Paremmin tietävät tietävät paremmin, mutta käsittääkseni näyttöjen antama informaatio tulee asetinlaitteesta. Jos juna ei mene mihinkään (eli kääntöraiteelle), näyttö ei näytä koko junaa. Sen sijaan se näyttää seuraavan junan, joka menee johonkin (eli Ruoholahteen).
Siitä olen kyllä varsin samaa mieltä yllä kirjatun kanssa, mitä noilla näytöillä pitäisi lukea. En usko, että kyse on muistikapasiteetista vaan siitä, että nykyjärjestelmään on vaikea sovittaa tuollaista infoa tuossa muodossa mukaan.
Vastahan kaikki laiturinäytöt uusittiin kokonaan, siitä ei taida olla kahta vuottakaan. Ei kai kukaan nykyaikana tilaa informaatiojärjestelmää johon ei saa mitä vaan kuvaa ja tekstiä näkymään, kun vaan yhdistää ne sopivaan serveriin. Ei kai edes HKL? Todennäköisempää minusta on, ettei kukaan HSL:llä ja HKL:llä vaan osaa tai saa kehittää asemien ja pysäkkien informaatiojärjestelmiä.
Toinen mahdollinen on selitys on, että joukkoliikenteen päätöksentekoprosessi vaatii, että jokainen informaatiojärjestelmämuutos menee ensin kumminkaiman serkulle, joka 28 tahon käsittelyn jälkeen toimittaa sen lautakuntakäsittelyyn ja kolmen vuoden lausuntokierrokselle, jonka aikana tehtyjen muutosten jälkeen se kilpailutetaan ja koodari toteuttaa sen kolmessa viikossa. Sen jälkeen kyllä testaukseen ja asennukseen menee puoli vuotta tai vuosi, ja jos prosessissa havaitaan isompi puutteellisuus homma palautuu kumminkaiman serkun kautta uudelleen samaan prosessiin. Aikaa kuluu paljon ja lopputulos sitten muistuttaa toimivuudeltaan HSL:n nykyistä arvolipunostoa bussissa.
Tälläiselle järjestelmänkehitysmallille on olemassa hyvä nimikin, moni lienee kuullut ketterästä kehityksestä ja vesiputousmallista. Niiden lisäksi on kuitenkin olemassa vielä mannerjäämalliinkin perustuvaa järjestelmäkehitystä, siinä odotetaan, että Grönlannin jäätiköltä sulaa riittävästi vettä käynnistämään vesiputouksen ja aina välillä tulee sitten vielä talvi, jolloin putous jäätyy eikä tapahdu mitään. Tämä malli on ollut käytössä sekä julkisella että yksityisellä puolella. Yksityisellä puolella sitä käyttäneet yritykset ovat vaan nykyään jo pitkälti historiaa, eli vararikossa, sillä edellytyksellä että toimintaan on tarvittu tehokkaita tietojärjestelmiä.
Kun nykyinen näyttökehityksen organisointi ei pysty asemille ja pysäkeille toimittamaan kunnollista palvelua, ehkä kannattaisi ottaa mallia uuden mobiilin reittioppaan tehneen tiimin työtavoista. Tuolla tiimillä näyttää olevan näyttö- ja käyttöliittymäosaamista ihan riittävästi ja palvelumuotoilukaan ei ajatuksena taida olla ihan vieras. Jotain ihan hyvää on myös saatu toimitettua. Tuota osaamista hyödyntämällä näyttöongelmat varmaan saisi pois päiväjärjestyksestä, kunhan myös organisaation jäykkyyksiin kiinnitetään huomiota.
Viimeksi muokattu: