Flixbus Suomeen

Niin, eihän tuollainen FlixBussin toimintamalli ole täysin vieras Suomessakaan. Ennen skottimiljoonien mukaantuloa OnniBus-renkejä oli muutamia eli liikennöitsijöitä, jotka operoivat Onnibus-nimen alla ja tekivät sillä tavalla nimeä tunnetuksi. :)

Sinällään olisi mielenkiintoista tietää mikä on FlixBussin (tai FlixMobility mikä se katto-organisaatio lienee nykyään) voittoprosentti ja mikä on FlixBus-renkien voittoprosentti. Katto-organisaation luvuista ei juuri ole tihkunut mitään muuta julkisuuteen kuin se, että viimeisin tilikausi päättyi "vahvaan EBITDA-tason tulokseen". Onko FlixBus-renkejä mennyt nurin kannattamattomien sopimusten takia?

---------- Viestit yhdistetty klo 19:53 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:45 ----------

Löytyiskö miltään maksumuurittomalta uutissivustolta uutinen samasta aiheesta? kiinnostais tietää miten kuljettaja on toiminut väärin.

Siellä on ollut ongelmia kuljettajien kommunikointikyvyssä, viestinnällisissä taidoissa sekä puhelimen räpläämisessä ajon aikana. Lisäksi mainitaan pari kertaa punaisia päin ajaminen ja se, että bussin wc meni jo alkumatkasta käyttökelvottomaksi. Asiakaspalvelu ja turvallisuus ykköshuolenaiheita.

Aikalailla siis sitä samaa mitä olen itsekin havainnoinnut siellä sun täällä ympäri Eurooppaa.
 
Viimeksi muokattu:

Vai että bussin vessa mennyt käyttökelvottomaksi noin uudessa Volvossa? kuulostaa uskomattomalta. Ja uskomattomammalta myös jos vaikka kuljettajan englanninto on ollut kehnoa noinkin kansainvälisellä reitillä, jossa iso osa matkustajista eivät varmanakaan puhu liettuaa.
 
Siellä on ollut ongelmia kuljettajien kommunikointikyvyssä, viestinnällisissä taidoissa sekä puhelimen räpläämisessä ajon aikana. Lisäksi mainitaan pari kertaa punaisia päin ajaminen ja se, että bussin wc meni jo alkumatkasta käyttökelvottomaksi. Asiakaspalvelu ja turvallisuus ykköshuolenaiheita.

Aikalailla siis sitä samaa mitä olen itsekin havainnoinnut siellä sun täällä ympäri Eurooppaa.

Haisiko vessa siis pahalta tms. vai menikö se oikeasti käyttökelvottomaksi ja auton piti pysähtyä huoltoasemille?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Niin, eihän tuollainen FlixBussin toimintamalli ole täysin vieras Suomessakaan. Ennen skottimiljoonien mukaantuloa OnniBus-renkejä oli muutamia eli liikennöitsijöitä, jotka operoivat Onnibus-nimen alla ja tekivät sillä tavalla nimeä tunnetuksi. :)

Sinällään olisi mielenkiintoista tietää mikä on FlixBussin (tai FlixMobility mikä se katto-organisaatio lienee nykyään) voittoprosentti ja mikä on FlixBus-renkien voittoprosentti. Katto-organisaation luvuista ei juuri ole tihkunut mitään muuta julkisuuteen kuin se, että viimeisin tilikausi päättyi "vahvaan EBITDA-tason tulokseen". Onko FlixBus-renkejä mennyt nurin kannattamattomien sopimusten takia?
.

Flixin malli on osittain sama kuin OB:n malli 2012-2014. Tosin OB:lla ei ollut mitään neuvotteluvoimaa operaattorin ”keikkahintaan”, jonka operaattori määritti itse kullekin menopaluukeikalle. Se saattoi olla esimerkiksi 600 euroa Helsinki-Turku-välin yhdelle menopaluureissulle. Operaattori sai toteutuneista lipputuloista verkkokaupan transaktiokustannusten jälkeen koko keikkahinnan, ja vasta sen jälkeen OB alkoi saada puolet keikkahinnan ylittävistä kustannuksista. Jossain vaiheessa alettiin periä jotain kolehtia lippukaupan managerointiin ja myös markkinointikustannuksiin.

Käytännössä oli niin, ettei juuri minkään reitin lipputulot yltäneet kokonaisuudessaan ”jako-alueelle”, mistä OB olisi alkanut saada omaa osuuttaan. Mutta tosiaan nimeä saatiin esiin ja niinhän se Flixilläkin menee: turskaa tehdään. Flix kirjaa muuten kirjanpitoonsa tappiollisten reittien operaattorille maksetun alijäämän taseeseen myöhempänä saamisena, mikä antaa Flixin tuloksesta todellisuutta paremman kuvan.

Silloin oli operaattorin neuvotteluaseman lisäksi se ero Flixin malliin, että kilpailua ei vielä ollut käytännössä. VR ja paronit eivät vastanneet uuteen tarjontaan hinnoilla ja muutenkin hintataso oli korkea. Nyt hinnat ovat junissa ja busseissa valmiiksi alhaalla ja vastassa on koko valtakunnassa toimiva OB. Flix voi aloittaa korkeintaan parilla-kolmella linjalla kerrallaan, mihin se saa vastaansa ”rautaa rajalle”.

Ainakin Ruotsin Bussmagasinetissa on juttuja vihaisten entisten Flix-renkien kokemuksista.

Siellä on ollut ongelmia kuljettajien kommunikointikyvyssä, viestinnällisissä taidoissa sekä puhelimen räpläämisessä ajon aikana. Lisäksi mainitaan pari kertaa punaisia päin ajaminen ja se, että bussin wc meni jo alkumatkasta käyttökelvottomaksi. Asiakaspalvelu ja turvallisuus ykköshuolenaiheita.

Aikalailla siis sitä samaa mitä olen itsekin havainnoinnut siellä sun täällä ympäri Eurooppaa.

Viimeksi matkustin Flixillä Innsbruckista Müncheniin lokakuussa. Paljon Italiassa olen seurannut Flixiä. Yleensä farkut jalassa ajaa asiakaspalveluhaluton nahkatakkifirman kuski vuoroja ja tuo käytännön laatu on hyvin kirjavaa.
 
Jos Flix haluaisi Suomen kotimaanmarkkinoille, niin helpointa olisi ostaa OnniBus. Koska OB:n omistaa nykyään pääomasijoittaja, niin se on varmasti myynnissä, jos siitä tarjotaan riittävän iso hinta. Flixille taas laajentuminen itsessään näyttää nyt olevan tärkeää, joten se voi olla valmis maksamaan kovaa preemiota.

Jos näin kävisi, tekisi Flix varmaan samoin kuin Ruotsissa Swebusille, eli liikennetuotanto ulkoistettaisiin saman tien tilausajofirmoille. Liikennealalla nähdään sekä bussien tilausajoliikenteessä, taksiliikenteessä että kuorma-autoliikenteessä, että moni pienyrittäjä on valmis ajamaan melkein vain ajamisen ilosta, kun yrittäjän tulot jäävät pienemmiksi kuin mitä hän itse saisi palkollisena ajaessa.
 
Järjestely olisi varmaan samanlainen kuin Souterin Polskin kanssa. Flix maksaisi OB:lle -sanotaan vaikka 30 meur- siitä, että OB:n brändi tapetaan, kotisivujen liikenne ohjataan Flixin sivuille ja autot maalataan vihreäksi. Autot jäävät OB:n omistukseen, joka jatkaa siirtymäajan sopimuksella Flixin renkinä Astromegojen elinkaaren loppuun. Sitä mukaa kun Astromegoja romutetaan, kilpailuttaa Flix tilalle nahkatakkimiehen.
 
