Sitä lähinnä ihmettelen, että kun samaan aikaan rakennettiin moottoriteitä etelässä työllistämistöinä, niin rautateitä vain erämaassa.
Kyllä rautateihin investoitiin melkoisesti etelässäkin. Ei tosin kokonaan uusiin ratoihin mutta kunnostettiin vanhoja sekä tehtiin kaksoisraiteita ja rataoikaisuja.
Ehkä korpiratoja suunniteltaessa myös uskottiin radan tuovan alueelle automaattisesti vaurautta, koska näin oli aikaisemmin tapahtunut eikä otettu huomioon, että on sittenkin eri asia rakentaa rata kaupunkien välille tai teollisuuslaitosta varten kuin keskelle ei mitään.
Näistä lähtökohdista jos ajattelee, niin suomalaisella joukkoliikenteellä ei olle ollut kovin usein myötämäkeä sodanjälkeisenä aikana. Ainoat selvät poikkeuskaudet olivat 1970-luvun energiakriisi ja 1990-luvulla aloitettu kampanjointi saasteita ja ilmaston lämpenemistä vastaan.
En näkisi asiaa noin. Tärkeät päätökset rautateiden sähköistämisestä ja uusista oikoradoista tehtiin 60-luvun alkupuolella, vaikka tämä aikakausi näköjään mielletään pelkäksi autoilun kukoistuskauden alkamiseksi. Myös Helsingin metron rakentamisesta sekä nivelraitiovaunujen tilaamisesta päätettiin jo ennen ensimmäistä öljykriisiä.
Oikeastaan öljykriisit ja saasteita vastaan kampanjointi ovat tainneet vaikuttaa vain puheiden tasolla. Käytännön toimenpiteet ovat jääneet aika vähiin. Esimerkiksi johdinautoista luovuttiin pian öljykriisin jälkeen.
Viimeksi muokattu: