Mechelininkadun ruuhkat

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,285
Tällä hetkellä ratikkaverkon pahin sumppu taitaa olla Mechelininkadulla. Osuus Ruoholahden sillalta ylös Marian sairaalan pysäkille on kaikkein pahin. Mitkä foorumin kuljettajien kokemukset ovat; kuinka kauan tuo lyhyt mäki pahimmillaan kestää ratikoilla ruuhka-aikaan? Ovatko päivittäiset vaihtelut suuria, vai osaako tuon hitaan paikan kuitenkin ennakoida? Onko ajosuunnalla merkitystä? Onko aamu- ja iltaruuhkissa eroa?

Marian sairaalalta pohjoiseen ratikat saavat omat kaistat ensi vuonna. Katua levennetään entisen tavara-aseman kohdalla siten, että ratikoille saadaan omat kaistat ja puurivit kaistojen molemmin puolin. Hyvä niin, vaikka ruuhkaisin osuus jääkin edelleen ratkaisematta.

Millainen ratkaisu tuolle Mechelininkadun mäelle olisi löydettävissä? Autoliikenne tulee Jätkäsaaren asuinrakentamisen myötä todennäköisesti vain lisääntymään, vaikka sataman raskas liikenne korvautuukin henkilöautoilla. Autokaistojen vähentäminen ei taida siten tulla kyseeseen.
 
Tällä hetkellä ratikkaverkon pahin sumppu taitaa olla Mechelininkadulla. Osuus Ruoholahden sillalta ylös Marian sairaalan pysäkille on kaikkein pahin. Mitkä foorumin kuljettajien kokemukset ovat; kuinka kauan tuo lyhyt mäki pahimmillaan kestää ratikoilla ruuhka-aikaan? Ovatko päivittäiset vaihtelut suuria, vai osaako tuon hitaan paikan kuitenkin ennakoida? Onko ajosuunnalla merkitystä? Onko aamu- ja iltaruuhkissa eroa?

Aikaa en ole ottanut, mutta pahimmillaan tuolla välillä Marian sairaala - Itämerenkatu jäi 10 minuuttia myöhään aikataulusta. Peräkkäin saattoi olla kolme linjan 8 vaunua tällä pätkällä. Viivästystä ei tule juurikaan Arabian suuntaan ajettaessa, oli sitten aamu tai ilta.

Millainen ratkaisu tuolle Mechelininkadun mäelle olisi löydettävissä? Autoliikenne tulee Jätkäsaaren asuinrakentamisen myötä todennäköisesti vain lisääntymään, vaikka sataman raskas liikenne korvautuukin henkilöautoilla. Autokaistojen vähentäminen ei taida siten tulla kyseeseen.

Ajoreittien ohjaaminen Länsiväylälle jotain muuta kautta. Niin ja tietysti Länsiväylän ja Mechelininkadun välisen risteyksen tukkoonajamisen estäminen. Valkoinen pysähtymisen kieltävä ristikkohan siihen on maalattu, mutta tuskin ketään sakotetaan pysähtymisen takia.
 
Bulevardi taitaa pahimmillaan olla pahempi kuin Mechelininkatu, mutta Mechelinillä on lisäksi ratikkakuskin rasitteena kaksi autokaistan liityntää. Marian sairaalan edusta on onnettomuustilaston kärkipaikkoja ja kolarit vuorostaan aiheuttavat lisää ruuhkia.

Bulevardin onglemat olisivat myös naurettavan yksinkertaisella tavalla poistettavissa, mutta ainakin vielä toistaiseksi asiassa nöyristellään autoilijoiden suuntaan. Mechelininkadulla puolestaan ei oikeasti ole juurikaan löysää tilaa, kun toisella puolella on sairaala ja toisella hautausmaan muuri. Huopalahden puolelta voisi ehkä niistää kevyen liikenteen väylän, mutta enpä tiedä, se saattaisi ohjata kevyttä liikennettä autojen sekaan poukkoilemaan.

Lähin vaihtoehtoinen reitti autoille idästä/pohjoisesta Ruoholahden seudulle olisi Hakamäentie-Munkkiniemi-Kuusisaarentie-Länsiväylä. Se kiertää kaukaa ja kapasiteetti on heikko... kyllä helpoin tapa vähentää Mechelininkadun ruuhkia olisi rakentaa vähemmän parkkipaikkoja Jätkäsaareen ;)
 
Paljon on puhuttu, että ruuhkat hellittävät kun satamatoiminta loppuu Länsisatamassa, no tuskinpa vaan. Seuraavana alkaa laajamittaiset purkutyöt ja maanvaihtotyöt, sitten kiivastahtinen rakentaminen.
Kyllä jotain muuta pitää tehdä melkopian jotta liikenne Ruoholahteen ja Länsiterminaaliin saadaan sujuvaksi.
Kyllähän laivayhtiötkin ovat käärmeissään kun matka julkisella kestää Elielin aukiolta lähes tunnin.
Ainakin bussi 15(A) :lle olisi syytä keksiä heti uusi reitti Porkkalankadun ja Ruoholahden metroaseman kautta kulkevaksi Länsi-terminaaliin.
Hetimiten kiskojen poistuttua pitäisi alkaa rakentaa uutta metristä rataa, vahinko että vanhan satamaradan kuilua ei voida käyttää julkisen liikenteen kaistana.
 
