Tästä on puhuttu ennenkin, Helsingissä päätettiin pysyä hevosraitioteiltä periytyvissä mitoituksissa ja soveltaa niitä osittain uusiin pikaratikkalinjoihinkin. Ei ollut rohkeutta hypätä nykyaikaan. Tämä hyppy olisi tietenkin tarkoittanut kahden ratikkajärjestelmän oloa siirtymäkauden aikana. Jokeri on kuitenkin edelleen erillinen järjestelmä ja Vantaakin tehdään perinteitä kunnioittaen. Mahdollisuus on siis jo hukattu ainakin parin sukupolven ajaksi.
Olet aika varma, että Helsinki saa hyvät ratikat. Mutta vaikka ei saisikaan, se ei johdu tästä hankintaprosessista sinänsä, jonka ongelma on sen suorahankinnaksi muuttunut lopputulema.
Entä jos tästä tulee maan tapa? Itse asiassa se jo ollut tapana monessa julkisessa hankinnassa, mutta ei miljardiluokan hankinnoissa. (toivottavasti...)
Täysin varmaahan maailmassa ei ole mikään, ja myös Stadlerin lähihistoriasta löytyy vaunutyyppejä, jotka asiakkaan rataverkolla eivät olekaan toimineet aivan odotetusti. TINA-vaunutyypin telien tärinä on tästä esimerkki, ja sitähän tässä keskustelussa on jo käsiteltykin. Johon on lisättävä, että Stadler työskentelee tärinäongelman ratkaisemiseksi aktiivisesti niissä kaupungeissa, joissa sitä esiintyy, ja myös päätti tarjota Helsinkiin vaunua, jossa on toisenlaiset telit: isompi pyörän halkaisija on paitsi vähäisemmän tärinän kannalta Helsinkiin parempi, myös talviominaisuudet huomioiden onnistuneempi ratkaisu.
Näen selkeitä trendejä siinä, miten vaunuvalmistajien tuotteet kehittyvät. Stadlerin kohdalla tuotteiden laatu on vuosien varrella ollut enimmäkseen paranemaan päin, Skodan kohdalla suunta on ollut toinen, jos ei lasketa Suomesta tehtyjä Transtech-kauppoja. Totta kai minuakin harmittaa, ettei Skoda saanut aikaan hyväksyttävissä ollutta tarjousta, mutta asia ei ratkea leikkimällä, että vaatimusten vastainen tarjous sittenkin olisi ollut vaatimusten mukainen. En voi kuin olla pahoillani Otanmäen väen puolesta, joiden työpaikoista on tullut kovin uhanalaisia konsernin pääkonttorista säteilevistä syistä, joille otanmäkeläiset itse eivät voi yhtään mitään.
Pointtini oli ennen muuta se, että muuttamalla tarjouskilpailun ehtoja tarjousten määrä olisi saattanut kasvaa, mutta teknillis-taloudellisessa mielessä hyvien tarjousten määrä ei. En haluaisi ajatella, että tässä kiistatta poikkeuksellisessa hankinnassa olisi kyse "maan tavasta" yhtään missään mielessä. On todella harvinaista, että kukaan tekee Suomessa sellaisia miljardiluokan hankintoja, joiden toimittamisesta laadukkaasti selviäisi vain yksi tai kaksi firmaa maailmassa. Lähinnä tulee mieleen jäänmurtajat, eikä niidenkään hankintoja kilpailutettaessa ajatella prosessin menneen vikaan siinä vaiheessa, jos hyväksyttäväksi katsottavia tarjouksia tulee vain 1-2 telakalta eikä kymmeneltä. Ero lienee lähinnä mielikuvissa: suuri yleisökin mieltää jäänmurtajat erityistuotteeksi. Helsingin raitioteiden poikkeuksellinen luonne ei samalla tavalla ole selkäytimessä. Eikä Suomessa myöskään laajasti tiedetä sitä, ettei Helsingin takavuosien Variotram-skandaali ole aivan ainutlaatuinen. Euroopassa on viimeisten 20-30 vuoden aikana tehty useita raitiovaunuhankintoja, joissa teknisiä vaatimuksia ei ole määritelty riittävän tiukasti, ja lopputuloksena on ollut enemmän tai vähemmän virheellinen hankinta.