Raide-Jokeri

Teininaukion raitiovaunuvaloissa outoa viivettä. Ratikka tulee Norrtäljentietä ylös ja kääntyy jyrkässä mutkassa pysäkille. Valot jäävät punaisiksi. Punainen poistuu vasta kun ratikka on päässyt pysäkiltä kunnolla liikkeelle Käskynhaltijantietä Maunulaan päin. Itäkeskukseen päin ei ollut vaunua menossa lähimainkaan samaan aikaan.
Ai tämä edelleenkin tekee tuota ajoittain. Kuittaus pitäisi tulla ennen pysäkkiä olevilta ilmaisimilta. Olen muutaman kerran tammi-helmikuussa nähnyt samaa ja ihmetellyt. Viimeksi pari kertaa en kuitenkaan havainnut. Onko useita havaintoja tästä?

Voisin tämän nostaa esiin ensi kuun kokouksessa.
 
Ai tämä edelleenkin tekee tuota ajoittain. Kuittaus pitäisi tulla ennen pysäkkiä olevilta ilmaisimilta. Olen muutaman kerran tammi-helmikuussa nähnyt samaa ja ihmetellyt. Viimeksi pari kertaa en kuitenkaan havainnut. Onko useita havaintoja tästä?
Näin tuon sattumalta ollessamme tällä kertaa autolla liikenteessä. Jouduimme tuon punaisen valon kohdalle ja pysähdyimme opasteen velvoitteen mukaisesti. Vaunu tuli vastaan, mutta valo jäi punaiseksi vaikka vaunu oli sivuuttanut risteysalueen kokonaan. Vaunu seisoi sitten pysäkillä (joka on siis risteyksen jälkeen tätä keissiä ajatellen), ja valo pysyi punaisena. Ensimmäisenä tuli tietenkin mieleen, että takaa olisi tulossa toinen vaunu. Ei ollut tulossa, vaan ajon kieltävä valo sammui vasta, kun tuo ainoa vaunu jatkoi Teininpuiston pysäkiltä kohti Kustaankartanoa. Me jatkoimme Norrtäljentietä Oulunkylän keskustaan emmekä siltä erää päässeet näkemään, miten tuo Teininaukion valo-ohjaus toimi sen jälkeen. Tuota olisi tietenkin mielenkiintoista seurata paikan päällä arkena vaikkapa 8 minuutin liikenteen aikana, nyt oli sunnuntaiaamu ja liikenne paljon harvempaa, jotta olisi ollut mielekästä jäädä tutkimaan tuon toimintaa useamman ohituksen osalta.
 
Tuota olisi tietenkin mielenkiintoista seurata paikan päällä arkena vaikkapa 8 minuutin liikenteen aikana, nyt oli sunnuntaiaamu ja liikenne paljon harvempaa, jotta olisi ollut mielekästä jäädä tutkimaan tuon toimintaa useamman ohituksen osalta.
Näitä on aiemmin ratkottu esim. Tulppatien paikkeilla niin, että kaupunki on laittanut kameran nauhoittamaan ja siten havainnoitu miten vaunut ovat liikkuneet ja opastimet vaihtuneet. Opastimien tilat ja ilmaisinten tilat toki saadaan lokitiedoistakin kaivettua, mutta tuolla reitillä on monia kameroita, joista voidaan näitä tutkia. Toki helpoin on, jos on sattunut paikan päällä näkemään, koska kaikkialle kameroistakaan ei näe.
 
Viimeksi muokattu:
Koitin jo sivuston hakutoiminnolla vastausta hakea, mutta en löytänyt, joten;

Miksi raide-jokerilla (ja Tampereella) ei ole käytännössä lainkaan vastavaihteita linjalla? Onko syy (kuten aina) kustannustekninen, joka ilmeisesti on syy siihen miksi puolenvaihtopaikkoja on ylipäätään vähemmän raide-jokerilla kuin alunperin suunniteltiin, vai onko joku toinen syy esim. vaunun kulkuun liittyvä?
 