Viimeksi muokattu:
Bulevardin onglemat olisivat myös naurettavan yksinkertaisella tavalla poistettavissa, mutta ainakin vielä toistaiseksi asiassa nöyristellään autoilijoiden suuntaan.

Pysäkkien rakentaminen ja kadun kaventaminen siltä osin ei kyllä ainakaan helpota ruuhkia. Ainoa keino jonka keksisin Bulevardin ruuhkien helpottamiseksi olisi autoille vasemmalle kääntymisen kieltäminen Albertinkadulle.

Sen sijaan Yrjönkadun yksisuuntaistaminen (tai molemminpuolisesta kadunvarsipysäköinnistä luopuminen) välillä Bulevardi - Uudenmaankatu auttaisi paljon. Nyt kun vastaan tuleva auto ja raitiovaunu eivät mahdu kohtaamaan.
 
Ajoreittien ohjaaminen Länsiväylälle jotain muuta kautta.

Pohjoisesta Mechelininkadulta ja idästä Pohjoiselta rautatiekadulta Länsiväylälle suuntautuva liikenne voitaisiin ehkä ohjata Lapinlahdentietä jatkamalla Salmisaarenkadun liittymän kautta. Tämä liikennevirta olisi helppoa ohjata tätä kautta vain tähän yhteen suuntaan, koska silloin käännytään oikealle Marian sairaalan edessä ja Salmisaarenkadun liittymässä. Näin saataisiin autokaistoja vähennettyä sillä ahtaimmalla osuudella, jolloin voitaisiin saada ratikoille omat kaistat.

Tällaisen ehdotuksen jopa hurjapäisyyksissäni lähetin Kaupunkisuunnitteluvirastolle tuossa joku vuosi. Sieltä vastattiin kiittäen ennakkoluulottomasta ideasta :D Samaan hengenvetoon todettiin mahdottomaksi toteuttaa, koska on voimassaolevan kaavan vastainen ja -- siihen paikkaan ollaan tekemässä Keskustatunnelia! No Keskustatunnelihan on jo unohdettu, ja kaavojakin voinee muuttaa.

Kevyttä liikennettä en lähtisi ainakaan hankaloittamaan, koska jokainen kävelijä ja fillaristi on autojen ja ratikoiden sumasta pois.
 
Jos katsoo Mechelininkatua nyt suurinpiirtein talotyömaan kohdalta, voi huomata uuden tienpohjan. Katua on käsittääkseni tarkoitus siirtää ja näin ratikat saavat omat ajokaistat. Vaikka en kannata autoilua, en pidä realistisena ajatuksena Mechelininkadun kaventamista, eli täysin omien ratikkakaistojen rakentamista Marian sairaalalta Itämerenkadulle, sillä liikenne vain puuroutuisi lisää.

Käsittääkseni siis Marian sairaalalta Hietaniemenkadun risteykseen ratikat saavat omat kaistat tiesiirron takia. Siirto on mahdollinen, koska alue rakennetaan ja näin syntyy tilaa. Korjatkaa, jos olen käsittänyt väärin. Tänään viimeksi alueella käyneenä vaikuttaa siltä, että vain asvaltti puuttuu. Ongelma on tietysti se, että hautausmaalle ei voi mennä ja näin leventäminen on "yksipuolista".
 
Luultavasti kiskot jopa suoristuvat entiseen tilanteeseen nähden.

Verkossa olevan suunnitelman (PDF), jos se pätee, mukaan tosiaan linja suoristuu Rautatiekatujen kohdalla. Ja siitä pohjoiseen tilaa tulee sivusuunnassa todella hulppeasti nykyiseen verrattuna. Ratikkapysäkit eivät sitten enää ole vastakkain Marian sairaalan edessä.

Tässä muuten samalla linkki hiukan etelämpänä vastaan tuleviin Mechelininkadun, Hietalahdenrannan ja Ruoholahdenrannan suunnitelmiin. Ratikkakiskoja menee vähän joka suuntaan...
 
Käsittääkseni siis Marian sairaalalta Hietaniemenkadun risteykseen ratikat saavat omat kaistat tiesiirron takia.

Ihan oikein olet käsittänyt. Ratikkakaistan molemmin puolin tulee vielä puurivit, kuten aloitusviestissä mainitsin. Katusuunnitelma oli netissäkin jossain vaiheessa hyväksymisensä aikoihin, harmi kun en tullut tallentaneeksi sitä.
 