Vai että bussin vessa mennyt käyttökelvottomaksi noin uudessa Volvossa? kuulostaa uskomattomalta. Ja uskomattomammalta myös jos vaikka kuljettajan englanninto on ollut kehnoa noinkin kansainvälisellä reitillä

Bussin vessa on käyttökelvoton jo heti kun vessan tankki on täysi eikä sitä tyhjennetä ja lisätä huuhteluvettä säiliöön. Tätä tapahtuu kuule täällä suomalaisissa busseissakin, mutta eihän sitä voi tietää jos ei ota asioista selvää.

Eikä siinä ole mitään uskomatonta että liettualainen kuljettaja ei englantia osaa, on noissa balkanin maissa vähän tuuripeliä missä saa palvelua kunnollisella englannin kielellä.
 
Eikä siinä ole mitään uskomatonta että liettualainen kuljettaja ei englantia osaa, on noissa balkanin maissa vähän tuuripeliä missä saa palvelua kunnollisella englannin kielellä.

Juu, no sitä mä en kiistä, mutta kun reitti on sen verran kansainvälinen, niin on voisi kuitenkin olettaa että sujuva lontoon kielen taito on vaatimuksena reittiä ajaville kuljettajille. Tai pitääköhän esimiehet sitä ”itsestäänselvyytenä” että kaikki reitin käyttäjät ovat liettualaisia tai liettuan kielen taitoisia? sama logiikkahan tässä on minkä takia lentoliikenteen tai hotellin henkilökunnalta vaaditaan sujuvaa englannintaitoa.
 
Eikä siinä ole mitään uskomatonta että liettualainen kuljettaja ei englantia osaa, on noissa balkanin maissa vähän tuuripeliä missä saa palvelua kunnollisella englannin kielellä.

Anteeksi maalaisuuteni, mutta mistä lähtien Liettua on kuulunut "balkanin alueeseen"?
 
Saa nähdä miten suosittu tästä Flixbusin pitkästä Vaasa-Turku-Helsinki-Tallinna-Varsova reitistä tulee, jos hygieniapuoli reistailee, bussi myöhästelee jatkuvasti ja matka maksaa yhtä paljon kuin jos lentää eräällä halpalentoyhtiöllä Turusta Gdanskiin.

Jos haluaa bussiromantiikaa kokea voi vaikka matkustaa ensin Onnibussilla Turkuun ja Gdanskista sitten puolalaisella bussilla Varsovaan :cool:
 
Ikävä kyllä tänne ja muualle kirjoitetun palautteen perusteella en lentopelkoisena siltikään nousisi Flixbussin kyytiin. Mialummin sitä kokee parit sydämentykytykset lentokoneessa, tai ottaa pari viskipaukkua ennen lentoa, niin sekin jo rauhottaa kummasti.
 
Tai pitääköhän esimiehet sitä ”itsestäänselvyytenä” että kaikki reitin käyttäjät ovat liettualaisia tai liettuan kielen taitoisia?

Taitavat ennemmin olettaa reitin käyttäjien osaavan venäjää. Sitä kuski olisi kai osannut, koska kuulutuksetkin olivat venäjäksi. Onhan sekin kansainvälinen kieli, vaikka täällä suomessa englannin osaaminen onkin selvästi yleisempää.
 
Nyt myös IS on tehnyt testimatkan Flixillä. Juttu on vapaasti luettavissa. Uutta tietoa jutussa ei varsinaisesti ole. Bussimatkustamiseen tottuneita jopa vähän hymyilyttää, kun toimittaja kertoo turvallisuudentunteensa hiipuvan bussin ohittaessa rekkoja.

Kilpaileva iltapäivälehti ei halua jäädä kakkoseksi, vaan se (Iltalehti) testasi matkan Kampista Varsovaan.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös