Mitä länsimetron jälkeen?

Mä näkisin länsimetron jatkeen keskustassa menevän mahdollisimman laajalla kaarteella Etelä-Helsingin ympäri ja Hakaniemestä pohjoiseen. Taloudellisesti tehokkainta olisi tehdä erillinen linja muutamalla asemalla (ja yhdysraiteella) Hakaniemestä pohjoiseen ja vaan gryndata hervottomasti asemien ympärille, ja yhdistää se myöhemmin etelän kiertoon ja Länsimetroon.

Ja mitä sitten jos espoolaisten palvelu heikkenee?

Helsingistä pitäis joka tapauksessa ensin vaihtaa politiikka joka pakkomielteisesti suojelee kaiken ja sen sijaan tehdään uudistavaa ja parantavaa rakentamista ennakkoluulottomasti. Tuskin tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:
No, metron projektiorganisaatio on ajettu alas Rullaavasta rakentamisesta ei voi siis puhua. Kun joskus jatkorakentamiseen ilmenee tarvetta, joudutaan koko organisaatio rakentamaan uudelleen ja menetetään samalla kertynyttä perimätieto.
Vaikea kuvitella, että metroa nykyisessä muodossaan lähdettäisiin laajentamaan. Se on hirvittävän kallista ja vaatii hirvittävän suurta väestöpohjaa.

Nyt on menossa ratikkabuumi, jonka voidaan katsoa alkaneen kunnolla noin suunnilleen vuonna 2020. Kestänee vielä 10–15 vuotta. Liikennesuunnittelu ei ole meillä milloinkaan keskittynyt kuin yhteen lempilapseen kerrallaan, niin nytkin.

Vuonna 2040 ratikkabuumi lienee ohi, mutta silloin Suomen taloudellinen tilanne on jo niin heikko ja väestönkehitys sellainen, ettei metrolle ole enää realistisia mahdollisuuksia.
 
Takaisin
Ylös