Nurmijärven HSL-jäsenyys

Eipä se kovin kannattavaakaan voi kunnalle olla erota HSL:stä. Sen jälkeen täytyy palkata viranhaltijoita ja muita työntekijöitä hoitamaan liikennettä, lippujärjestelmiä yms muita päivittäisiä asioita. Jossain vaiheessa virkatyötä tulee lisäämään kilpailutukset, jotka täytyy tehdä itse. Ja mitään synergiaetuja ei saa enää naapurikunnista. On myös aivan täysin utopistinen ajatus sekin, että palvelun laatu ja vuorotiheys paranisi HSL:stä eroamisen myötä.
Toisaalta HSL on pöhöttynyt ja paikalleen jämähtänyt tsaariaikaisen virkamieskulttuurin ilmentymä. Rohkenen todellakin epäillä, että kilpailutusta ei voisi kunta hoitaa itse tehokkaammin kuin HSL.
 
Niin, tästä tulikin mieleeni, voiko kunta/kaupunki erota HSL-alueesta?
Kuten jo toisissa viesteissä todettu, Helsinkin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten on hoidettava liikenne yhteistoiminnassa, joten ne eivät voi erota HSL-kuntayhtymästä. Muut HSL-jäsenkunnat voivat erota kuntayhtymästä perussopimuksen 30 § mukaisesti, jossa "Jäsenyys päättyy ilmoitusta seuraavan kalenterivuoden lopussa, jollei ajankohdasta kuntayhtymän yhtymäkokouksen suostumuksella toisin sovita."

Eli jos vaikka Kirkkonummi päättäisi järjettömän korkean infrakorvauskustannuksen takia erota HSL-kuntayhtymästä, ja toimittaisi ilmoituksen tänä vuonna, niin jäsenyys päättyisi vasta vuoden 2027 lopussa.
 
Toisaalta HSL on pöhöttynyt ja paikalleen jämähtänyt tsaariaikaisen virkamieskulttuurin ilmentymä. Rohkenen todellakin epäillä, että kilpailutusta ei voisi kunta hoitaa itse tehokkaammin kuin HSL.
HSL:lla on valtavasti tietotaitoa tehokkaiden kilpailutusten hoitamisesta joukkoliikenteen parissa. Ei yhdelläkään yksittäisellä kunnalla ole resursseja hoitaa asiaa samalla ammattitaidolla.
 
Mikäli Nurmijärvi liittyy HSL:n jäseneksi niin voisi harkita pohjois Espoon linjastoa voisi samalla harkita uusiksi.

Esim nykyisen linjan 949 muokkaaminen linjaksi 350 Myyrmäki-Louhela-Vihdintie-Kalajärvi ja siitä linjan 949 Reittiä Klaukkalaan, tämä vaikuttaisi myös linjan 349 reittiin.
Linjan 345 osa vuoroista voisi jatkaa Nurmijärven puolelle
 
HSL:lla on valtavasti tietotaitoa tehokkaiden kilpailutusten hoitamisesta joukkoliikenteen parissa. Ei yhdelläkään yksittäisellä kunnalla ole resursseja hoitaa asiaa samalla ammattitaidolla.
Samalla "ammattitaidolla". Olet asian ytimessä.
 
Linjan 345 osa vuoroista voisi jatkaa Nurmijärven puolelle

Alkujaan 345 toimi osaksi noin. Rinnekodin ja Klaukkalan väliä ajettiin linjatunnuksella 40 ja Rinnekodissa matkustajalle myytiin uusi lippu.
Esimerkiksi arki-illan lähtö 21:15 Kampista jatkoi Rinnekodista Klaukkalaan 22:00 tai 22:05. En muista tarkkoja minuutteja mutta tuon tyylisesti.
 
Viimeksi muokattu:
HSL:lla on valtavasti tietotaitoa tehokkaiden kilpailutusten hoitamisesta joukkoliikenteen parissa. Ei yhdelläkään yksittäisellä kunnalla ole resursseja hoitaa asiaa samalla ammattitaidolla.
Senkus palkkaa Pasilasta jonkun niitä tekemään. Ei se nyt mitään kovin erikoista rakettitiedettä voi olla, vaikka se on ihan totta, että onnistunut lopputulos vaatii taitavan kilpailuttajan.
 
