. Hr13-veturiin monomoottorirakenne tuli lähinnä siksi, että Alsthom käytti sille jonkinlaisena esikuvana BB16500-sähköveturia ja CC10002-prototyyppiä.
Varmaan ratkaisu vähensi painoakin tai vaihtoehtoisesti salli suuremman tehon saman painoiseen veturiin. Tosin englantilaisten Deltic oli varustettu akselikohtaisilla ratamoottoreilla ja silti tehon ja painon välinen suhde oli selvästi Hr13-veturia parempi. Deltic painoi 101 t ja kehitti 3500 hv, kun Hr13-veturilla painoa oli 98 t ja tehoa löytyi 2800 hv.
Hr13:ien ollessa uusia A-radat eivät suinkaan kaikilta osin olleet sillä tavoin vähäliikenteisiä kuin nyttemmin.
Eihän nykyään A-ratoja montaa edes ole. Mutta kyllä jo 60-luvun puolivälissäkin kiskotustilanne oli sikäli varsin hyvä, että (bruttotonneissa mitattuna) kohtuullisen vilkkaasti liikennöidyistä radoista enää Kuopio-Oulu ja Imatra-Parikkala olivat kevytkiskotteisia. Seuraavaksi vilkkaimmat näyttäisivät olleen Pori-Haapamäki ja Parikkala-Huutokoski, jotka ainakin omasta mielestäni ovat jo täysin sivuradan asemassa. Kyllähän monella A-radalla liikenne saattoi vaikuttaa vilkkaalta, jos siellä oli useita Lättähattuvuoroja mutta harvalla niistä kulki tonneja merkittäviä määriä.
Vuoden 1989 (tai 1988) Jtt:n mukaan (tein talvella 1989 - 90 seminaarityön VR:n diesellinjavetureista). Vuoden 2005 tilanne ei ehkä ole kovin olennainen, koska Dr13:n kaupallinen käyttö päättyi jo vuonna 2000.
Hr13/Dr13-vetureiden suurin sallittu nopeus on ollut B1-radoilla 100 km/h jo ainakin vuoden 1987 Jtt:ssä. Vuoden 1981 Jtt:ssä se on vielä 90 km/h eli muutos on tapahtunut joskus 80-luvun aikana. Toisaalta Dv12-vetureiden sallittu nopeus oli B1-radoilla sama kuin Dr13-vetureilla, joten mielestäni Dr13-vetureiden nopeutta ei voi pitää mitenkään poikkeuksellisen voimakkaasti rajoittuneena.