Äänestys: Milloin linjan 15 liikenne alkaa?

Milloin matkustajaliikenne linjalla 15 alkaa?

  • Äänestäjiä yhteensä
    35
  • Äänestys suljettu. .
Miksi Espoossakin ollaan ylivarovaisia raitioliikenteen nopeudessa Helsingin kantakaupungin nopeusrajoitusten alentamissuunnitelmien ohella? 40 olisi sopiva nopeus tuollaisella alueella, sillalla 50. Esimerkiksi Göteborgissa olisi näin. 20 on ainakin aivan liian alhainen nopeus pikaraitioliikenteelle.
En näkisi, että Espoossa oltaisiin poikkeuksellisen ylivarovaisia. Leppävaaran aseman ja Laajalahden välinen osuus on vaan hyvin mutkaista. Tuo mainittu 20 km/h on voimassa esimerkiksi Linnoitustien pohjoisosassa hyvin jyrkän kaarteen kohdalla. Tuolla on myös osuuksia, jossa raitiotie on sijoitettu muun liikenteen (autot ja / tai bussit) kanssa samoille kaistoille. Silloin raitiovaunun suurin sallittu nopeus on enintään muunkin liikenteen suurin sallittu nopeus. Impilahden silta on joukkoliikennekatu (tällä hetkellä vailla bussiliikennettä) ja kadulle on määrätty siten kaikille liikenneväleineille 40 km/h, ratikalle tämä ilmoitetaan vielä erillisellä raitiovaunuja koskevalla nopeusmerkillä.
 
Olen samoilla linjoilla. Jos tarkastelee linjaa Laajalahden ja Leppävaaran välillä niin raitiotiellä on vähän väliä jyrkähköä kaarretta. Pisimmät suorat ovat Alberganesplanadilla, jossa on valo-ohjaamaton ylitys sekä raiteenvaihtopaikka sekä sekaliikenne osuuksilla, jotka rajoittavat nopeutta.
 
Tapahtuiko tämä Pitäjänmäentien ja Vanhan Viertotien (Mäkkärin) risteyksessä?

Onko siinä nykyisin kääntymiskielto vasemmalle?

En ole käynyt paikalla kolmeen vuoteen kun en ole enää töissä Pitskussa.

Tapahtui, ja on kääntymiskielto. Autoilija rikkoi kääntymiskieltoa ja ajoi takaa tulevan ratikan eteen.
 
Milloin se kääntymiskielto on sinne ilmestynyt? Ei ollut ainakaan 3 vuotta sitten. Onko muuten koko Mäkkäriä olemassa enää, että olisiko kellään edes tarvetta kääntyä sinne enää?
 
On siinä mäkkäri. Ja varmaankin kiskojen rakennuksen yhteydessä laitettu kääntymiskielto. Näkyy hyvin ao. videolta. Jos linkki ei vie suoraan oikeaan kohtaan niin aikaleima 26min40sek.

https://www.youtube.com/watch?v=RNjHsR9BRYE&t=1604s
 
Milloin se kääntymiskielto on sinne ilmestynyt? Ei ollut ainakaan 3 vuotta sitten.

Katsoin Zigen videolinkin ja kyllähän siellä kieltomerkki on, mutta voin hyvin ymmärtää, että auto ei ole sitä huomannut, kun ei se sieltä kovin kummoisesti erotu. Täytyy toivoa, että nyt kun liikenne alkaa niin radan varrella liikkuvat tarkkailisi sitä liikenneympäristöä aiempaa tarkemmin ja uusin silmin. Siellä on todella moni asia muuttunut ratikan takia.
 
Nyt on kyllä pakko kritisoida, että miten tuota ei voi huomata. Vasemmalle käännytään kuitenkin vasemmalta kaistalta. Lähin liikennevalo jota katsotaan on samassa pylväässä. Lisäksi yleensä ajettaessa katsotaan kohti ajosuuntaa jonne suunnataan, eli vasemmalle saarekkeen takaa ja juuri siinä on liikennemerkki.

Lisäksi suunnitteluohjeen mukaan tuo on ensisijainen paikka.

Missä mielestä tuo näkyisi paremmin? Kaistan yläpuolella mielestäni sen havainnointi on huomattavasti vaikeampi tai oikean kaistan oikealla puolella se on "väärässä" suunnassa ja sen lisäksi välissä on ajokaista.

