Bussien kunto

Tuossa on ollut keskiovissa jo pitkään ongelmia. Liikkuvat poikkeuksellisen hitaasti ja itseasiassa luiskakin näyttäisi olevan vähän kaartunut eli sillä voi olla merkitystä asiaan. Citeoiden ovitunnistimissa on muutenkin varsin paljon häiriöitä, oli kyseessä sitten vanhempia Tamwaren ovilla tai uudempia Venturan ovilla varustettuja yksilöitä.
Yleensähän sen rampin anturi on semmonen painoanturi joten jos se kaarellaan on selittää se sen vian. Valon pitäisi kadota mittaristosta, kun sen päälle menee seisomaan.
 
En tiedä onko tästä mainittu mutta KAH #1324 liikkeelle lähtiessä meinaa sammua eli kun kaasua painaa niin moottori ei tahdo pysyä käynnissä.

Muistan että VT #477 oli sama vika aikoinaan.
 
En tiedä onko tästä mainittu mutta KAH #1324 liikkeelle lähtiessä meinaa sammua eli kun kaasua painaa niin moottori ei tahdo pysyä käynnissä.

Muistan että VT #477 oli sama vika aikoinaan.
Mainitsin tuosta aiemmin havainnot hsl alueella osioon about 3kk sitten. Sen jälkeen ongelma katosi ja en pohtinut sitä sen enempää, on ilmeisesti palannut takaisin? Sikäli omituista sillä eilen matkustin juuri kyseisellä dösällä enkä huomannut ongelmaa. Minulle kuitenkin kerrottiin että on tyyppivika niissä.
 
Takaisin
Ylös