Ihan oikeansuuntainen havainto. Mutta minulla on myös sellainen käsitys että kaikissa Euroopan suurkaupungeissa on myös omat "nurmijärvensä".
......
Jopa Saksan kaupungeissa, jotka kärsivät rajusti 2. maailmansodan pommituksista, on ollut enemmän "in" asua keskustassa kuin jossain lähiössä, tai sitten johtuu siitä että lähiöitä meidän tuntemassa merkityksessä niissä ei ole, vaan vanhat esikaupungit ovat kiinni varsinaisen kaupungin kyljessä, eikä esim raitiovaunulla tai bussilla matkustaessa huomaa missä menee raja varsinaisen kaupungin ja esikaupunkien välillä, mutta sitten kun viimeiset kerrostalot on ohitettu, tullaan suoraan maaseudulle, jossa on meidänkaltaisten metsälähiöiden sijaan onkin matalasti mutta tiiviisti rakennettuja rakennettuja kyliä koristeellisine vanhanaikaisine taloineen, ja joka kylässä toimivat palvelut. Heidän "nurmijärvensä" ovat siis aivan toista luokkaa kuin meidän.
Suomalais-amerikkalainen omakotitalorakentaminen valtaville tonteilla poikkeaa voimakkaasti eurooppalaisesta rakennusperinteestä.
Euroopan suurkaupunkien nurmijärvet ovat todella aika erilaisia. Ne ovat yleensä huomattavasti tiheämmin rakennettuja ja merkittävä osa niistä on rakentunut vanhojen kylien kylkeen ja ne ovat paljon tiiviimpiä kuin Nurmijärvet. Keski-Euroopassahan on pitkään asuttu varsin tiiveissä kylissä. Suomessahan kyliä eurooppalaisessa mielessä ei oikeastaan ole isojaon jälkeen ollut. Suomalainen kylä on haja-asutusta, joka on melkein näköetäisyydellä toisistaan.
Suomen ja USA:n kaupunkirakenteen välillä on minusta huomattavan vaarallisia yhteneväisyyksiä, jotka muodostavat Suomessakin piilevän suurkaupungin autoistumis-, gettoutumis- ja slummiutumisriskin.
1) Omakotitaloasuminen suurilla tonteilla. USA:n suurkaupungeissa omakotiasumisen voittokulku käynnistyi 1920-luvulla, Suomen ainoassa suurkaupungissa ehkä 2000-luvulla.
2) Pieni kaupungin ydinalue ja voimakkaasti kasvava autokaupunki ympärillä.
3) Autoilumyönteinen ilmapiiri, matala joukkoliikenteen käyttö laajoilla alueilla ja suuri pienissä taajamissa asuvien osuus (Vrt. USA 1920-luvulla).
4) Kuntarakenteen hajanaisuus ja huono kaavoituksen sekä rakentamisen keskusohjaus. Suuri rakentamisen vapaus.
5) Korostunut halvan asumisen ja rakentamisen kaipuu. Korostetaan ajatusta, että kansalaisten pitää saada asua rakentaa niin kuin he haluavat ja että kaavoitus- ja hajarakentamismääräykset eivät saa asettaa rajoituksia kunnille ja yksilöille. Voimakas ajatus, että omalle maalle pitää saada rakentaa mitä haluaa. (Euroopassa rakentaminen on ollut kaupunkien ja kylien yhteisöllinen asia eikä suomalaisamerikkalainen perusrakennusoikeusajatus ole niin voimakas.)
Viimeksi muokattu: