Antero Alku
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 28 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 7,552
Tein HKL:lle aiheeseen liittyvän selvityksen 2009, julkaisu B: 11/2009, Henkilökunta raidejoukkoliikenteessä.
”Rahastajia” tai muita asiakaspalvelijoita on käytössä Lontoossa Docklandsin kevytmetrossa, Amsterdamin ratikoissa, Tukholman Tvärbanalla ja Kööpenhaminan metrossa. Vartijoita on käytössä laajasti, mutta heidän toimenkuvaansa ei kuulu normaaliasiakkaiden palvelu. Amsterdamissa rahastajien pitäminen perustuu liikennelaitoksen ulkopuolelta saatavaan työllistämistukeen. Lontoossa asiakaspalvelijan on tutkittu lisäävän käyttäjiä, samoin Kööpenhaminassa. Tukholmassa ratikka koetaan turvallisimmaksi joukkoliikenteeksi, mutta vertailun mahdollisuutta konduktöörittömään ratikkaan ei ole.
Jos metron kuljettajat muuttuvat matkustamossa päivystäviksi asiakaspalvelijoiksi, tämä voi olla jopa taloudellisesti kannattavaa. Levottomuuksia pelkäävät ihmiset uskaltavat matkustamaan metrossa, mikä lisää lipputuloja. Henkilökuluja voidaan säästää, kun kokonaishenkilömäärä vähenee verrattuna nykyiseen kuljettajien ja vartijoiden yhteismäärään. Raitioliikenteessä ei voi toimia kuten metrossa. Kuljettajaa ei voi vaihtaa asiakaspalvelijaksi. Silti turvattomuuden tunteen vähentämisellä mm. muutamien pysäkkien kohdalla voidaan lisätä myös raitioliikenteen matkustajamäärää.
Kun itse olin lapsi, busseissakin oli rahastajat ja iso takasilta, johon mahtui pysäkillinen tulijoita. Rahastajan merkitys oli nykyiseen verrattuna pysäkkiaikojen lyhentäminen ja kiertoajan nopeuttaminen. Siten säästettiin sekä kalusto- että henkilökuluja pitkään kiertoaikaan verrattuna. Nykyään nopeuttamiseen on toisia keinoja, jos halutaan. Normaali käytäntö Euroopassa ovat lippuautomaatit, jolloin ostaminen tapahtuu ennakolta tai pysäkillä, eikä vaunun matka-aikaa kulu rahastukseen. Ja toisaalta, kiertoajan oleellisin hidastaja on autoilun suosiminen toisin kuin 1960-luvulla. Autoilua suosittiin silloinkin, mutta autoja oli niin vähän, että niiden haitta ei ollut merkittävä.
Pummilla tullaan matkustamaan aina, 100 %:n varmaa systeemiä ei ole. Tosiasia on myös, ettei edes toisiksi viimeisen pummin saamista maksamaan kannata yrittää. On halvempaa sietää tietty pummien osuus kuin yrittää päästä pummeista kokonaan eroon. Hyvin hoidettu avorahastus esimerkiksi on taloudellisesti edullisempaa kuin pummien minimointi.
Antero
”Rahastajia” tai muita asiakaspalvelijoita on käytössä Lontoossa Docklandsin kevytmetrossa, Amsterdamin ratikoissa, Tukholman Tvärbanalla ja Kööpenhaminan metrossa. Vartijoita on käytössä laajasti, mutta heidän toimenkuvaansa ei kuulu normaaliasiakkaiden palvelu. Amsterdamissa rahastajien pitäminen perustuu liikennelaitoksen ulkopuolelta saatavaan työllistämistukeen. Lontoossa asiakaspalvelijan on tutkittu lisäävän käyttäjiä, samoin Kööpenhaminassa. Tukholmassa ratikka koetaan turvallisimmaksi joukkoliikenteeksi, mutta vertailun mahdollisuutta konduktöörittömään ratikkaan ei ole.
Jos metron kuljettajat muuttuvat matkustamossa päivystäviksi asiakaspalvelijoiksi, tämä voi olla jopa taloudellisesti kannattavaa. Levottomuuksia pelkäävät ihmiset uskaltavat matkustamaan metrossa, mikä lisää lipputuloja. Henkilökuluja voidaan säästää, kun kokonaishenkilömäärä vähenee verrattuna nykyiseen kuljettajien ja vartijoiden yhteismäärään. Raitioliikenteessä ei voi toimia kuten metrossa. Kuljettajaa ei voi vaihtaa asiakaspalvelijaksi. Silti turvattomuuden tunteen vähentämisellä mm. muutamien pysäkkien kohdalla voidaan lisätä myös raitioliikenteen matkustajamäärää.
Kun itse olin lapsi, busseissakin oli rahastajat ja iso takasilta, johon mahtui pysäkillinen tulijoita. Rahastajan merkitys oli nykyiseen verrattuna pysäkkiaikojen lyhentäminen ja kiertoajan nopeuttaminen. Siten säästettiin sekä kalusto- että henkilökuluja pitkään kiertoaikaan verrattuna. Nykyään nopeuttamiseen on toisia keinoja, jos halutaan. Normaali käytäntö Euroopassa ovat lippuautomaatit, jolloin ostaminen tapahtuu ennakolta tai pysäkillä, eikä vaunun matka-aikaa kulu rahastukseen. Ja toisaalta, kiertoajan oleellisin hidastaja on autoilun suosiminen toisin kuin 1960-luvulla. Autoilua suosittiin silloinkin, mutta autoja oli niin vähän, että niiden haitta ei ollut merkittävä.
Pummilla tullaan matkustamaan aina, 100 %:n varmaa systeemiä ei ole. Tosiasia on myös, ettei edes toisiksi viimeisen pummin saamista maksamaan kannata yrittää. On halvempaa sietää tietty pummien osuus kuin yrittää päästä pummeista kokonaan eroon. Hyvin hoidettu avorahastus esimerkiksi on taloudellisesti edullisempaa kuin pummien minimointi.
Antero