HSL:n liikennöintisuunnitelma 2025 - 2026

Piirustuksen mukaan kadulla on tilaa 3:lle pysäkille ja 3:lle linja-auton pysäköintipaikalle tai 6:lle pysäköintipaikalle, mikäli lähtöpysäkit jäävät Kalasataman metroaseman alle.
Käytännössä vain 6 odotuspaikkaa on mahdollinen ratkaisu, koska kadun oikealla ja vasemmalla puolella olevat paikat ovat toisiansa vastapäätä. Viimeisestä vasemmanpuoleisesta odotuspaikasta ei olisi siis mahdollista koukata mihinkään oikeanpuoleiseen paikkaan ajamatta koko korttelin ympäri.

Kaasutehtaankadun arvioitu valmistumisajankohta on epämääräisesti vain vuosi 2025. Ilmeisesti rakennustöitä ei ole vielä aloitettu eikä kadun rakentaminen jostain syystä näy edes tämän tai ensi vuoden rakentamisohjelmassa. Liekö valmistumassa tänä vuonna.
Oletan, että olet löytänyt tuon valmistumisajankohdan katusuunnitelmasta. Kun katusuunnitelmia laaditaan, rakentamis- ja rahoituspäätöstä ei ole yleensä tehty. Tuo vuosi on siis vain alustava arvio, josta saa jonkinlaisen kuvan kiirellisyydestä. Kaasutehtaankatu on ensisijaisesti tapahtumakorttelia – ei bussiterminaalia – varten rakennettava katu. Tapahtumakortteli on edennyt hitaasti, joten kadullekaan ei ole ollut tarvetta. Nyt näyttää siltä, että tapahtumakorttelin rakentaminen saattaisi alkaa jo ensi syksyllä. Kadun rakentaminen saattaisi siis myös alkaa seuraavan vuoden aikana, vaikka sitä ei löydykään vielä rakentamisohjelmasta.
 
Uutena on sitten 56:n siirtyminen Panimokadulta 17.8. alkaen metroaseman eteläpuolelle Koksikadun ja Vilhonvuorenkadun kulmassa olevalle kentälle, jonne 50 ja 59 kulkivat ennen Vinsentinkadulle jatkoa. 738:lta ei löydy vastaavaa muutosta.

Linjan 56 muutos on hävinnyt kuljettajaohjeesta.

714, joka on merkitty alkamaan 1.6. ei näy vielä reittioppassa, eikä myöskään linjan 23 yhteydessä kummitteleva 23B. Reittiopas on tosin muutenkin ihan kiemuralla. Jokainen linjasivu antaa tällä hetkellä tyhjän sivun viestillä palvelinvirheestä.

Kuljettajaohjeen mukaan kesäliikenteen ajaksi merkitty poikkeusliikenne Rautatientorin ja Hakaniemen linjoille näyttää peruntuneen. Aikaisemmin Rautatientorin linjojen oli tarkoitus ajaa Haapaniemenkadun, Hakaniemensillan ja Siltavuorenrannan kautta eteläänpäin ja Hakanimenlinjat olisivat tehneen piston Siltasaarenkadulle Hämeentieltä, mutta nyt linjat jatkavat nykyisillä poikkeusreiteillä marraskuuhun asti.

Raitiolinjoilla 2 ja 9T näkyy yhden päivän poikkeusreitti Mannerheimintien ja Aleksantierinkadun kautta 20.5. kuin Mikonkadulla olisi jokin työmaa.
 
Kaasutehtaankadun katusuunnitelma on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymiskäsittelyyn 20.5.2025. Rakentamisesta ei ole tietoa. Kadun rakentamisen myötä on mahdollista siirtää Kalasatamaan päättyvien bussilinjojen päätepysäkkejä sen varteen jo ennen kuin Hanasaaren bussiterminaali valmistuu.
 
Viimeksi muokattu:
Vs. Toimitusjohtajan päätös linjojen 166/K ja 167 muutosten lykkäämisestä toistaiseksi vesihuoltotyömaan takia https://hslfi.oncloudos.com/vhp/202560931.PDF 166K kulkee ainakin vielä tietyömaan ensimmäisessä vaiheessa työmaan kautta.

Taas 533:lle Finnoossa kadunrakentamisen takia kaavaillun poikkeusreitin aloitusajankohdaksi on päätetty 19.5. https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=official_decision&id=202560528 Liikennöintisuunnitelma mainitsi vain kevään 2025.
Varmaan 162 ja 165 aikatauluun myös nämä vaikuttavat nämä työmaat.
 
Näyttää vaikuttavan myös 162:n reittiin, jonka päätepysäkki siirtyy kuljettajaohjeen mukaan Kauklahden puistotielle pysäkille Hollanninmylly, jonne se tekee yksisuuntaisen kierroksen linjan nykyistä reittiä Kustaankartanontielle ja sieltä linjan 163 reittiä takaisin Espoonlahdesta tullessa.

Kuljettajaohjeeseen on myöskin tullut Mannerheimintien peruskorjauksen valmistumisen jälkeisiä reittejä alkamispäivämäärällä 1.9.2025. Linjoilla 2, 4 ja 10 on siis paluu normaaleille reiteille, mutta linjalta 3 on ilmeisesti vielä päivittämättä.
 
Näyttää vaikuttavan myös 162:n reittiin, jonka päätepysäkki siirtyy kuljettajaohjeen mukaan Kauklahden puistotielle pysäkille Hollanninmylly, jonne se tekee yksisuuntaisen kierroksen linjan nykyistä reittiä Kustaankartanontielle ja sieltä linjan 163 reittiä takaisin Espoonlahdesta tullessa.

Kuljettajaohjeeseen on myöskin tullut Mannerheimintien peruskorjauksen valmistumisen jälkeisiä reittejä alkamispäivämäärällä 1.9.2025. Linjoilla 2, 4 ja 10 on siis paluu normaaleille reiteille, mutta linjalta 3 on ilmeisesti vielä päivittämättä.
Tuskin kolmosen reittiä tullaan päivittämään, koska sen perusreittihän kulkee Linnanmäen kautta.
 
Perusreitti kulkee vain Kuusitielle asti, eikä Pikku-Huopalahteen, minne 10 on taas palaamassa kuljettajaohjeen mukaan 1.9. Korppaanmäessä ei ole edes enää ohitusraidetta, jotta sinne voisi ajaa kahta linjaa luotettavasti.
 
Perusreitti kulkee vain Kuusitielle asti, eikä Pikku-Huopalahteen, minne 10 on taas palaamassa kuljettajaohjeen mukaan 1.9. Korppaanmäessä ei ole edes enää ohitusraidetta, jotta sinne voisi ajaa kahta linjaa luotettavasti.
Totta, minun moka. Kato, kun ajattelin vain sitä Ooppera - Reijolankatu osuutta. Tosin päivitys tulee varmaan kesän aikana.
 
Nyt linja 3:nkin reitti on päivitetty kuljettajaohjeeseen.

Lisäksi Hakaniemen katkoksen jälkeiset reitit ovat tulleet näkyviin päivämäärällä 6.10. eli kuukauden ennen alkuperäistä valmistumismääräaikaa.

Linja 5 oli palannut ohjeeseen jo aikaisemmin viikon aikana, mutta nyt näkyvät myös linjojen 3, 6, 7 ja 9 normaalit reitit. Linja 6B on merkitty loppumaan 7.9. ja 7B:llä on 8.9. alkaen maaliskuun mukainen reitti Sörnäisiin. 9B:llä tätä ei ole, mutta se on ilmeisesti päivittämättä, koska loppumispäivämäärä on edelleen aikaisempi 2.11. Linjalla on kuitenkin yksittäinen hallireitti Sörnäisiin 8.9. alkaen.

Jos muutokset toteutuvat näin ja riippuen vaikuttaako Mäkelänkadun peruskorjaus liikenteeseen vasta myöhemmin, raitioliikenteessä ei ole yhtään linjaa poikkeusreitillä ensimmäistä kertaa sitten 3.4.2022.
 
Viimeksi muokattu:
Jos muutokset toteutuvat näin ja riippuen vaikuttaako Mäkelänkadun peruskorjaus liikenteeseen vasta myöhemmin, raitioliikenteessä ei ole yhtään linjaa poikkeusreitillä ensimmäistä kertaa sitten 3.4.2022.
Siitä on ollut huonosti tietoa saatavilla. Remontoitavan osuuden lehmuksista aiotaan kaataa alle puolet, mikä tarkoittanee, että rata-aluetta ei myllätä niin perusteellisesti kuin Mannerheimintiellä. Toivottavasti raitioliikenteen katko ei kestä kovin pitkään ainakaan Sturenkadun ja Kumpulantien välisellä osuudella, koska sinä aikana ykkönen ja seiska eivät pysty liikennöimään Mäkelänkadulla lainkaan. Vähintään Sturenkadun risteys olisi hyvä nopeasti valmiiksi, jotta edes Sturenkadulla pystytään liikennöimään, sillä Roineentien pysäkkikin on tyhjää parempi raitioliikenteen kannalta. Onhan Mäkelänkadulla tiheä bussiliikenne, mutta raidekertoimella on vaikutusta. Onko muuten Mäkelänkadun loppupätkää tarkoitus peruskorjata lähivuosikymmeninä? Ainakin Radanrakentajantien risteys peruskorjattiin Kalasataman raitiotien rakentamisen yhteydessä, joten raitiolinjojen 11 ja 13 liikennöintiin sillä tuskin olisi vaikutusta mutta mm. tulevan Pakilan linjan liikennöintiin kyllä.
 
Vanhan "Kelan talon" alueelle rakentaminen ainakin tulee muuttamaan mäkelänkadun ja koskelantien risteiksen läheisiä ratkaisuja. Mutta siihenkin on kai vielä hetki. Varmaan viimeistään Mäkelänkadun Bulevardin rakentamisen yhteydessä myös tuo osa rempataan. Sitä on kai suunniteltu vuosikymmenen vaihteeseen.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 8.6
Takaisin
Ylös