Minä ja 1990-luvun Kanjo-suunnitelma ovat ehdottaneet Marian sairaalan sumpun ratkaisemista ajamalla ratikat Marian sairaalan itäpuolelta. Eli pienen matkaa satamaradan paikalla ja sitten rakenteilla olevan korttelin itäpuolelta ja paluu Mechelininkadulle kohdassa, jossa kadulla on leveyttä kylliksi erillisille ratikkakaistoille.

Tämä ajatus on aluksi tyrmätty keskustatunnelilla, vaikka rata ei kuljekaan missään keskustatunnelin linjauksen kanssa ristiin. Sitten rakenteilla olevien kortteleiden asemakaavoilla, koska niissä ei tietenkään ollut tarpeen ottaa tällaista mahdollisuutta huomioon, koska keskustatunneli virallisesti esti tällaisen ajatuksen. Ja nyt kun rakentaminen on aloitettu, keskustatunnelin poistuminen ei enää korjaa tilannetta. Sillä nyt tälle suunnitellulle ratikkareitille on suunniteltu – kuinkas muuten – rakennusten parkkihallien ajoreitit! Ne ovat tärkeämmät kuin joukkoliikenne.

Vaatimattomampi ratkaisu on tehdä Marian sairaalan kohdalle yksi eristetty joukkoliikennekaista ja limitetty raide. Nykyisillä ja mahdollisesti tulevillakin Mechelininkadun vuorotiheyksillä tämän pitäisi toimia ainakin paremmin kuin nykyinen seisominen.

Autojen määrälle Marian kohdalla Mechelinillä ei ole odotettavissa helpotusta. KSV:n arviot ajoneuvomääristä ovat jopa omiani suuremmat, oli keskustatunnelia tai ei. Sataman liikenteellä ei ole merkitystä, koska se kulki Länsiväylälle, ei Mechelinille pohjoiseen. Jätkästä tulee autolähiö, minkä tarpeisiin sinne tehdään pysäköintiä, ja se tulee lisäämään Mechelininkadun autoilua. Ja nimenomaan Marian kohdalla, koska Jätkän autoilun pääreitti on purkautua Porkkalankadun sillan eteläpuolelle ja siitä kohti pohjoista.

Antero
 
Tässä muuten samalla linkki hiukan etelämpänä vastaan tuleviin Mechelininkadun, Hietalahdenrannan ja Ruoholahdenrannan suunnitelmiin. Ratikkakiskoja menee vähän joka suuntaan...

Jännittävää tuossa on kuitenkin se, että tuosta Mechelininkadun sillasta huolimatta raitiovaunuyhteys Kamppiin viedään kuitenkin vähän etelämpää liikennevalojen kautta. Miksei ratikkaa voinut laittaa Meklun alitse? Onko 6,5 % pituuskaltevuus liikaa?
 
Vaatimattomampi ratkaisu on tehdä Marian sairaalan kohdalle yksi eristetty joukkoliikennekaista ja limitetty raide. Nykyisillä ja mahdollisesti tulevillakin Mechelininkadun vuorotiheyksillä tämän pitäisi toimia ainakin paremmin kuin nykyinen seisominen.

Itse olen kanssa tullut siihen tulokseen, että raiteiden limitys Marian sairaalan pysäkiltä Porkkalankadun sillan luo on tällä hetkellä ainoa järkevä ratkaisu.

Autojen määrälle Marian kohdalla Mechelinillä ei ole odotettavissa helpotusta. KSV:n arviot ajoneuvomääristä ovat jopa omiani suuremmat, oli keskustatunnelia tai ei. Sataman liikenteellä ei ole merkitystä, koska se kulki Länsiväylälle, ei Mechelinille pohjoiseen. Jätkästä tulee autolähiö, minkä tarpeisiin sinne tehdään pysäköintiä, ja se tulee lisäämään Mechelininkadun autoilua. Ja nimenomaan Marian kohdalla, koska Jätkän autoilun pääreitti on purkautua Porkkalankadun sillan eteläpuolelle ja siitä kohti pohjoista.

On myös hiukan ironista, että alunperin Jätkäsaaresta suunniteltiin autotonta kaupunginosaa. Tämä ajatus on kuitenkin "unohtunut" johonkin...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Millainen ratkaisu tuolle Mechelininkadun mäelle olisi löydettävissä? Autoliikenne tulee Jätkäsaaren asuinrakentamisen myötä todennäköisesti vain lisääntymään, vaikka sataman raskas liikenne korvautuukin henkilöautoilla. Autokaistojen vähentäminen ei taida siten tulla kyseeseen.

Entäs jos ohjattaisiin Länsiväylältä ja Hietalahden rannan suunnasta Pohjoiselle rautatienkadulle kulkeva autoliikenne satamaradan kautta. Pohjoiseen Marian sairaalan kohdalla menisi siis vain yksi autokaista jolta ei voisi kääntyä Pohjoiselle rautaienkadulle vaan ainoastaan jatkaa Mechelininkadun suuntaan.

Okei hieman epärealistista, kun tuo satamaradan kuilu on jo kait varattu kevyelle liikenteelle, mutta oli pakko heittää ideana.
 
Takaisin
Ylös