Muistaakseni U-käännös vasempaan on sallittu siellä, missä muutenkin saisi kääntyä vasempaan. Tuossa vasempaan ei voi kääntyä. Voin olla ihan väärässäkin toki!
 
Koitin jo sivuston hakutoiminnolla vastausta hakea, mutta en löytänyt, joten;

Miksi raide-jokerilla (ja Tampereella) ei ole käytännössä lainkaan vastavaihteita linjalla? Onko syy (kuten aina) kustannustekninen, joka ilmeisesti on syy siihen miksi puolenvaihtopaikkoja on ylipäätään vähemmän raide-jokerilla kuin alunperin suunniteltiin, vai onko joku toinen syy esim. vaunun kulkuun liittyvä?
Sitä on perusteltu turvallisuudella. Jos vaihde sattuisi olemaan väärässä asennossa, eikä kuljettaja huomaa sitä, hän ajautuisi vastaantulevan raiteelle, ja jos sieltä silloin tulee vaunu samalla hetkellä, käy huonosti.
 
En tarkkaa osaa sanoa, koska en ole ratasuunnittelija, mutta osasyinä ovat ainakin liikennöintitekniset ominaisuudet manuaalivaihteilla. Vastavaihteesta raiteenvaihtavan vaunun perässä tulevan vaunun on käännettävä vaihde jatkaakseen linjalla. Myötävaihteella vaihteen voi tämmöisessä tilanteessa ajaa auki. Lisäksi myös varmaan suistumisriski vähenee, kun vaihde ei voi normaali liikenteessä viedä poikkeavalle raiteelle.
 
Eli kulunvalvonnan ja suojastuksen puute? Koska ei tämä ole ongelma rautateillä tai metrossa.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Loogista. Toisaalta nyt poikkeustilanteissa vaunut vain kääntyvät ympäri eikä ongelmaosuuden ohittaminen ole vaihtoehto.
 
Raitiotien ja raskaampien raidejärjestelmien ero on juuri siinä, että raitiotietä ajetaan (pääosin) näkemällä

Ei kai sillä ole merkitystä onko myötä- vai vastavaihde, päästäänkö ongelmaosuuden ohi
 
Viimeksi muokattu:
Eli kulunvalvonnan ja suojastuksen puute? Koska ei tämä ole ongelma rautateillä tai metrossa.
Ainakaan Tampereella näissä poikkeustilanteissa käytettävissä vaihteissa ei ole sähköistä ohjausta eikä mitään valoindikaatiota ratikkakuskille, miten päin vaihde on. Voisin siis arvata, että myöskään mitään anturia, josta voisi etänä lukea vaihteen tilan, ei ole. Suojastusta ei voisi siis edes rakentaa, mutta kuten todettu, sitä ei raitiotieliikenteessä yleensä tarvita.
 
Yhden vuoron lähtöjäkin on peruttu aamulla ja aamupäivällä. Onkohan vaunutilanne niin kireä, että yhdenkin vaunun vikaantuminen ruuhkassa pahimmillaan aiheuttaa lähtöjen perumisia? Haagan liikenneympyrän luona kolarissa vaurioitunut vaunu lienee edelleen korjattavana.
 
Olen ajatellut varavaunuja olevan n. 3 kpl:tta. En toki enää ole vaunumäärää tarkasti seuranneena.

Eilen näin yhden vaunun koeajossa Itäkeskukselta ja varikolle. Pääsi vaan livahtamaan varikolle, niin, etten vaunun numeroa nähnyt kuin kaukaa varikon aidan toiselta puolen vauhdista. Olisi voinut täsmätä 620:ksi, mene ja tiedä, mutta viimeinen numero etenkin näytti muodoltaan jotakuinkin 0:lta.
 
Takaisin
Ylös