Antero Alku
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 28 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 7,552
Olet periaatteessa oikeassa, mutta todellisuudessa järjestelmän vuoroväli riippuu kulunvalvonnan tekniikan salliman lyhimmän vuorovälin lisäksi käytettävästä suurimmasta nopeudesta linjalla sekä suurimman kuorman aseman siirtyvästä matkustajamäärästä eli ajasta, joka tarvitaan matkustajien poistumiseen ja junaan astumiseen. Tähän aikaan puolestaan vaikuttaa vaunun ovien määrä.Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä muistan joitakin vuosia sitten lukeneeni, että Lillessä on siirrytty jopa vuoroväliin 1 minuutti, eli kun tunnissa voidaan ajaa 60 vuoroa, saadaan radan kapasiteetiksi vastaavasti 9 360 tai 18 720 matkustajaa.
Kaikista näistä seuraa, että toimittaessa vähäisellä kuormalla voidaan samalla järjestelmällä ajaa tiheämpää vuoroväliä kuin maksimikuormalla. Köpiksen tekninen minimivuoroväli on 1,5 min, jota siellä yritettiin ajaa, mutta se osoittautui olevalla kuormituksella mahdottomaksi pysäkkiaikojen pituuden vuoksi. Lillen VALilla voidaan ajaa minuutin vuoroväliä, koska kuorma on pieni. Raitioliikenteessä voidaan ja ajetaan monessa paikassa minuutin vuoroväliä taas sen ansiosta, että suurin nopeus katuradalla on 30–40 km/h, ei 60–80 km/h kuten täysin eristetyllä radalla.
Yhteenvetona siis voisi kirjata, että radan ja asemien sekä niiden tekniikan pysyessä ennallaan:
- vuoroväli pitenee jos kysyntä kasvaa
- vuoroväli pitenee jos nopeus kasvaa
- vuoroväli lyhenee jos ovien määrää lisätään
- vuorovälin määrää eniten kuormitettu asema
Aivan. Junassa ei ole kuljettajaa, mutta jokaisella asemalla (tai laiturilla) on kuljettaja.Automatiikka siis ohjaa junia eikä mukana ole kuljettajaa, mutta asemien toimintaa ohjataan ihmistyöllä, joskin etänä.
Yleinen kokemus onkin, ettei kuljettajatta kulkeva juna säästä henkilökuntaa, se vain muuttaa henkilökunnan tehtävää ja sijaintia. Asiakaspalvelun kannalta lieneekin parempi, että ”kuljettaja” ei ole eristetyssä ohjaamossa vaan samassa tilassa matkustajien kanssa. Näin on Lontoon Docklandsissa.
VAL ideoitiinkin kevyemmäksi ja joustavammaksi järjestelmäksi kuin Ranskan ulkopuolisen Euroopan käytäntö metrojen peruskonseptina. Helsingin metro ideoitiin päinvastaisesta lähtökohdasta, eli mahdollisimman suurikokoiseksi metroksi. Koska haluttiin osoittaa, että alumiinista voitiin tehdä suurempia metrojunia kuin saman painoiset teräksiset junat. Konseptilla ei tähdättykään Helsingin tapaisten pikkukaupunkien markkinoille, mutta Helsinki tarvittiin referenssiasiakkaaksi.Kaikenkaikkiaan uskon kohtuullisen vakaasti, että kokonaisuutena VAL olisi taloudellisempi ja fiksumpi valinta Helsingin kokoluokan kaupunkiin kuin Helsingin metron kaltainen järjestelmä, jollaisen voisi kuvitella lähinnä Aasian miljoonakaupunkeihin.
Kuten tiedämme, Valmet ei koskaan myynyt alumiinijuniaan muualle kuin Helsinkiin, joten kärsimme nyt turhaan sananmukaisesta suuruudenhulluudesta. Metron tekijäthän ovat tulleet tämän nyt myöntäneeksikin esittäessään juna- ja asemapituuden lyhentämistä. Valitettavasti tällä ei kuitenkaan vaikuteta ratageometriaan, koska turhan pitkillä vaunuilla on voitava ajaa koko radalla.
Saksalaisethan olivat tehneet Stadtbahnin jo vuosia VALia aikaisemmin juuri tästä lähtökohdasta. Ja kun nykyään ei enää arvosteta maan alle painettua joukkoliikennettä tilan tekemisestä autoilulle, on ymmärrettävää, ettei kallista maanalaista rakentamista enää suosita. Juuri siksi raitiotiet menestyvät uudishankkeina, niin Ranskassa kuin muuallakin.Yllä oleva ei tietenkään muuta sitä, että pikaraitiotietyyppinen metro olisi todennäköisesti vielä parempi vaihtoehto, koska investointi jäisi paljon VAL:n alle (ei tarvittaisi välttämättä täysin eristettyä rataa ainakaan laitakaupungille, voitaisiin kulkea kadulla tunnelin sijaan jne.) ja kapasiteettikin periaatteessa skaalautuisi samaan luokkaan.
Tähän olisi ollut hyvät mahdollisuudet Espoon kohdalla, mutta aika ei näytä olleen vielä kypsä. Santahaminan ja Töölön kohdalla on kuitenkin jo periaatteesta päätetty juuri näin.Helsingin metron mahdolliset uudet linjat tulisikin ilman muuta toteuttaa pikaraitiotietekniikalla, vaikka niitä kutsuttaisiinkin metrolinjoiksi. Samalla rahalla saataisiin paljon enemmän rataa ja palvelu paljon suuremman ihmisjoukon ulottuville. Samalla pikaraitiotie on konsepti joka skaalautuu Suomen oloissa myös Helsinkiä pienempiin kaupunkeihin (ainakin Tampere, Turku ja todennäköisesti myös Oulu) eli parhaassa tapauksessa niputtamalla hankkeita yhteen voitaisiin saada synergiahyötyjä kaluston hankinnassa ja huollossa.
Antero