Jos on kiinnostunut joukkoliikenteestä, sen historiasta tai vaikkapa erityisesti raitiovaunuista, niin pistää miettimään, minkälainen arvomaailma on yhteensopiva tämän harrastuksen kanssa.
Tämä on aikamoisen pelottava, suorastaan dystooppinen ajatus. Tulisiko jonkinlaisen epämääräisen arvopohjan määritellä yksilön kiinnostuksenkohteet, tai päinvastoin? Saisiko ihminen matkustaa raitiovaunulla, jos äänestäisi vaaleissa kokoomusta? Saisiko ihminen olla kiinnostunut joukkoliikenteestä, jos äänestäisi vaaleissa perussuomalaisia? Pitäisikö ihmisen olla rasisti, jotta saa kuulua Mersu-klubiin?
Minusta sellainen arvomaailma, jossa pyritään järjestämään Helsinkiin järkevänhintaista asumista heille, jotka tarvitsevat asunnon täältä työn tai vaikkapa opiskelun vuoksi, istuu oikein hyvin joukkoliikenneihmiselle.
Minä voisin ihan hyvin vastakysymyksenä esittää, kuinka tuo väestönsiirto käytännössä toteutetaan ? Mutta koska tuota esität niin jään kuuntelemaan tuota toteutusta, erittäin mielenkiintoinen vastaus tulee olemaan joka tapauksessa !
Kuinka se käytännössä toteutetaan? Siihen vaaditaan varmasti muutaman vuoden pohjatyöt ja lakimuutokset, joten sellaista työtä on tässä foorumiviestissä vähän vaikea lähteä ilmaiseksi tekemään.
Mutta perusidea on toki helppo: jos ruokakunnan tulot koostuvat pidemmän aikaa yksinomaan yhteiskunnan tuista, on tukien saamisen edellytyksenä jatkossa se, että ruokakunta asuu yhteiskunnan osoittamassa asunnossa.
Helpointa tuo on yksin asuvan kanssa: tietyn aikarajan jälkeen tukirahojen maksaminen loppuu, ja edellytyksenä maksamisen jatkolle on (yhteiskunnan kustantama) muutto yhteiskunnan maksamaan asuntoon. Valinta jää yksilölle itselleen.
Perheet ovat hankalampia: jos kahdesta aikuisesta toinen käy töissä ja toinen saa yhteiskunnalta tukia, on kuitenkin kokonaisuutena parempi, että asuvat siellä, missä työssäkäyvän työpaikka on. Eli ei pakkomuiluteta Kajaaniin, jossa molemmat jäävät työttömiksi. Mutta entäs sitten, kun perheessä kukaan ei käy töissä, mutta yksi perheen lapsista on vaikkapa musiikkipainotteisessa lukiossa. Olisiko sekin pätevä syy jäädä Helsinkiin? Ehkäpä ei kuitenkaan.
Kaikkein vaikeinta olisi ratkaista erilaisia perhesideongelmia. Isoäiti ei tienaa mitään ja elää vain yhteiskunnan tukien varassa, kun ei vielä eläkkeellekään pääse. Mutta hoitaa lapsenlapsia ja mahdollistaa siten lasten vanhempien työssäkäynnin. Mitä tehdään? Raa'assa systeemissä isoäiti passitetaan Kajaaniin, elleivät hänen lapsensa ryhdy maksamaan isoäidin "sossutukia" omasta pussistaan tai elleivät lapset ota isoäitiä luokseen asumaan. Voisko anomuksella saada poikkeuksen, vai loisiko se systeemin, jossa kekseliäimmät sanasepot välttyisivät muutolta?
Eli Salomaa, minulla ei ole tarjota sinulle tässä nyt täydellistä suunnitelmaa sosiaaliturvauudistukseksi Suomessa. Enemmän on kysymyksiä kuin vastauksia.
Mutta ehkäpä tästä nyt saisit kuitenkin hiukan kiinni pointista, eli meillä on Helsingissä ja yleisemminkin pk-seudulla valtava pula asunnoista, mikä pakottaa pienpalkkaisia mutta kaupungin pyörittämiselle keskeisiä ihmisiä kohtuuttoman matkan päähän tästä meidän pienestä metropolistamme, kun samaan aikaan asuntoja ovat onnistuneet saamaan ihmiset, jotka eivät mitenkään myötävaikuta kaupungin pyörittämiseen ja jotka voisivat elää yhteiskunnan tukiin perustuvaa arkeaan vallan hyvin jossain muuallakin maassa.
Ja kuten sanottu, maailmaan mahtuu kyllä mielipiteitä. Sinun ei tarvitse ottaa minun mielipidettä omakseni, vaan saat jatkossakin olla sitä mieltä, että on aivan oikein pakottaa Töölön lastentarhanopettajat asumaan Hyvinkäälle vain, jotta saadaan Kontula täyteen sossupummeja.
Alkoholismiin sairastunut ei pakota ketään kolmen työmatkoihin.
Kyllä pakottaa.
