- Liittynyt
- 18 Elokuu 2006
- Viestit
- 2,312
Toisaalta maantieteellinen keskittyminen tekee helpoksi myös ei-toivottavan kommunikaation, kuten kulissien takana kähminnän. Eduskunnasta tai ministeriöstä on helppo piipahtaa jutustelemaan säätiötahojen kanssa... Jos piirit eivät olisi niin pienet, hallinto olisi läpinäkyvämpää.
Nimenomaan näin. Suomessa on liikaa asioita keskitetty keskushallinnolle muka tehokkuuden parantamiseksi. Samalla häviää kosketus eri alueiden realiteetteihin aivan kuin Jani P tuossa aiemmin selosti. Suomi ei maantieteellisesti pienene yhtään vaikka kaikki hallinto keskitettäisiin etelärannikolle. Keskushallinto voisi olla paljon nykyistä ohuempi ja keskittyä aidosti valtakunnallisiin asioihin kuten ulkosuhteisiin, puolustukseen yms. Suurin osa päätöksenteosta hoituisi luontevammin maakunnan tasolla. Esimerkiksi infrahankkeet ovat tyypillisesti useimmiten maakunnallisia vaikutusalueensa perusteella.
Maakunnallinen itsehallinto saattaa alkuun kuulostaa siltä, että rakennetaan päällekäistä hallintoa jokaiseen maakuntaan. Kuitenkin maakuntahallinto voisi olla huomattavasti tehokkaammin hoidettu kuin jos samat asiat hoidettaisiin keskushallinnossa. Keskushallinnossa täytyy päätöksenteon pohjaksi aina laatia selvityksiä ja mietintöjä joilla kartoitetaan jonkun asian tila valtakunnallisesti. Näin täytyy tehdä, jotta päätöksillä ei olisi ei-toivottuja haittavaikutuksia ja jotta resurssit saataisiin kohdistettua tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.
Maakuntahallinnossa ei tarvittaisi tällaista byrokratiaa. Maakunnallinen viranhaltija pystyy oman arkikokemuksensa kautta tuntemaan maakuntansa tilan varsin tarkasti ja sen perusteella päättämään tarvittavista toimista suoralta kädeltä ilman että välillä täytyy abstrahoida asiat mietinnöksi ja sitten vastaavasti yrittää viedä abstraktit päätökset takaisin konkretian tasolle. Myös demokraattinen kontrolli olisi parempi kun äänestäjät ovat lähellä ja pystyvät tarkkailemaan viranhoitoa suoraan ja tarvittaessa kritisoimaan päätöksiä suoraan ilman että viranhaltijalla on mahdollisuutta piiloutua jonkun abstraktin valtakunnallisen politiikkalinjauksen taakse.
Maakunnallinen itsehallinto lopettaisi napinan "Helsingin herroista" kertaheitolla. Jos päätökset täytyisi tehdä itse, niin sitten tyhmistä päätöksistä ei voisi syyttää ketään muuta kuin itse äänestettyjä tyhmiä päätöksentekijöitä. Sama juttu rahoituksen suhteen: jos rahat täytyy itse kaivaa omista taskuista maakunnallisen verotuksen kautta, se hillitsee ylilyöntejä alueilla, joilla ei oikeastaan olisi varaa turhiin yliraskaisiin investointeihin -- täytyy siis priorisoida asioita niiden todellisen merkityksen mukaan eikä sen mukaan miten niihin saadaan "ulkopuolista" rahoitusta.
Kenties aivan karmeimmin uhanalaisia maakuntia varten voisi olla jotain EU:n tyylisiä koheesiorahastoja, mutta periaatteen tulisi olla että kukin maakunta pärjätköön omillaan.
Täytyy huomata, että tällainen maakuntahallinto olisi itse asiassa nykymallia paremmin EU:n subsidiariteettiperiaatteen mukainen. Sehän tarkoittaa, että päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä kansalaista. Maakunta on lähempänä kansalaista kuin valtakunnallinen tai EU:n keskushallinto, joilla on kuitenkin oma roolinsa sellaisissa asioissa, joissa keskittämisestä saadaan aitoa hyötyä. Eihän esim. ole ajateltavissa, että kukin maakunta neuvottelisi USA:n kanssa oman Open Skies -sopimuksen vaan kyllä järkevää on, että neuvotteluosapuolina ovat EU ja USA.
---------- Viesti lisätty kello 16:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 16:05 ----------
Muuten: keskushallinnon rooli tällaisen maakuntahallinnon oloissa voisi hyvin olla toimiminen hyvien käytäntöjen luojana ja tarpeellisia selvityksiä tekevänä palvelukeskuksena. Tehtävät olisivat lähellä nykyisiä, mutta resursointi voisi olla huomattavasti keveämpää eikä toisaalta silloin toimittaisi virkavastuulla, kun keskushallinto ei tekisi päätöksiä vaan antaisi suosituksia, joiden pohjalta maakunnalliset päättäjät voivat tehdä päätöksiä, jos pitävät suosituksia asianmukaisina. Ja jos eivät pidä, niin sitten päättävät muilla kriteereillä tai tilaavat yksityiseltä konsulttitoimistolta oman selvityksensä.
Kansalaisten tasa-arvoisuus alueiden kesken toteutuisi siten, että jos joku kokee tulleensa väärin kohdelluksi, voisi haastaa maakunnan oikeuteen. Oikeudessa sitten punnittaisiin onko maakunnallinen päätöksentekijä syyllistynyt laiminlyöntiin. Jos esimerkiksi sairas jää ilman hoitoa, viime kädessä oikeudessa ratkaistaisiin oliko tällä oikeutta hoitoon vai ei, ja päätöksistä muodostuisi valtakunnallisia ennakkotapauksia. Mitään valtakunnallisia ennakkoon määriteltyjä kriteerejä ei välttämättä tarvittaisi (eikä siis myöskään raskasta keskushallintoa joka ne luo) vaan oikeuden harkinnan pohjana voi toimia perustuslaki, siellä turvatut oikeudet ja niiden tulkinta.