Liikenne voidaan helposti suunnitella niin, että jollakin osuudella on x vuoroa tunnissa. Mutta kun mukaan tulee keskustaratikoita, jotka saattavat seisoa pari minuuttia odottamassa roskisautoa kapealla kadulla, tulee ongelmaksi, että lyhyellä aikavälillä vuoroja on liikaa, vaikka tuntitasolla ei tulisikaan ongelmaa.
”Esikaupunkiratikka” muuttu ”keskustaratikaksi” kun se tulee kantakaupunkiin, aivan kuten tapahtuu busseillekin. Samassa jonossa ajavat Mannerheimintiellä Jyväskylän pikavuorot kuin HKL:n ostoliikennekin. Tämän vuoksi ei kuitenkaan ole Kamppiin saapuvaa pikavuoroliikennettä lopetettu, mutta esikaupunkien ja kantakaupungin välille ei muka tästä syystä voi järjestää raitioliikennettä. Bussiliikennettä kyllä voi.
En ole lukenut yhtään perustetta, mikä estäisi järjestämästä ”keskustaratikoiden” liikennettä sujuvaksi. Eikä sitä estä roskisautotkaan. Ainoastaan silloin, kun niiden sallitaan tai jopa ohjeistetaan seisoa raitiotieradalla. Mutta miksi niin pitäisi tehdä?
Kysymys on vain ja ainoastaan halusta. Joukkoliikenne voidaan hoitaa kantakaupungissa sujuvasti sillä kapasiteetilla kuin tarvitaan. Ketjun otsikon mukaisia teknisiä esteitä ei ole. Autoilua ei voida hoitaa sujuvasti. Vain pieni osa kokonaisliikenteestä voidaan hoitaa sujuvana autoiluna, loppu on pakko hoitaa joukkoliikenteenä. Tämä on tekninen välttämättömyys, kun katuverkon kapasiteetti ei riitä.
Suomessa ja Helsingissä on kyllä tapana väittää, että asenteelliset ongelmat olisivat teknisiä ongelmia. Niin tässäkin. Mutta ei ole tekninen ongelma, ettei kantakaupungin raitioliikennettä tehdä sujuvaksi, vaan se on asenneongelma.
Olisikohan fiksumpaa keskustella asenneongelmista eri ketjussa, jotta asenteiden ja tekniikan erot kävisivät selviksi?
Sitten pysäkeille kertyy jonoa eikä tehokkaita liikennevaloetuuksia voida enää järjestää kaikille vuoroille, kun vihreää pitäisi pystyä antamaan aina pysäkkiajan välein, mikä on liikennevalojen normaalikiertoa selvästi lyhyempi aika.
Tämä ei ole tekninen ongelma.
Jos rataosa on aikataulutettu ”täyteen”, myöhästyminen johtaa pysyvään yhden vuoron verran myöhässä ajoon sekä myöhästyneellä että sen jälkeen tulevilla vuoroilla. Jos nyt ajatellaan, että kyse on vaikka linjasta 3, se vuorot kulkevat myöhästymisestä eteenpäin jokainen myöhässä niin kauan, kunne on tilaisuus korjata tämä ”vaihesiirto”. Nykyään kun tällaista tapahtuu, korjaus tehdään usein oikeisemalla osa reitistä. Jos ei oikaista, korjaus tehdään sitten, kun vuoroväli harvenee niin, ettei käytetä enää radan jokaista kapasiteettiväliä.
Olennaista on, että liikenne pidetään muuten hallinnassa. Eli esim. myöhästyneelle linjan 3 vuorolle ei anneta esim. Laajasalon vuoron ”viivaa” eli kapasiteettivarausta. Ratkaisun periaate on yksinkertainen: Myöhään jäävän vuoron ei anneta sotkea muuta ajallaan kulkevaa liikennettä, ainoastaan oma linjansa.
Hyvä on huomata myös, ettei edellä kuvattu käytäntö juurikan vaikuta matkustajapalveluun, sillä myöhästymisen jälkeen ajetaan kuitenkin vuoroja kuten on luvattu. Matkustajalle ei ole merkitystä, ajaako vaunu omaa viivaansa vai ajavatko kaikki vaunut seuraavaa viivaa. (Viiva on graafisen aikatauun käsite. Graafisessa aikataulussa jokaista vuoroa kuvaa yksi viiva aika-sijainti -koordinaatistossa.)
Antero