Pitää muistaa, että Nurmijärvi ei ole toimivaltainen viranomainen ja vaikka siitä sellainen tulisi, ei se saisi hankkia liikennettä toisen toimivaltaisen viranomaisen (esim. HSL:n) alueelle. Siksi Nurmijärven joukkoliikenne on nyt Liikenne- ja viestintäviraston järjestämää, Nurmijärvi vaan maksaa viulut.
 
Mikäli Nurmijärvi liittyy HSL:n jäseneksi niin voisi harkita pohjois Espoon linjastoa voisi samalla harkita uusiksi.

Esim nykyisen linjan 949 muokkaaminen linjaksi 350 Myyrmäki-Louhela-Vihdintie-Kalajärvi ja siitä linjan 949 Reittiä Klaukkalaan, tämä vaikuttaisi myös linjan 349 reittiin.
Linjan 345 osa vuoroista voisi jatkaa Nurmijärven puolelle

Alkujaan 345 toimi osaksi noin. Rinnekodin ja Klaukkalan väliä ajettiin linjatunnuksella 40 ja Rinnekodissa matkustajalle myytiin uusi lippu.
Esimerkiksi arki-illan lähtö 21:15 Kampista jatkoi Rinnekodista Klaukkalaan 22:00 tai 22:05. En muista tarkkoja minuutteja mutta tuon tyylisesti.

HSL ja Liikenne- ja viestintävirasto voivat jo nyt sopia, että jotkin bussilinjat kilpailutetaan yhdessä ja samat bussilinjat ja bussit palvelevat Espoota ja Nurmijärveä. Esimerkiksi voidaan kilpailuttaa linja 345 Elielinaukio – Rinnekoti – Klaukkala tai 239 Leppävaara – Serena – Klaukkala ja sopia, että Nurmijärvelle / Nurmijärveltä matkustetaan Matkahuollon lipuilla. Jostain syystä noin ei vaan ole tehty.
 
Oletettavasti siksi, että reitit ovat niin paljon Hämeenlinnanväylän reittiä hitaampia, eikä vaikkapa Vihdintien käytävältä ole juurikaan kysyntää Nurmijärven suuntaan. Vertailun vuoksi Kampista Klaukkalaan menee nykyisillä linjoilla suurimmaksi osaksi 40-50 minuuttia. Vastaavat matka-ajat 345:n jatkeelle olisivat noin 70-80 minuuttia eli merkittävän osan päivästä kokonaisen vuorovälin verran hitaammin.

Linjan 239 jatke avaisi ovet merkittävään osaan Espoota, minne varmasti olisi jotain kysyntää. Matka-aika Leppävaarasta Klaukkalaan uudella linjalla voisi olla 55-65 minuuttia, jos linja kulkisi Klaukkalaan suoraan Haarssintien pysäkiltä ja ohittaisi Serenan. Nykyinen vaihdollinen matka-aika sattuu vaan olemaan 45-50 minuuttia eli suora yhteys saattaisi houkutella osaa, mutta se olisi silti 10 minuuttia olemassa olevaa reittiä hitaampi.

Ja oletettavasti, kun yhtenäisen linjan hyödyt olisivat aika pienet matkustajan näkökulmasta, aikaa ei käytetä monimutkaisempien liikennöintikuvioiden järjestelyyn. Yksittäiset Kalajärven koululaislähdöt tulevat Nurmijärvelle halvemmaksi ja palvelevat sitä vähäistä paikallista kysyntää tarpeeksi hyvin.
 
Jos halutaan vaihdollista nopeampaa yhteyttä Lepäävaaraan, niin eikö 239:n jatkon sijasta kannattaisi jatkaa 521:stä? Sillä menee ruuhkassa jopa 15 minuuttia vähemmän aikaa Kalajärvelle.
 
Takaisin
Ylös