Se, että myös autoliikenne halutaan pitää mahdollisena kantakaupungissa ei ole asenneongelma, vaan arvokysymys.
Totta. Minulle se on yhtä hyvin arvo-ongelma. Kysymys on siitä, kumpi on tärkeämpi arvo, vapaus autoilla vai vapaus olla ilman autoa?
Minun ei ole vaikea vastata tähän sen vuoksi, että toinen on mahdotonta ja toinen ei. Eli vapaus autoilla ei ole mahdollinen, siksi se ei voi olla tärkeämpi kuin vapaus olla ilman autoa. Vai kinastelemmeko siitä, voiko Helsinki olla täysin autoilun varassa toimiva kaupunki? Edes sillä tavoin, että se yli puolet kansalaisista, jotka eivät itse voi käyttää autoa, saavat aina halutessaan jonkun toisen kuljettaman auton käytettäväkseen.
Kyse on siitä, halutaanko ylläpitää useille liikennemuodoille sopivaa kaupunkia vai järjestetäänkö kaikki liikenne raitioliikenteen ehdoilla.
Ei kai liikennemuotojen määrä ole mikään tavoite tai arvo, vaan kaupungin viihtyisyys ja toimivuus. Eikä tärkeätä ole sekään, että on raitioliikennekaupunki. Sattuu vain olemaan niin, että Helsingin liikennemäärillä viihtyisyyden ja toimivuuden kannalta optimaalinen liikenneväline on raitiotie tuettuna bussiliikenteellä. Eri liikennemuotoja Helsingissä voisi luonnehtia vaikka seuraavasti:
- Kävely: Etäsiyydet ovat liian pitkiä kävelylle.
- Pyöräily: Etäisyydet ja maasto-olot sekä vuodenaikavaihtelu liian haastavat.
- Autoilu: Kantakaupungin rakennus- ja väestötiheys liian suuri. Kantakaupungin ulkopuolella riittävä tieverkon kapasiteetti tulee kohtuuttoman kalliiksi.
- Bussi (polttomoottori- tai sähköbussi): Kantakaupungin rakennus- ja väestötiheys liian suuri. Joukkoliikenteeksi kallis.
- Raitiovaunu (eurooppalainen): Esikaupunkivyöhyke osin liian harva.
- Metro (eurooppalainen): Kantakaupunki liian pieni, ulkopuolinen alue liian harva.
- Metro (helsinkiläinen) ja paikallisjuna: Kantakaupunki ja esikaupunkialue liian tasaisesti hajautunut eli ei hajakeskittynyt.
Listasta nähdään helposti, että seudun liikenne voi käyttää raitioteitä ja busseja, jotka paikkaavat toistensa puutteet. Muut liikkumismuodot edellyttävät tuekseen ratikkaa ja busseja, mukaanlukien autoilu.
Raitioliikennettä parantavien ratkaisujen hintana on henkilöautoliikenteen sujuvuuden suuri huononeminen kantakaupungissa, autoliikenteen siirtyminen isommilta kaduilta nykyisille asuntokaduille, vuorovälien ja pysäkkimatkojen pidentyminen osalla verkosta sekä bussiliikenteen sujuvuuden heikentyminen.
Tästä olen täysin eri mieltä ja Laaksosen Mikon kanssa samaa mieltä. Se, että raitioliikenne ja esikaupunkien bussiliikenne on sujuvaa, ei haitta millään tavalla sitä autoilua, joka ylipäätään on mahdollista. Ja toisin päin, joukkoliikennettä haittaavat ratkaisut eivät tuo mitään merkittävää etua autoilulle.
Pari esimerkkiä tästä.
Pääkatujen
raitiotie- ja joukkoliikennekaistat voitaisiin toki poistaa ja antaa autojen täyttää nämä kaistat. Katuverkon kapasiteetti ei muutu muualla miksikään. Ja muun katuverkon kapasiteetti on se, mikä autoilun maksimimäärän rajoittaa. Käytännöllisimmin ilmaistuna se, miten monta autoa tunnissa kantakaupungissa voidaan pysäköidä.
Nyt kantakaupunkiin tulevaa automäärää säädetään moottoriteiden päissä. Ilman joukkoliikennekaistoja tämä säätäminen voitaisiin siirtää pääkatujen ja niiden poikkikatujen risteyksiin. Autoilijan aika kasvaisi, koska nyt kohtuullisen sujuvana pidetty autoliikenne säätöpisteiden sisäpuolella puuroutuisi. Sen lisäksi kaikkien joukkoliikennematkustajien sujuva liikenne muuttuisi yhtä hitaaksi kuin nykyistä heikompi puuroutunut henkilöautoilu.
Toinen esimerkki
liikenne-etuuksista. Autojen liikennevirta on jatkuva, joten valo-ohjatun risteyksen toiminnassa ainoastaan kiertoajan eli kunkin suunnan odotusajan pituus vaikuttaa valo-ohjatun risteyksen autoliikenteen keskinopeuteen. Risteyksen kapasiteetti puolestaan on odotusajan ja läpäisyajan suhde. Odotusaika sisältää sekä poikkeavan liikenteen ajoajan että kiinteän varoajan. Odotusaikaa ei siis voi pidentää määrättömästi, vaikka se nostaisi kapasiteettia, koska se alentaisi liiaksi nopeutta. Odotusaikaa ei taas voi lyhentää määrättömästi, koska se laskee kapasiteettia. Käytännössä optimikiertoajat ovat 1,5–2,5 minuuttia.
Joukkoliikenteellä ei voi olla liikenne-etuutta, jos ajoneuvovirta on autojen tapaan jatkuva. Näin on tilanne jo nyt bussikaistoilla. Liikenne-etuus voi olla, jos ajoneuvovirta ei ole jatkuva vaan ajoittainen, eli tarvitaan suurempi yksikkö kuin bussi, eli raitiovaunu. Liikenne-etuus tarkoittaa, että joukkoliikenteelle annetaan risteykseen läpäisyaikaa vain silloin kun ajoneuvo tulee ja vain sen ajan kuin risteyksen ohitukseen tarvitaan.
Liikenne-etuus ei heikennä autoilijan asemaa, koska liikenne-etuus ei pidennä autoilijan odotusaikaa eikä muuta kiertoaikaa. Liikenne-etuus voi vain parantaa autoilijan asemaa, koska liikenne-etuus lyhentää autoilijan odotusaikaa verrattuna siihen, että autoilija odottaa vaunua, jota ei sillä hetkellä satu tulemaan.
Väitteet siitä, että liikenne-etuudet merkitsevät jotain muuta kuin yllä ovat pötyä. Vihreät aallot toki sekoavat, mutta vihreät aallot eivät ole mahdollisia kuin poikkeustilanteissa, jolloin yhden suunnan etuus perustuu toisen suunnan ja poikittaisen liikenteen hidastumiseen. Tiedän, että Helsingissä on simuloitu joukkoliikenne-etuuksia ja saatu tulokseksi, että autoliikenteen keskinopeus laskee. Mutta simulointi onkin tehty nykyverkolla, ei joukkoliikenteen liikenne-etuuksia varten suunnitellulla verkolla.
Lisäksi, matka-aikaa tulee optimoida koko järjestelmässä, ei vain autoilijoiden kohdalla. Kun kantakaupungissa 2/3 liikenteestä on joukkoliikennettä, järjestelmän matka-ajan optimoinnissa ensisijalla on silloin joukkoliikenne.
Antero