Jos tuota ei huomaa niin väitän, että liikennevalojen havaittavuus on heikko myös. Teko tuossa on täysin tahallinen piittaamattomuus.
 
Jees, varmaan se näkyy paremmin sieltä autokaistalta kuin tästä videon ratikkaperspektiivistä. Ongelma noissa vaan on juuri se, minkä Rainerkin toi esille, eli kun ei siellä eilenkään ollut kieltoa, niin miksi mä sen nyt sieltä kaiken keskeltä tänään bongaisin auton ratissa. Muistatko, kun Reijolankadulle pantiin ratikan myötä kääntymiskielto kiskojen yli vasemmalle? Siellä meni alkuvaiheessa joka valokierrolla ainakin yksi auto kiskojen ylitse vasemmalle :D Sellasta se on.

Pahinta, mitä tässä nyt voisi tehdä, olisi antaa raitiovaununkuljettajille sellainen ohje, että ajakaa vaan supervarovaisesti hissutellen, kierrosaikaa kasvattaen ja peltikolareita varoen. Lopputulos on sitten sitä nilkuttamista, jota kantakaupungissa nähdään.

Sehän on ihan selvää, että vika tuossa on vain ja yksinomaan autoilijan. Tietenkään raitiovaunu ei tahallaan kenenkään päälle ryhdy ajamaan, mutta kuten me molemmat totesimme, alussa se pelti vaan rutisee. Kyllä ne autoilijat sitten ajan myötä tottuvat.
 
Ongelma noissa vaan on juuri se, minkä Rainerkin toi esille, eli kun ei siellä eilenkään ollut kieltoa, niin miksi mä sen nyt sieltä kaiken keskeltä tänään bongaisin auton ratissa. Muistatko, kun Reijolankadulle pantiin ratikan myötä kääntymiskielto kiskojen yli vasemmalle? Siellä meni alkuvaiheessa joka valokierrolla ainakin yksi auto kiskojen ylitse vasemmalle :D Sellasta se on.

Pahinta, mitä tässä nyt voisi tehdä, olisi antaa raitiovaununkuljettajille sellainen ohje, että ajakaa vaan supervarovaisesti hissutellen, kierrosaikaa kasvattaen ja peltikolareita varoen. Lopputulos on sitten sitä nilkuttamista, jota kantakaupungissa nähdään.

Sehän on ihan selvää, että vika tuossa on vain ja yksinomaan autoilijan. Tietenkään raitiovaunu ei tahallaan kenenkään päälle ryhdy ajamaan, mutta kuten me molemmat totesimme, alussa se pelti vaan rutisee. Kyllä ne autoilijat sitten ajan myötä tottuvat.

Siis juu totta sinänsä, mutta se kielto on siellä ollut arviolta 1-2 vuotta. Viimeistään liikennevalojen käyttöönotossa, joka tuolla muistaakseni piti alunperin olla jo lähes kaksi vuotta sitten.

Väitän silti, että tuo väliinpitämättömyys on se syy. Tampereella ei ole vieläkään "opittu" uusia liikennejärjestelyjä kuulemma.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:47 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 18:40 ----------

Ratikan eteen kääntynyt auto oli hieman vanhempi Toyota Yaris ja tuosta risteyksestä suurinosa liikenteestä menee viereiseen McDonald'siin koska läpiajo on kielletty, eikä tuosta suunnasta ole järkevääkään ajallisesti. Tästä voi vetää joitakin päätelmiä todennäköisestä kuljettajatyypistä, jotka jätän jokaisen omaksi päätelmäksi.
 
En näkisi, että Espoossa oltaisiin poikkeuksellisen ylivarovaisia. Leppävaaran aseman ja Laajalahden välinen osuus on vaan hyvin mutkaista. Tuo mainittu 20 km/h on voimassa esimerkiksi Linnoitustien pohjoisosassa hyvin jyrkän kaarteen kohdalla. Tuolla on myös osuuksia, jossa raitiotie on sijoitettu muun liikenteen (autot ja / tai bussit) kanssa samoille kaistoille. Silloin raitiovaunun suurin sallittu nopeus on enintään muunkin liikenteen suurin sallittu nopeus. Impilahden silta on joukkoliikennekatu (tällä hetkellä vailla bussiliikennettä) ja kadulle on määrätty siten kaikille liikenneväleineille 40 km/h, ratikalle tämä ilmoitetaan vielä erillisellä raitiovaunuja koskevalla nopeusmerkillä.
Onhan se sitten ymmärrettävää, mutta harmi, ettei tuota osuutta saatu toteutettua pikaraitiotietasoisena. Ylityspaikkojen osalta nopeuksia voinee tulevaisuudessa nostaa esimerkiksi Göteborgin tasolle, kun ihmiset ovat tottuneet niihin.
 
Impilahden silta on joukkoliikennekatu (tällä hetkellä vailla bussiliikennettä) ja kadulle on määrätty siten kaikille liikenneväleineille 40 km/h, ratikalle tämä ilmoitetaan vielä erillisellä raitiovaunuja koskevalla nopeusmerkillä.

Kyllä siitä kulkevat bussilinjat 113N ja 212.
 
Toki, ja lisäksi 213N. Noteerasin loppukesällä vain sen, mitä siitä poistui. Päähäni syöpyi sitten virheellinen käsitys, että bussit poistuivat siltä erää kokonaan...
 
Nyt on kyllä pakko kritisoida, että miten tuota ei voi huomata. Vasemmalle käännytään kuitenkin vasemmalta kaistalta. Lähin liikennevalo jota katsotaan on samassa pylväässä. Lisäksi yleensä ajettaessa katsotaan kohti ajosuuntaa jonne suunnataan, eli vasemmalle saarekkeen takaa ja juuri siinä on liikennemerkki.

Lisäksi suunnitteluohjeen mukaan tuo on ensisijainen paikka.

Missä mielestä tuo näkyisi paremmin? Kaistan yläpuolella mielestäni sen havainnointi on huomattavasti vaikeampi tai oikean kaistan oikealla puolella se on "väärässä" suunnassa ja sen lisäksi välissä on ajokaista.

Jos tuota ei huomaa niin väitän, että liikennevalojen havaittavuus on heikko myös. Teko tuossa on täysin tahallinen piittaamattomuus.

Tuota aukkoa jossa autoa voi vahingiossa tuikata raitiovaunun eteen ei tarvitsisi sitten olla ollenkaan. Mihin sitä enäää tarvitaan jos siitä ajaminen on kiellettyä?
Jos haluaa ajaa Mäkkärille idästä tai pohjoisesta päin, pitää poistua Haagan liikenneympyrästä Huopalahdentielle ja kääntyä sen jälkeen Vanhalle Viertotielle ja ajaa sitä pitkin Mäkkärile.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:08 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:05 ----------

Ratikan eteen kääntynyt auto oli hieman vanhempi Toyota Yaris ja tuosta risteyksestä suurinosa liikenteestä menee viereiseen McDonald'siin koska läpiajo on kielletty, eikä tuosta suunnasta ole järkevääkään ajallisesti. Tästä voi vetää joitakin päätelmiä todennäköisestä kuljettajatyypistä, jotka jätän jokaisen omaksi päätelmäksi.

Vanhan Viertotien koko osuuden läpi ajaminen on kielletty muilta kuin busseilta mutta kiinteistöille ajo on sallittu kaikilta ja Mäkkäri on kiinteistö.
 
Tuota aukkoa jossa autoa voi vahingiossa tuikata raitiovaunun eteen ei tarvitsisi sitten olla ollenkaan. Mihin sitä enäää tarvitaan jos siitä ajaminen on kiellettyä?

Siitä saa ajaa Vanhalta Viertotieltä vasemmalle Pitäjänmäentielle. Myös risteyksen muotoilulla on pyritty selventämään kääntymiskieltoa:

FcMIijb.png

Jos haluaa ajaa Mäkkärille idästä tai pohjoisesta päin, pitää poistua Haagan liikenneympyrästä Huopalahdentielle ja kääntyä sen jälkeen Vanhalle Viertotielle ja ajaa sitä pitkin Mäkkärile.

Toinen vaihtoehto on ajaa Pitäjänmäentietä eteenpäin Valimotien/Kutomotien risteykseen jossa saa tehdä U-käännöksen.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös